Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Talvimyräkkä liikkuu Suomen yli – tuuli paikoin vaarallisen voimakasta

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 7.1.2018 Katja Incoronato
Pienialainen, mutta syvä matalapaine hajanaisine lumisateineen liikkuu illan ja yön aikana Suomen länsiosan yli kaakkoon. © Pekka Karhunen / Alma Talent arkisto Pienialainen, mutta syvä matalapaine hajanaisine lumisateineen liikkuu illan ja yön aikana Suomen länsiosan yli kaakkoon.

Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 7. tammikuuta tekemän ennusteen mukaan pienialainen, mutta syvä matalapaine hajanaisine lumisateineen liikkuu illan ja yön aikana maan länsiosan yli kaakkoon.

Matalapaineen yhteydessä länsiluoteinen tuuli voimistuu merialueilla paikoin myrskylukemiin ja on myös maan länsiosan maa-alueilla paikoin vaarallisen voimakasta.

Ennusteen mukaan tuuli on puuskissa ylimmillään 19 - 23 m/s. Voimakkaimmat puuskat esiintynevät Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella.

–Koska maa on märkä ja roudaton, tuuli aiheuttanee paikoin puustovahinkoja ja mahdollisesti myös sähkökatkoksia. Maanantaiaamuksi tuulet heikkenevät, ennusteessa sanotaan.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon