Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Kiinan paisuva velka voi viedä talouden sokkiin, luottoluokittaja varoittaa

STT – logoSTT 14.7.2017
Luottoluokittaja Moody's laski toukokuussa Kiinan luottoluokitusta ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuosikymmeneen. LEHTIKUVA/AFP © AFP / Lehtikuva Luottoluokittaja Moody's laski toukokuussa Kiinan luottoluokitusta ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuosikymmeneen. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Luottoluokittaja Fitch on huolissaan Kiinan kasvavasta velkataakasta. Fitchin mukaan maan velka voi aiheuttaa sokin taloudessa. Yhtiö kertoi kuitenkin perjantaina, että se pitää maan luottoluokituksen ennallaan eli luokassa A+.

Muutkin talouden vahtikoirat ovat huolissaan maan veloista. Kiina on vuosia vauhdittanut talouden kasvua lainojen avulla, ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varoittanut, että maan velkakriisi voisi uhata finanssitalouden vakautta maailmanlaajuisesti.

Luottoluokittaja Moody's laski toukokuussa Kiinan luottoluokitusta ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuosikymmeneen. Yhtiön antama luottoluokitus laski luokasta Aa3 luokkaan A1 eli ylempään keskiluokkaan.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon