Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Elokuu päättyy kesäisissä keleissä

STT – logoSTT 26.8.2018
Sunnuntain sateet väistyvät maanantaina Lapin koillisimpaan osaan. Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa © Lehtikuva Sunnuntain sateet väistyvät maanantaina Lapin koillisimpaan osaan. Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Elokuu loppuu kesäisessä säässä, Ilmatieteen laitos ennustaa. Päivystävän meteorologin mukaan elokuun viimeisellä viikolla lämpötilat liikkuvat 15:n ja 20 asteen välillä suuressa osassa maata. Sadealueella Lapin koillisosassa lämpötila saattaa laskea 10 asteeseen.

Sunnuntain sateet väistyvät maanantaina Lapin koillisimpaan osaan. Muualla maassa, etenkin lännessä, voi esiintyä heikkoja sadekuuroja.

Korkeapaine vahvistuu viikon puolessavälissä, tiistaina ja keskiviikkona voi esiintyä heikkoja sadekuuroja, mutta valtaosassa maata on poutasäätä. Keskiviikkona lämpötila hiipii 20 asteeseen, maan eteläosassa se voi liikkua 22-23 asteen paikkeilla, pohjoisessa 15 asteen tienoilla.

Torstaina on vielä poutaista ja lämmintä suuressa osassa maata. Lappiin saattaa yltää sateita. Viikonlopuksi sää muuttuu uudelleen epävakaaksi.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon