Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Autotoday testasi: Tesla Model 3 Performance — esimakua tulevaisuudesta

Autotoday – logo Autotoday 18.6.2019 Clas von Bell
© Kuva: Antti Järveläinen.

Tesla on autovalmistajana ollut ihmisten huulilla jo vuosien ajan puhuttaessa täyssähköautoista. Tesloja ja muiden merkkien täyssähköautoja tulee vastaan Suomen teillä jatkuvasti lisääntyvissä määrin.

Joudutaan kuitenkin odottamaan vielä vuosia, että Suomessa katukuvassa nähdään täyssähköautoja suuremmissa määrin akkujen kapasiteetin ja ankarien talviolosuhteiden takia.

Teslaa voi hyvin pitää sähköautoilun uranuurtajana. Nykyisin Elon Muskin luotsaama, ja vuonna 2003 perustettu firma on tehnyt alalla uskomatonta jälkeä, johon muut autovalmistajat eivät ole vielä pystyneet.

Malleja Teslalla on tällä hetkellä myynnissä kolme. Nyt koeajossa oli tämänhetkisen malliston uusin ja pienin malli – Model 3 Performance.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Aikamatka tulevaisuuteen

Kärjistetysti sanottuna autoteollisuudessa ohjaamoiden muotoilu on pysynyt samanlaisena 50-60 -luvulta tähän päivään.

Ohjauspyörän takana on totuttu näkemään mittaristo, oikealla puolella radion ja ilmastointilaitteiden hallintapaneelit, sekä valmistajasta riippuen muita sekalaisessa järjestyksessä olevia painikkeita ympäri kojelautaa.

Model 3:ssa kuljettajalle avautuu täysin uudenlainen näkymä. Näkyvyys ulos on todella hyvä, kun ikkunapinta-alaa on paljon ja nokkapelti laskeutuu näkökentän ulkopuolelle.

Kojelautana toimii yksinkertaisen tyylikäs puusomiste, johon on kiinnitetty 15-tuumainen kosketusnäyttö. Designiltaan yksinkertaisempaa ja tyylikkäämpää ohjaamoa ei markkinoilla ole tällä hetkellä tarjolla. Ohjauspyörä on tavanomaista pienempi.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Käytännössä kaikkien laitteiden, kuten valojen ja tuulilasinpyyhkimien säätäminen tapahtuu suuren näytön kautta.

Oletusarvo Teslassa on se, että auto hoitaa hyvin pitkälti automaattisesti asioita.

Kaikki tarvittavat säätimet löytyvät kuitenkin alkukankeuden jälkeen nopeasti kosketusnäytöltä. Ohjaamon painikkeiden karsimisen tasosta kertoo hyvin esimerkiksi se, että jopa hansikaslokero avataan kosketusnäytöltä.

Visuaalisesti näyttö ja ominaisuudet on toteutettu muistuttaen paljon Applen käyttöjärjestelmien ulkoasua. Aluksi saattaakin tulla mieleen, onko Model 3:een laitettu jättikokoinen iPad, josta ohjataan auton toimintoja.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Sisätilat ja käyttömukavuus

Sisätiloiltaan Model 3 yllättää positiivisesti. Tilaa löytyy huomattavasti enemmän sisältä, mitä ulkoa päin autosta voisi kuvitella. Edessä ja takana mahtuu hienosti istumaan peräkkäin kaksi pidempääkin henkilöä. Valoa ja avaruutta lisää koko katon matkalta jatkuva panoramakatto.

Säilytystilaa autosta löytyy edestä konepellin alta ja takana tavaratilasta. Eteen mahtuu pienen Porschen tapaan muutama kauppakassi ja takana tavaratila vetää 425 litraa.

Teslassa yksinkertaisuus on nostettu korkealle jo oman auton tilaamisen vaiheessa.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Model 3:a on valittavissa kolme eri versiota, Standard Range Plus, Long Range ja Performance.

Käytännössä suurimmat erot tulevat akuston koossa ja sähkömoottoreiden voimassa.

Toimintasäde vaihtelee mallien välillä 415 kilometristä aina 560 kilometriin. Mallista riippuen nollasta sataan taittuu parhaimmillaan 3,4 sekuntissa ja “perusmallillakin” 5,6 sekuntissa.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Lisävarustelista on hyvin suppea, ja näin auton tilaaminen on tehty mahdollisimman vaivattomaksi.

Valittavissa on ulkoväri viidestä vaihtoehdosta, sisätilojen väri mustan ja valkoisen väliltä, mallista riippuen vanteiden koko ja ulkonäkö, sekä täysin itsestään ajava auto -lisävarustepaketti.

Lisävarustelistalta löytyy positiivisena yllätyksenä myös vetokoukku, jota ei ole nykyään saatavilla edes kaikkiin hybrid-autoihin.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Vakiovakusteena kaikkiin Model 3 -malleihin tulee autopilotti, joka pitää auton omalla kaistalla ja aktiivinen vakionopeudensäädin seurailee edessä ajavaa autoa tasaisella välimatkalla.

Katso tästä muut koeajot.

Autopilotti pitää auton kaistalla varmasti, kunhan kaistamerkinnät ovat selvästi näkyvillä ja hyvässä kunnossa. Lumikelissä tai syrjäisemmällä maantiellä kaistamerkinnät voivat olla puutteellisempia, jolloin autopilotti ei pysty viivojen välissä itsenäisesti ohjaamaan autoa.

Autopilotin etäisyyden hallinta edellä olevaan autoon voisi toimia huomattavasti joustavammin.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Suurimpia ongelmakohtia ovat tilanteet, joissa toinen auto vaihtaa eteen ja Teslan pitäisi hidastaa nopeutta. Samoin tilanteissa, joissa edellä oleva auto vaihtaa edestä pois viereiselle kaistalle, Teslalla kestää kauan reagoida tilanteeseen kiihdyttämällä.

Nopeammissa ja yllättävämmissä tilanteissa autopilotin ajotaito muistuttaa ajoittain pienen lapsen ohjausliikkeitä.

Sisätilojen materiaaleja voi pitää pääosin hyvälaatuisina. Heikoimmaksi lenkiksi jää keinonahkainen istuimien verhoilu. Materiaalina se on halvan tuntuista ja kuumilla kesähelteillä mustat penkit ovat hiostavat.

Sisätilojen laadun tuntua laskee myös suuremmilla nopeuksilla kasvava melutaso.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Ajettavuus lyö ällikällä

Koeajossa oli Model 3 -malliston tehokkain Performance versio. Tämä nelivetoinen malli ampaisee nollasta sataan 3,4 sekuntissa ja toimintasäteen Tesla mainostaa olevan 530 kilometriä.

Auton kiihtyvyys on aivan uskomaton tunne. Tunteesta tekee surrealistisen, kun mitään moottoreiden ääniä ei kuulu, ja kiihtyvyys on tasaista vaihteiden puuttuessa.

Kiihtyvyden aiheuttaman paineen tuntee rinnassa kaasupolkimen iskeytyessä lattiaan.

Neliveto on toteutettu kahdella erillisellä sähkömoottorilla. Toisen moottorin rikkoutuessa, jäljellä olevalla yhdellä sähkömoottorilla pystyy jatkamaan ajamista.

Vaikka Tesla tunnetaan erittäin räväkästä kiihtyvyydestään, ansaitsee auton ajettavuus ja alustan toiminta vähintään yhtä suuret kehut.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Painopiste on autossa todella alhaalla raskaiden akkujen ansiosta ja kulkupuoli on hyvin vakaata. Auton omamassa on noin 1850 kiloa.

Mutkaisella tiellä alustan toiminta pääsee näyttämään parhaat puolensa. Kallistelu mutkissa on olematonta ja auto nielee mutkat erittäin vaivattomasti.

Vauhdikkaammalla mutkapätkällä tulee välillä mieleen, kuinka kauan pitoa riittää, ja milloin fysiikan lait astuvat renkaiden pidonpuutteen puolesta voimaan.

Ajovakautuksella ja luistonestolla luulisi olevan enemmänkin töitä, kun kyseessä on tehokas sähköauto valtavalla määrällä vääntöä.

Pitoa renkaista löytyy kuivalla kelillä sen verran hyvin, ettei luistoneston toimintaa juurikaan huomaa, vaan voima jaetaan ripeästi pitäville renkaille.

Ohjaustuntuma on toteutettu tarkaksi ja mikroautomaista tunnetta lisää normaalia pienempi ohjauspyörä.

Performance-mallissa mukana tulevat vakiona 20-tuumaiset vanteet Michelin Pilot Sport 4s -renkailla, jotka takaavat erinomaisen pidon.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Sähköautoilu Suomessa

Suomi ei lähtökohtaisesti ole otollisin maa sähköautoille – ainakaan nykyisellä määrällä auton lautauspisteitä. Pitkät välimatkat, kylmät talvet ja Suomessa toistaiseksi varsin suppea sähköautojen lautausverkosto syövät mielenkiintoa täyssähköautoilulta.

