Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Laskut linjoja pitkin yhä useammalle

STT – logoSTT 7.6.2017
Yhä useammin lasku on sähköisessä muodossa. Lehtikuva / Teemu Salonen © Lehtikuva Yhä useammin lasku on sähköisessä muodossa. Lehtikuva / Teemu Salonen

Sähköisten laskujen käyttö yleistyy edelleen, kertoo Finanssiala eli entinen Finanssialan Keskusliitto. Verkkopankissa maksavista suomalaisista 75 prosenttia saa e-laskuja suoraan verkkopankkiinsa, ilmenee Finanssialan tuoreesta tutkimuksesta. Vuonna 2008 vastaava luku oli 15 prosenttia.

Esimerkiksi teleyhtiö Elisan asiakkaista suurin osa saa laskunsa sähköisessä muodossa.

- Uusista asiakkaista jopa reilu 80 prosenttia valitsee sähköisen laskutustavan, kertoo palvelujohtaja Jukka Lehto.

Elisalla on erilaisia vaihtoehtoja sähköisen laskun vastaanottamiseen. Lehdon mukaan suosittua on etenkin maksun automaattinen veloitus tililtä. Moni valitsee myös tekstiviesti-ilmoituksen uudesta laskusta, jonka saa käydä kuittaamassa Oma Elisa -palvelussa.

E-laskuvalistusta nuorille maksajille

Finanssialan huomenna julkaistavassa tutkimuksessa kerrotaan, että e-laskupalveluiden käyttö on lisääntynyt eniten 18-44-vuotiaiden verkkopankissa maksavien keskuudessa.

Finanssialan kehityspäällikkö Pirjo Ilola arvelee, että nyt on kasvanut uusia ikäluokkia, joille pitäisi kertoa e-laskusta. Joitakin vuosia sitten Finanssiala kampanjoi sähköisten laskujen puolesta, mutta nykyiset nuoret aikuiset olivat silloin niin nuoria, ettei asia koskenut heitä.

Ilolan mielestä e-laskun etuja kuluttajalle on ennen kaikkea helppous: laskun maksamiseen ei mene aikaa, ja laskut tulee varmasti hoidettua ajallaan. Laskut löytyvät verkkopankista myös jälkikäteen, vaikkapa veroilmoitusta tehdessä.

Paperilasku on myös tuhlausta, Ilola huomauttaa. Laskuttaja tulostaa sähköisessä muodossa olevan aineiston paperille ja lähettää sen asiakkaalle, joka muuttaa sen taas maksaessaan sähköiseen muotoon.

- Se on vähän niin kuin resurssien hukkaanheittoa, sekä luonnon että työajan ja kaiken muun.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon