Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Kun ohi on päästävä keinolla millä hyvänsä: Rekkakuskin härski kiilaus tallentui Teron kojelautakameraan Keravalla

MTV – logo MTV 6 päivää sitten Ville Järveläinen
Kuvituskuva © ziggy1 / Getty Kuvituskuva

MTV Uutisten lukija toivoo, että hänen kuvaamansa video herättäisi keskustelua siitä, miten liikenteessä tulisi toimia, jotta täysin tarpeettomia vaaratilanteita ei pääsisi syntymään.

Toimitukseemme yhteyttä ottanut Tero kertoo joutuneensa todistamaan yhdistelmäajoneuvon kuljettajan aiheuttamaa vaaratilannetta.

Tero oli tiistai-iltana matkalla Sipooseen, kun Keravan kohdalla hän joutui yllättävän ja artikkelin yläpuolelta löytyvän videon perusteella varsin tarpeettoman vaikuttavan ohituksen kohteeksi.

Lue myös: BMW-kuskin tulipalokiire tallentui rikostoimittajan autokameraan Helsingissä: "Tällainen liike oli uusi"

Vasenta kaistaa ajaneen rekan kuljettaja yritti ennättää muun liikenteen edelle ennen oman kaistansa päättymistä, mutta lopputuloksena kiilasi jatkavalle kaistalle varsin vaarallisen näköisesti.

Toista video

– Ilman muiden autoilijoiden reagointia olisi pelti kolissut, Tero kertoo.

Teron mukaan kuljettaja ei säästänyt tempullaan juurikaan aikaa, sillä tämä kääntyi pian ohituksen jälkeen logistiikkakeskuksen pihaan.

Lue myös: Opel-kuskin hurjapäinen ohitus tallentui Antin kojelautakameraan – "Olikohan kiire äidin luo nisulle"

Lue lisää autouutisia MSN.fi:stä:

Äärettömän yksinkertainen turvavyösääntö on yllätys huolestuttavan monelle suomalaiselle

Dieseliä tuetaan 0,26 eurolla per litra - tuen lopettaminen auttaisi vähentämään päästöjä

Tämä ambulanssi on kulkenut jo reilusti toista miljoonaa kilometriä

Poliisin supervalvonta käynnistyi koko maassa

VR:n kautta vuokra-auto etuhintaan

Katso alta millaisia ovat Uudet autot, jotka saapuvat kaduille vuonna 2020

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon