Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Poutaa, poutaa! Koko maassa tällä viikolla lähes 10 astetta tavallista lämpimämpää: "Keväinen sää voi jatkua koko huhtikuun"

MTV – logo MTV 16.4.2019 Jessica Helaskoski
Ennen pääsiäistä voi hyvinkin olla samanlainen sää, kuin Raumalla 6. huhtikuuta. © Ennen pääsiäistä voi hyvinkin olla samanlainen sää, kuin Raumalla 6. huhtikuuta. LEHTIKUVA / ANTTI A... Ennen pääsiäistä voi hyvinkin olla samanlainen sää, kuin Raumalla 6. huhtikuuta.

Pääsiäisviikkoa vietetään tänä vuonna koko maassa poutaisessa ja tavallista lämpimämmässä säässä.

Toista video

MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela kertoo, että koko maassa on luvassa poutainen viikko.

– Maan etelä- ja keskiosassa on yleisesti 10-15 astetta lämmintä. Pohjoisessa liikutaan 5-10 asteen välillä. Päivät lämpenevät entisestään, kun mennään viikkoa eteenpäin, kertoo Jokela.

Torstaita saatetaan erityisesti maan lounaisosissa viettää lähes kesäisissä oloissa, kun lämpötila voi kohota jopa 17-18 asteeseen.

– Koko maassa on kymmenen astetta tavallista lämpimämpää, toteaa Jokela. 

Pääsiäisviikonloppuna ei säässä tapahdu suuria muutoksia. Perjantai saattaa olla paikoitellen pilvinen, mutta edelleen poutainen. Pieniä paikallisia sadekuuroja saattaa esiintyä eri puolilla Suomea.

Lue myös: Kesärengaskausi lähestyy – muista nämä perusasiat renkaanvaihdon yhteydessä

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon