Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Syö paremmin ja säästä rahaa! Viisi tuttua ruokaa, joita ei koskaan kannata ostaa valmiina kaupasta

Makuja – logo Makuja 11.7.2018 Laura Matilainen
© , Shutterstock

Seuraavat elintarvikkeet kannattaa jättää kauppojen hyllyille ja valmistaa ne itse. Itse tekemällä saat entistäkin herkullisemman lopputuloksen kauppojen tuotteisiin verrattuna edullisempaan hintaan. 

Toista video

Myös pesto valmistuu helposti kotikeittiössä. Poimi resepti videolta. 

Osa kaupan puolivalmisteista tai muista arkea helpottavista tuotteista saattaa tuntua käteviltä, mutta aivan kaikkea ei kannata ostaa valmiina.

Health-sivusto listasi ylös joukon tuotteita, jotka tulevat paljon edullisemmaksi silloin, kun valmistat ne itse. Ja mikä tärkeintä, itse tehdyt tuotteet myös maistuvat usein kaupan versioita paremmilta.

1. Salaatinkastike

Salaatinkastikkeen valmistaminen on niin yksinkertaista, ettei kauppojen kalliisiin ja mahdollisesti säilöntäaineita sisältäviin versioihin kannata turvautua. Kastike syntyy helposti sekoittamalla yhteen kaksi osaa oliiviöljyä, yhden osan punaviinietikkaa ja mausteeksi suolaa, pippuria, sinappia tai valkosipulia mielesi mukaan.

LUE VINKIT: Yksinkertainen kaava – salaatinkastike valmistuu uskomattoman helposti

Viidessä minuutissa edessäsi on kastike, joka kruunaa salaattiaterian ilman turhia pakkauksia.

2. Perunamuusi

Ruokakirjailija Alex Van Burenin mukaan perunamuusijauheen ostaminen on riski, jota ei kannattaisi ottaa. Miehen mukaan ei ole mitään järkeä pilata niinkin mahtavaa ruokalajia kuin perunamuusi huonolla valmisteella.

Perunamuusin valmistaminen oikeista perunoista ei oikeastaan vaadi kovinkaan paljoa enempää vaivaa kuin jauheen käyttäminenkään, ja lopputulokset eroavat toisistaan kuin yö ja päivä.

Katso resepti perunamuusiin videolta. 

Toista video

2. Granola

Granola on tuttu aamupalatuote yhdessä jogurtin kanssa. Jos granola kuuluu aamupalarutiineihisi, sinun kannattaa ehdottomasti harkita sen valmistamista itse. Granola on paitsi kilohinnaltaan kallista tavaraa, se voi sisältää myös yllättävän paljon rasvaa, sokeria ja suolaa. Valmistamalla tuotteen itse tiedät taatusti, mitä pistät suuhusi.

Poimi tästä talteen Hellapoliisin herkullisen . 

4. Sitruunamehu

© dzika_mrowka , Shutterstock

Sitrusmehu toimii monien ruokien ja leivonnaisten maustamiseen, mutta valmis sitruunamehu on tuote, johon ei asiantuntijan mukaan kannattaisi sortua. Sitrusmehu on nimittäin parhaimmillaan vastapuristettuna, ja sen maku voi muuttua huomattavastikin ajan kuluessa. 

Sitruunasta syntyy hetkessä myös maailman helpoin grillikastike

5. Valmis valkosipulimurska

Tosiasia on, että valmis valkosipulimurska maistuu hyvn erilaiselta kuin tuore hienonnettu valkosipuli. Valmiiksi murskatun valkosipulin maku on usein pistävä, mikä voi muuttaa valmistamasi aterian makua huomattavasti. 

Valkosipulin kuoriminen käy kätevästi näppärän lasipurkki-vinkin avulla

Lähde: Health

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Makuja

image beaconimage beaconimage beacon