Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Ara: Nuorisosäätiö rikkoi lakia toiminnassaan

STT – logoSTT 30.6.2017
Nuorisosäätiön toimiston sisäänkäynti. Arkistokuva. © Lehtikuva Nuorisosäätiön toimiston sisäänkäynti. Arkistokuva.

Keskustataustainen Nuorisosäätiö on toiminnassaan rikkonut yleishyödyllisyyslainsäädäntöä, ilmenee Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen Aran selvityksestä.

Nuorisosäätiöllä on nyt kolme kuukautta aikaa korjata toimintaansa tai säätiötä valvova Ara käynnistää lainmukaiset jatkotoimet. Nuorisosäätiö kertoo tiedotteessaan jo aloittaneensa korjaustoimet.

Selvityksen mukaan Nuorisosäätiön toiminta on merkittäviltä osin rikkonut yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä ja sen toiminta on ollut arava- ja korkotukilain säännösten vastaista. Lisäksi Nuorisosäätiö ei ole toiminnassaan piitannut Aran ohjeistuksesta.

Ara voi peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysstatuksen, lakkauttaa korkotuen ja irtisanoa valtion asuntolainat kokonaan tai osittain takaisin maksettaviksi.

Aran mukaan Nuorisosäätiö on ottanut sijoitustoiminnassaan ja voimakkaasti kasvaneessa vapaarahoitteisessa asuntotuotannossaan säännösten ja Aran ohjeiden vastaisia riskejä. Lisäksi säätiö on antanut konsernin yleishyödyllisen osion ulkopuolelle merkittäviä lainsäädännön vastaisia lainoja ja takauksia. Säätiö on myös laajentanut toimintaansa Viroon ja tehnyt sinne merkittäviä investointeja.

Säätiön varsinainen tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä voittoa vaan tukea nuorten itsenäistymistä sekä tehdä nuoriso- ja kasvatustyötä. Aran ohjeiden mukaan yleishyödyllinen tuen saaja saa sijoittaa varojaan, mutta se pitää tehdä turvallisesti.

Yhtenä merkittävänä korjaustoimenaan Nuorisosäätiö kertoo aloittaneensa koko konsernin rakennejärjestelyiden muutosvalmistelut. Lisäksi säätiön sääntöihin on tehty muutoksia.

Nuorisosäätiö pahoittelee toiminnassaan olleita epäkohtia.

Ara käynnisti tarkastuksensa keväällä 2016 havaintojensa sekä Ylen uutisoimien havaintojen perusteella.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon