Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja mainontaa varten.
Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Hämeen Sanomat: Väistämissäännöt monilla hakusessa liikenneympyrässä

MTV – logo MTV 17.7.2017 MTV LIFESTYLE
Kuvituskuva. © Autoliitto Kuvituskuva.

Väistämissäännöt aiheuttavat autoilijoille päänvaivaa etenkin liikenneympyröissä, Hämeen Sanomat kirjoittaa verkkosivuillaan. Väistämistä koskevista liikennesäännöistä on käyty keskustelua lehden mielipidesivuilla juhannusviikosta asti.

Hämeen poliisilaitoksen komisario Tarja Lindstedt kertoo Hämeen Sanomien haastattelussa, että kiertoliittymien väistämissäännöt eivät vuosia tehdystä valistuksesta huolimatta ole monella hallussa.

– Jos kolmio on ennen suojatietä, autoilija väistää ensin jalkaisin sekä pyörällä liikkujia ja sitten liittymässä jo olevia autoilijoita, Lindstedt sanoo.

Hän myös huomauttaa, että kiertoliittymiä ei välttämättä osata ajatella risteyksinä etenkään silloin, jos kuljettaja ajaa suoraan.

Risteyksessä kääntyvä kuljettaja kuitenkin väistää aina, ja kiertoliittymä on aina risteys.

– Eli kyllä, kiertoliittymästä poistuttaessa väistetään aina suojatien käyttäjiä ja käytetään vilkkua osoittamaan, että on aikeissa poistua, Lindstedt toteaa.

Hämeenlinnan Autokoulun liikenneopettaja Juho Huhtinen kertoo, että vilkku unohtuu monelta liikenneympyrästä poistuttaessa. Lisäksi jotkut vilkuttavat vasemmalle koko ympyrässä ajamisen ajan.

Hämeen Sanomat kirjoittaa, että myös parkkialueiden väistämissäännöt aiheuttavat autoilijoille päänvaivaa.

Yleensä parkkialueiden eri ajoväylien väliset risteykset ovat tasa-arvoisia, eli oikealta tulevia väistetään.

Toisinaan parkkihallin katonrajassa näkee kuitenkin kolmioita osoittamassa tiettyjen väylien väistämisvelvollisuutta.

– Kolmiot ovat katossa, koska tolpan päässä oleva kolmio vaikeuttaisi näkemistä pääväylälle ja aiheuttaisi vaaratilanteita, Lindstedt toteaa.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon