Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Finnair palkkaa 350 uutta lentoemäntää ja stuerttia

STT – logoSTT 9.5.2017
Lentoemäntien ja stuerttien lisäksi yhtiö tarvitsee muun muassa uusia lentäjiä, joille järjestetään haku ensi syksynä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa © Lehtikuva Lentoemäntien ja stuerttien lisäksi yhtiö tarvitsee muun muassa uusia lentäjiä, joille järjestetään haku ensi syksynä. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa

Finnair rekrytoi 350 uutta lentoemäntää ja stuerttia seuraavan vuoden kuluessa, yhtiö kertoo.

- Yhteensä olemme parin viime vuoden aikana rekrytoineet jo noin tuhat uutta finnairilaista, ja rekrytoinnit jatkuvat tulevina vuosina kasvun myötä, kertoo Finnairin henkilöstöjohtaja Eija Hakakari tiedotteessa.

Matkustajahenkilöstön rekrytointi alkoi tiistaina jatkuvalla, avoimella haulla. Hyväksytyt hakijat kutsutaan kahdeksan viikon matkustamotyön peruskoulutukseen, jota järjestetään säännöllisin väliajoin.

Lentoemäntien ja stuerttien lisäksi yhtiö tarvitsee muun muassa uusia lentäjiä, joille järjestetään haku ensi syksynä. Yhtiö hakee myös digiosaajia ja muita ammattilaisia vaativiin asiantuntijatehtäviin.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon