Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Vaimo pyysi puutarhatonttua, mutta Adrianilla oli parempi idea – yllätys ei mennyt ihan putkeen: "Saatoin kuulla hänen huutonsa"

MTV – logo MTV 5 päivää sitten Maria Aarnio
© Volodymyr Maksymchuk

Vaimo pyysi puutarhatonttua; sen sijaan Adrian päätti koristaa pihan kolmemetrisellä dinosauruksella.

Kun vaimo pyysi hankkimaan pihaan kivan koristeen, Adrian Shaw pisti peliin kaiken. Vaimo Deborah, 53, oli toivonut puutarhatonttua, mutta 52-vuotias Adrian osti valtavan dinosaruksen, kertoo The Scottish Sun

Toista video

Osti yli kolmemetrisen dinosauruksen

Deborah pitää Jurassic Park -elokuvasta ja katsoo mielellään David Attenborough'n selostamia luonto-ohjelmia, muttei varsinaisesti toivonut omaa dinoa; hän oli vain pyytänyt miestään siivoamaan pihan.

– Tämä projekti on seurausta siitä, että vaimoni pyysi tekemään pihasta kauniin näköisen. Hän ehdotti, että kitken rikkaruohot ja ehkä voisin laittaa patiolle puutarhatontun, Adrian kertoo Metro-lehden mukaan.

– Se sai minut ajattelemaan. Ajattelin, ettei mikään mitenkään voisi näyttää hienommalta kuin 3,5-metrinen kopio T-Rexistä, joten ostin sellaisen.

Brittimies käytti 1600 puntaa, siis noin 1700 euroa dinosaurukseensa; lisäksi otuksen oikeaoppinen asetteleminen pihaan maksoi viitisen sataa euroa.

Yllätys meni pieleen – vaimolle öinen järkytys

Deborah oli puutarhasiivouspyyntönsä jälkeen lähtenyt pois kotoa, ja Adrian päätti yllättää hänet toden teolla. Mies lähti ostamaan jättimäisen tyrannosauruksen. Ajatuksena oli, että Debrah avaa seuraavana aamuna verhot ja näkee dinosauruksen ulkona.

Adrian ja Dave-dinosaurus. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä

Lahja kuitenkin aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Deborah nousikin yöllä päästämään perheen koiran ulos. Nähdessään pihassa jättikokoisen, esihistoriallisen pedon hän pelästyi toden teolla.

– Olin virittänyt kameran saadakseni hänen reaktionsa nauhalle, ja oletin, että tuo reaktio olisi pelkkää ihastusta. Valitettavasti hän kuitenkin avasi takaoven keskellä yötä. Saatoin kuulla hänen huutonsa, Adrian kuvailee.

"Tämän takia naiset elävät pidempään kuin miehet"

Adrian ja Deborah ovat olleet naimisissa 20 vuotta. Adrian uskoo, että Deborahkin oppii vielä rakastamaan pihadinosaurusta, jonka hän on nimennyt Daveksi. Toistaiseksi vaimon tunteet dinoa kohtaan ovat ilmeisesti viileät.

Netissä Adrianin tempaus on herättänyt huvitusta.

– Tämän takia naiset elävät pidempään kuin miehet, Doreen Hopwood kirjoittaa Facebookissa.

– Paljon parempi kuin tyhmä tonttu, Mayureen Richards uskoo.

– Onko Deborah edelleen vaimosi? Esley Edgar vitsailee.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä

LUE MYÖS: Tara näki joka päivä kadulla saman, kodittoman naisen – pyysi someseuraajiltaan apua naisen yllättämiseksi: "Olen niin kiitollinen tämän nuoren naisen hyvyydestä"

Lue lisää lifestyle-aiheista!

Lähteet: Thescottishsun.co.uk, Metro.co.ukFacebook/Daily Mirror

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon