Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Moni sulkee mobiilidatan yhä pois päältä matkaillessaan Euroopassa

STT – logoSTT 26.9.2017

Iso osa eurooppalaista varoo yhä kännykän käyttöä Euroopan lomillaan, vaikka roaming-maksut poistuivat kesäkuun puolivälissä.

Jopa viidennes eurooppalaisista kertoo yhä sulkevansa mobiilidatan pois päältä toisessa EU-maassa, selviää tuoreesta eurobarometrista. Määrä oli tosin huomattavasti pienempi kuin ennen roamingin poistumista, jolloin osuus oli 42 prosenttia.

Suomalaisista 72 prosenttia oli kesän päätteeksi tietoinen roaming-maksujen poistumisesta. Verrattuna ruotsalaisiin EU-uutisia on luettu vähemmän, sillä ruotsalaisista osuus oli 83 prosenttia.

Teleoperaattorien mukaan dataa käytetään jo tuntuvasti enemmän kuin ennen roaming-maksujen poistumista. Useiden operaattorien mukaan datan käyttö on moninkertaistunut vuodentakaiseen verrattuna.

- Edelleen näkyi, että ulkomailla käytetään puhelinta varovaisemmin. Tärkeintä olisi saada tieto perille, jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan sopimuksen ja operaattorin, EU-parlamentissa esittelijänä toiminut Miapetra Kumpula-Natri sanoo.

Eurooppalaiset ovat voineet soittaa, tekstata tai käyttää mobiilinettiä ilman lisämaksuja EU:n sisällä kesäkuun puolivälistä lähtien.

Suomalaiskuluttajan kannalta hintojen seuraaminen on vaikeampaa, koska isot suomalaisoperaattorit jatkavat yhä erikoishinnoittelua. Suomalaiset operaattorit Elisa, Telia, DNA ja Moi Mobiili ovat hakeneet Viestintävirastolta erillisvapauden jatkaa lisämaksujen keräämistä.

- Jokaiselle, joka matkustaa ja tarvitsee roaming-vapautta, pitää löytyä tarjouksia ja löytyy. Tilanne on vähän epäselvempi kuin, että kaikki on vapaata kaikille, mutta sitä kohti mennään, Kumpula-Natri sanoo.

--

Korjattu juttua: Sonera on vaihtanut nimensä Teliaksi.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon