Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Hypo ennustaa asuntojen hintojen nousevan keskimäärin 1,3 prosenttia

STT – logoSTT 1.9.2017
Asuntojen hinnat nousevat pääkaupunkiseudulla huomattavasti muuta maata ripeämmin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG © Lehtikuva Asuntojen hinnat nousevat pääkaupunkiseudulla huomattavasti muuta maata ripeämmin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Suomen Hypoteekkiyhdistys (Hypo) ennustaa, että asuntojen hinnat nousevat tänä vuonna 1,3 ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Hintakehityksessä on selkeä ero pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä. Hypo arvioi, että pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat huomattavasti ripeämmin, noin 2,5 prosenttia sekä tänä että ensi vuonna.

Vilkas rakentaminen tuntuu asuntomarkkinoilla, ja Hypo kuvaa kaupungistumisen kasvavan voimakkaasti. Esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella kysyntä on kasvanut odotuksia enemmän.

Asuntomarkkinakatsauksessaan Hypo huomauttaa, että erityisesti lapsiperheiden mieltymyksissä on tapahtunut muutos. Nykyään yhä useampi lapsiperhe hakeutuu kaupunkien keskustoihin ja esimerkiksi Helsingin kantakaupungin alueella lapsiperheiden määrä on kasvanut. Hypo arvioi, että sijainnin merkitys korostuu asuntokaupoilla.

Kaupungistuminen jäi budjetissa sivurooliin

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo, että hallituksen esittelemä talousarvio jätti toivomisen varaa kaupungistumisen huomioimiseen.

- Ensinnäkin ovat nämä kaupunkien lisärakentamiseen liittyvät infrahankkeet. Valtio on ollut positiivisesti mukana esimerkiksi Länsimetron rahoituksessa ja Tampereen pikaraitiotiessä. Sen tyyppisiä avauksia ei nyt tullut, Brotherus kertoo STT:lle.

- Toinen keino olisi vaan antaa markkinoiden toimia vapaasti. Nythän budjettiriihessä esimerkiksi jatkettiin harvaanasuttujen alueiden erityistukea. Sitä tukea eivät saa kaupunkiseudut, mikä tietysti vääristää kehitystä.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon