Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Koira odotti omistajaansa kaupan ulkopuolella, kun alkoi sataa – vartijan toiminta kerää ylistystä: "Sankari"

MTV – logo MTV 3.7.2020 Jenna Lakka
© Shutterstock, Jaromir Chalabala

Skotlannissa erään ruokakaupan vartijana työskentelevä mies päätti suojata myymälän ulkopuolella istuvaa koiraa sateelta. Kuva vartijan toimista levisi nopeasti viraaliksi.

Ethan Dearman, 23, bongattiin pitämässä sateenvarjoa ruokakaupan ulkopuolella omistajaansa odottelevan koiran yllä. Ethan työskentelee Morrisons -markettiketjun vartijana.

– Olen itse tottunut sateeseen. Yritän pitää silmällä sateessa istuvia koiria, Ethan kertoo Insiderille.

Sateen yllättäessä mies otti yhden kaupassa olleen ylimääräisen sateenvarjon ja riensi suojaamaan sillä Freddietä, myymälän ulkopuolella istuvaa koiraa. Ethan on työskennellyt kyseisessä ruokakaupassa kaksi kuukautta.

Toista video

Freddie ei ollut ensimmäinen koira, jota Ethan on suojannut. Päivä ennen kuin kuva Ethanista ja Freddiestä levisi viraaliksi, mies kertoo auttaneensa erästä huskya pysymään kuivana sateella.

Kuva parivaljakosta levisi viraaliksi

Twitter-käyttäjä Mel Gracie sattui paikalle juuri sopivaan aikaan, ja jakoi kuvan hellyttävästä hetkestä sosiaaliseen mediaan.

– Hurraahuuto Morrisonsin vartijalle, joka piti tämän hyvän pojan kuivana. Hän sanoi, ettei koskaan voi tietää, mitä mieltä koirat ovat sateesta, nainen kirjoittaa päivityksensä yhteydessä.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Julkaisu nousi suosioon Twitterissä, keräten muutamassa päivässä yli 152 000 tykkäystä. Lukemattomat ihmiset ovat ylistäneet Ethanin toimintaa, kutsuen tätä muun muassa sankariksi.

– Niin kaunista… Tämä mies ansaitsee palkankorotuksen, Twitterissä ihaillaan.

– Toivoisin, että jokainen ihminen olisi tällä hetkellä niin kuin tämä vartija, eräs kommentoi.

– Sankari, tiivistää yksi henkilö.

Päivitys tavoitti sekä Ethanin että koiran omistajan 

Koiran omistaja David Cherry julkaisi myöhemmin Twitterissä päivityksen, jossa hän kiitteli ystävällistä vartijaa.

– Koiramme Freddie on levinnyt viraaliksi sen jälkeen, kun ystävällinen vartija suojasi sitä sateenvarjon kanssa vanhempieni lähellä sijaitsevan Morrisonsin edessä, mies kirjoittaa.

– Hyviä, yhteisöllisiä viboja. Ihmiset huolehtivat toisistaan. Kyseinen vartija on aina ystävällinen isälleni ja veljelleni, joten on mukavaa kuulla hänestä hyviä asioita, David sanoo.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Kuvan suosio tavoitti myös itse vartijan, Ethanin. Mies oli hetkellisestä julkisuudesta mielissään.

– Näyttää siltä, että tein tänään monet onnelliseksi, hän puolestaan kirjoittaa Twitterissä.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ethan kertoo Insiderille, että kuvan suuri suosio tuntui hämmentävältä.

– Tämän myötä voin vetää yhden asian yli bucket listaltani: tulla kuuluisaksi jonkun hyvän teon takia, mies sanoo.

LUE MYÖS: Koira lohdutti sairasta ystäväänsä hellyttävällä tavalla – lemmikkikamera tallensi uskomattoman hetken: "Ihmiset voisivat ottaa oppia"

Lue kaikki lifestyle-artikkelit

Lähteet: Insider, Twitter/Mel Gracie

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon