Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Teslan valikoima laajenee – seuraavaksi tulossa on kompakti Model Y -crossover

Päivän Lehti – logo Päivän Lehti 16.4.2018 Turo Leppänen
Tesla julkaisi uutuudestaan jo ensimmäisen tiiserikuvan. © Kuva Tesla Tesla julkaisi uutuudestaan jo ensimmäisen tiiserikuvan.

AUTOT Kalifornialaisen sähköautopioneeri Teslan taru alkoi reilut 10 vuotta sitten Lotus Elisen pohjalta tehdyn täyssähköisen Roadsterin myötä. Seuraavaksi vuorossa oli täysin omaa suunnittelua edustava luksusmalli Model S, joka on edelleen tuotannossa. Tämän jälkeen auton rinnalle esiteltiin korkeampi Model X -katumaasturi, jonka tunnuksena toimivat takimmaiset ”haukkaovet”.

Teslan perustaja Elon Musk halusi tavoitella myös aivan uusia asiakasryhmiä, ja niinpä merkin aloitusmalliksi kehitettiin huomattavasti Model S:ää ja X:ää edullisempi Model 3. Se on ollut viime aikoina lähes jatkuvasti otsikoissa, koska auton tuotantoa ei ole saatu kunnon vauhtiin monenlaisten ongelmien vuoksi. Lisäksi Teslan kassavarat ovat hupenemassa suorastaan hälyttävää tahtia, koska firma on tehnyt tappiota koko olemassaolonsa ajan.

Muskilla riittää kuitenkin uskoa sähköautomerkkinsä tulevaisuuteen. Tulossa on suorituskyvyltään jo hyperautoluokkaan kurkottava uusi Roadster ja täyssähköinen rekan nuppi, joka on jotakin aivan uutta kuljetusalalla. Lisäksi Model 3:n pohjalta kehitetään Model X:ää kompaktimpi crossover tai katumaasturi, joka tottelee Model Y -nimeä. Sen tuotannon aloitusta suunnitellaan marraskuulle 2019, ja Tesla julkaisi uutuudestaan jo ensimmäisen tiiserikuvan.

Elon Musk arvioi Model Y:n alihankkijaehdokkaita erityisen tarkasti. © Toimittanut Päivän Lehti Digital Oy Elon Musk arvioi Model Y:n alihankkijaehdokkaita erityisen tarkasti.

Elon Musk arvioi Model Y:n alihankkijaehdokkaita erityisen tarkasti. (Kuva AOP)

Voimakkaasti varjostetusta kuvasta ei pysty päättelemään vielä juuri mitään auton muotoilusta, mutta yksi seikka pistää heti silmään. Perinteiset ulkopeilit loistavat nimittäin poissaolollaan ainakin tässä otoksessa. Ne saatetaan korvata peilien virkaa hoitavilla kameroilla, jotka ovat vielä laittomat monessa maassa. Tämä voi kuitenkin muuttua Model Y:n lanseeraukseen mennessä.

Elon Musk arvioi Model Y:n alihankkijaehdokkaita erityisen tarkasti, jotta tuotannon aloitus ei kärsisi samanlaisista ongelmista kuin Model 3:n kohdalla. Ensimmäiset yksilöt on tarkoitus valmistaa Kalifornian Fremontissa sijaitsevalla tehtaalla, mutta autoa aiotaan tehdä myös Kiinassa vuodesta 2021 lähtien. Model Y kehitetään Model 3:sta tutulle perusrakenteelle, mutta tietotekniikkapuolella otetaan suuria harppauksia eteenpäin.

Uutuuteen on nimittäin tulossa huomattavasti nykyistä edistyneempi ”supertietokone”, jonka pitäisi mahdollistaa entistä kattavammin toimiva Autopilot-järjestelmä. Tällä hetkellä systeemi osaa huolehtia auton ohjaamisesta, kiihdyttämisestä ja jarruttamisesta vain tietyissä olosuhteissa. Autopilot on ollut myös otsikoissa muutamien kohtalokkaiden onnettomuuksien vuoksi, ja niistä halutaan luonnollisesti eroon.

Model Y:n, uuden Roadsterin ja rekan jälkeen Tesla aikoo kehittää vielä pick-upin, pakettiauton ja pikkubussin. Ne kaikki tehdään isosta Model X:stä tutulle perusrakenteelle. Sähköautovalmistajan kunnianhimoisena tavoitteena on lisäksi nousta johtoasemaan autonomisessa ajamisessa ja mullistaa julkinen liikenne. Elon Musk visioi itsestään liikkuvien autojen yhteiskäyttömallia, joka saisi nyt suurimman osan ajasta tyhjän panttina seisovat henkilöautot paljon entistä tehokkaampaan käyttöön.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Päivän Lehti

image beaconimage beaconimage beacon