Model 3 Performance -mallissa Teslan ilmoittama toimintasäde on 530 kilometriä.

Lämpimässä kesäkelissä täyteen ladatuilla akuilla päästiin peräti reilut 450 kilometriä ennen ensimmäistä latausta. Talven kylmillä keleillä jäädään todennäköisesti kauemmas ilmoitetusta maksimitoimintasäteestä.

Ajotavasta riippuen koeajon sähkön kulutus pyöri 150-200 Wh/km tasolla.

Keskinopealla 50 kW latausjärjestelmällä akkuja saadaan ladattua niin, että toimintasäde kasvaa noin 250-260 km tunnin latausta kohden. Akkujen täyteen lataaminen nollasta kestää tällöin reilut kaksi tuntia.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Teslan tarjoamia 120 kW Supercharger-latausasemia on toistaiseksi Suomessa vain seitsemän kappaletta toiminnassa.

Teslan nettisivujen mukaan uusia latausasemia on avautumassa viisi kappaletta, muun muassa Poriin, Lappeenrantaan ja Iihin.

Valitettavasti pääkaupunkiseudulla Supercharger-latausasemia ei ole yhtäkään ja Helsinkiä lähinnä oleva asema löytyy Pyhtäältä. Supercharger-asemat on ripoteltu Suomessa suurimpien kaupunkien ulkopuolelle, kuten Lempäälään, Paimioon, Vierumäelle ja Äänekoskelle.

Mikäli on aikeissa käyttää Teslan Supercharger-latausasemaa, on auto hyvä laittaa navigoimaan latausasemaa kohti noin 15 min ennen latausasemalle saapumista.

Auto aloittaa valmistella akkuja ottamaan virtaa vastaan mahdollisimman nopeasti.

Parhaimmillaan Supercharger lataa akkuja niin, että toimintamatkaa tulee lisää noin 600 km tunnin latausta kohden.

Akun varaustason ollessa alhainen, tai akun täyttyessä, akut pystyvät vastaanottamaan sähkövirtaa Supercharger-asemasta noin 300-400 kilometrin ajomatkaa varten tunnissa.

Huonoin tilanne on ladattaessa autoa tavallisesta verkkovirrasta. Toimintamatkaa latautuu akkuihin vain noin 13-18 kilometriä tunnin latausta kohden. Tällöin akun lataaminen tyhjästä täyteen venyy pitkälti yli vuorokauteen.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Hintalaatu

Tesla tarjoaa Model 3:lla hyvin paljon hauskaa autoilua kohtuulliselle summalle pääomaa.

Eleetön ja räjähtävä kiihtyvyys vetää hymyn pitkälle korviin kerta toisensa jälkeen. Parhaimmillaan auto on elementissään lyhyessä ja keskipitkässä ajossa.

Polttomoottoriautoon verrattuna sähköautolla ajaminen, etenkin auton “tankkaaminen” vaatii totuttelua, odottelua ja usein myös suunnittelua.

Mikäli näitä ei koe elämää rajoittavina seikkoina, tarjoaa Model 3 sähköautoilua parhaimmillaan, ja mahdollisuuden hypätä jo nyt seuraavalle autoilun sukupolvelle ensimmäisten joukossa.

Fiksuimpana versiona Model 3:sta voi pitää Long Range -mallia, jonka 560 kilometrin toimintasäde tuo vielä ripauksen pidemmän toimintasäteen, eikä 4,6 sekuntin kiihtyvyydelläkään tarvitse jäädä kanssa-autoilijoiden jalkoihin.

Alkaen hinta Long Range -mallilla ilman muutamia valittavissa olevia lisävarusteita on 60 400 euroa. Edullisimmillaan Model 3:n saa itselleen Standard Range Plus -mallisena vajaan 50 000 euron hintaan.

Kuva: Antti Järveläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järveläinen.

Tesla Model 3 Performance

Vetotapa: Neliveto, jonka mahdollistaa kaksi itsenäistä sähkömoottoria

Kiihtyvyys: 3,4 sek. (0-100 km/t.)

Toimintasäde: 530 km. WLTP

Huippunopeus: 261 km/t.

Omamassa: 1847 kg.

Tavaratilat: 542 l.

Alkaen hinta (Performance malli): 70 500 euroa

© Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järeläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järeläinen. Kuva: Antti Järeläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järeläinen. Kuva: Antti Järeläinen. © Toimittanut Nettoday Oy Kuva: Antti Järeläinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Autotoday

Autotoday
Autotoday
image beaconimage beaconimage beacon