Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Historian havinaa: Juoksupyörästä polkupyörään

Autotoday – logo Autotoday 9.10.2019 Clas von Bell
© Macmillan-pyörän kopio valmistettu noin 1860. Kuva: Wikipedia.

Liikkumista ajatellen kysymys kuuluu, milloin pyörä keksittiin. Tiedot ensimmäisistä kärrynpyöristä johtavat ajatukset 3000 vuotta taaksepäin Lähi- ja Kaukoitään.

Nykyään tunnetun kaksipyöräisen liikkumisvälineen alkuperä on osoittautunut hieman hämäräksi. Ensimmäiset historiatiedot vievät meidät aina 1700- ja 1800-lukujen taitteeseen.

Kulkuneuvovalikoima rajoittui 1800-luvun alkupuolella hevosten vetämiin vankkureihin ja vaunuihin. Saksalaista vapaaherraa, nimeltä Karl von Drais, ei tilanne tyydyttänyt. Hän päätyi ajatukseen – miten olisi jos omia jalkoja voisi käyttää jonkinlaisen laitteen potkimiseen. Syntyi juoksupyöräksi nimetty ”ohjaksilla hallittava” kaksipyöräinen menopeli Laufmaschine.

Tämä kulkuneuvo avasi kokonaan uusia mahdollisuuksia liikkumiseen ilman vetojuhtia. Tosiasia on, että jälkipolvet pitävät von Draisia polkupyörän keksijänä. (Perusteellinen kuvaus juoksupyörästä löytyy tästä.)

Kopioinnilla on pitkät perinteet

Vaikka kysymys oli hämmästyttävän hienosta oivalluksesta, von Drais ei kuitenkaan halunnut patentoida sitä. Niinpä keksintöä alettiin plagioida ja keksijä joutui luopumaan juoksupyörän valmistamisesta. Oivallus herätti huomiota myös Saksan rajojen ulkopuolella, innokas yrittäjä löytyi Britteinsaarilta, Lontoosta.

Ajatus potkimalla liikkuvasta kulkuneuvosta jäi mietityttämään käsistään taitavia ja älykkäitä ammattimiehiä. Eräs sellainen oli nimeltään Dennis Johnson. Hän turvautui von Draisin ideaan ja veisteli lähes kokonaan puisen, jaloin potkittavan, ohjattavalla etupyörällä toimivan kulkupelin. Senkään ominaisuuksiin ei kuulunut polkimet vaan pyöräilijän oli tökittävä vauhtia keppien avulla.

Uudenlainen kulkupeli sai kansan suussa nimekseen lasten leikkikalun mukaan ”happy horse tai dandy horse”.

Liikkumisongelman tunnisti myös skotlantilaisen sepän poika Kirkpatrick Macmillan, joka kävi ongelman kimppuun. Hän haaveili potkupyörästä, joka liikkuisi polkemalla.

Järkeilyn tuloksena hän asensi vuonna 1839 kaksipyöräiseen potkupyöräänsä polkimet. Voimansiirto toteutui pitkien kampien avulla. Ja näin Macmillan oli tietämättään ensimmäisenä keksinyt poljettavan pyörän.

Keksinnön ongelma oli raskaus, se oli työläs poljettava.

Haitasta huolimatta Macmillanin kerrotaan ajaneen tällaisella kaksipyöräisellään 22,5 kilometrin matkan kotikylästään Dumfriesin kaupunkiin alle tunnissa.

Macmillankaan ei ymmärtänyt patentoida keksintöään ja niinpä Gavin Datzell niminen mies alkoi valmistaa samaan ideaan perustuneita poljettavia pyöriä, joiden keksijänä häntä jossain vaiheessa 1800-luvun lopulla luultiin.

Alkuperäisen laitteen ns. replikakopio eli esikuvaansa muistuttava näköiskappale löytyy Skotlannista Dumfries Museumista. Toisessa kuvassa taiteilijan näkemys Macmillanin fillarista.

Pyörällä juokseminen johti ”Vélocipèden” eli polkupyörän keksimiseen

Mihin moinen termi perustuu? Selitys löytyy latinankielestä. Nimet velox, sekä veloc ovat yhtä kuin nopea. Sanat pes sekä ped puolesta merkitsevät jalkaa.

Alkuperäisterminä Velocipede tarkoittaa yksipyöräistä ja sen akseliin yhdistetyillä polkimilla varustettua kulkuneuvoa. Kreivi Karl von Draisin Laufmaschine, Draisine-nimen saanut kahden pyörän varassa liikkunut laite oli alku Velosipedille.

Mekaaninen tekniikka alkoi kehittyä monilla aloilla 1800-luvulla. Tämä kehitys toi esiin tarpeen julkistaa niitä suurelle yleisölle.

Vuonna 1851 Lontoossa Chrystal Palacessa pidettiin ensimmäinen maailmannäyttely, jossa keksintöjä päästiin esittelemään. Tapahtuman erikoisuutta kuvaa sekin, että näytteille asettajia oli 14 000 sekä kävijöitä 6 miljoonaa. Jatkoa seurasi, Pariisi 1855, Lontoo 1862 ja ennen kaikkea Pariisi 1867.

Ernest Michaux ja Michaudine velocipeedi 1868. Kuva: Wikipedia. © Toimittanut Nettoday Oy Ernest Michaux ja Michaudine velocipeedi 1868. Kuva: Wikipedia.

Kunnia ”pyörän uudelleen keksimisestä” vuonna 1868 kuuluu ranskalaisille. Pierre Michaux kehitti poikansa Ernestin kanssa jo nykyistä polkupyörää muistuttaneen, puisella ja metallista taotulla rungolla varustetun poljinpyörän, jolle vakiintui nimi Velosiped, jossa oli etupyörään kiinnitetyt polkimet.

Huolimatta painavuudestaan sekä jäykkyydestään ja hitaudestaan se saavutti suuren suosion ja sai nimen Pikajalka.

Puisten kovien pyörien haitta oli niiden mukulakivisillä teillä aiheuttama epämiellyttävä tärinä. Siitä syystä ne saivat lisänimen Boneshaker eli luuntäristäjä.

Pierre Michauxin polkupyora 1867. Kuva: CvB. © Toimittanut Nettoday Oy Pierre Michauxin polkupyora 1867. Kuva: CvB.

Autojen yleistyttyä polkupyörän suosio hieman väheni, mutta nyt liikenteen ruuhkautumiset varsinkin suurkaupungeissa ovat nostaneet kaksipyöräisen varsin suosituksi nopeutensa ja sukkeluutensa ansiosta.

Joissakin maissa, kuten Tanskassa, polkupyörät ovat jokapäiväisessä käytössä. Erittäin suosituksi se on tullut kuntopyöräilyssä myös meillä Suomessa.

Kokonaan oma asiansa on polkupyörän suosio kilpapyöräilyssä. Siitä huippu esimerkki on Ranska, jossa jokavuotiset ”Tour de France-ajot” ovat suurta kansan huvia, jotka kokoavat ajoreittien varteen miljoonia pyöräilystä kiinnostuneita.

Polkupyora isolla etupyörällä vuodelta 1868. Kuva: CvB. © Toimittanut Nettoday Oy Polkupyora isolla etupyörällä vuodelta 1868. Kuva: CvB.

Vauhdin hurma valloitti

Poljettava pyörä kasvatti myös vauhdin tuntua. Sitä saatiin muuttamalla Michauxin kaksipyöräisen rakennetta.

Ratkaisuksi koettiin etupyörän koon suurentaminen halkaisijaltaan jopa 150 cm:n kokoon.

Näin vauhti kasvoi, koska ison pyörän pyörähdys antoi lisäsi vauhtia kierroksella aikaisempaa enemmän.

Latinankielestä löytyy ilmaisu ”nopeat jalat”. Voisiko tämä olla lähtökohta? Toinen muutos oli takapyörän koon pienentäminen lähes minimiin.

Polkimien sijoitus etupyörään säilyi. Vauhti kasvoi, mutta korkealle sijoitettu ajajan painopiste sekä takapyörän minimikoko aiheuttivat tasapaino-ongelmia.

Saavutetulla suuremmalla nopeudella oli myös hintansa. Pyörän hallittavuuden menetys saattoi pahimmassa tapauksessa koitua jopa kuolemaksi. Tämä isopyöräinen malli sai ketjuvedon jo 1870-luvulla.

Starley Rover polkupyörä 1886. Kuva: Wikipedia, British Motor Museum. © Toimittanut Nettoday Oy Starley Rover polkupyörä 1886. Kuva: Wikipedia, British Motor Museum.

Seuraava vaihe Velocipeden kehittämisessä oli polkimien siirtäminen pyörien väliin. Ketjuvedon otti käyttöön englantilainen John Kemp Starley Rover-nimisissä pyörissään.

Muutoksen seurauksena polkemalla aikaan saatu voima välitettiin ketjujen avulla takapyörään. Tätä pyörää katsellessa voi todeta, että sen pääperiaate on nähtävissä tämän päivän polkupyörissä. Velociped sai myös nykyään käytössä olevan molempia pyöriä tukevan välitangon.

Polkupyörä Eisenach Herold 1889. Kuva: CvB. © Toimittanut Nettoday Oy Polkupyörä Eisenach Herold 1889. Kuva: CvB.

Kaksipyöräisen historiassa todetaan – Freiherr Karl Friedrich Ludwik Drais ei itse elänyt nähdäkseen keksintönsä vallankumouksellista merkitystä myöhempien vuosikymmenien liikenteen kehityksessä.

Häntä me tämän ajan pyöräilijät saamme rohkeasta oivalluksesta kiittää. Eikä tietenkään osannut aavistaa, että hänen keksintönsä polkaisee esiin juoksupyörän seuraavan sovelluksen, Velocipedin.

Nyt kuuluu kummia Saksanmaalta. Siellä on elvytetty Draisin idea nykypäivän käyttöön. Eli Hurraa! ”Draisin elää”

Teksti: Usko Sipilä.

Lue lisää autouutisia MSN.fi:stä:

Kaksi tekijää avainasemassa autopaloissa, kertoo Autoliitto

Volvo yllätti: Ensimmäisessä sähköautossa täysin uusi tietoviihdejärjestelmä

Nyt voi ostaa tehtaalta lähteneen aivan vihoviimeisen Saabin

Tämä tuliterä pysäköintilaitos Suomessa valittiin juuri Euroopan parhaaksi

Katso alta legendaarisia Suomessa suosittuja autoja 1960-luvulla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Autotoday

Autotoday
Autotoday
image beaconimage beaconimage beacon