Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Myllykosken bioetanolihankkeella kiire löytää uusi kumppani

STT – logoSTT 18.7.2017

Jos Suomen Bioetanoli päätyy hakemaan jatkoaikaa työ- ja elinkeinoministeriön 30 miljoonan euron energiatuelle, ministeriö joutuu miettimään tarkkaan, myönnetäänkö sitä vai ei. Näin sanoo ministeriön energiaosaston hallitusneuvos Päivi Janka.

Suomen Bioetanoli on jo vuosia suunnitellut bioetanolitehdasta Myllykoskelle, joka on osa Kouvolaa. Yhtiö on saanut tuelle jo kaksi kertaa lisäaikaa. Alun perin tuki myönnettiin vuonna 2014.

- Jatkoajat ovat aina harkinnanvaraisia. Kantaa tai linjausta asiaan ei ole valmiiksi, vaan asia tarkastellaan mahdollisen hakemuksen saapuessa. Kyse on isosta rahasta ja isosta hankkeesta, joten varmasti haemme asialle linjauksia myös ministeriltä, Janka sanoo STT:lle.

Asia nousi esiin tällä viikolla, kun Kouvolan Sanomat kertoi, että kiinalainen rahastoyhtiö vetäytyi hankkeesta. Hankkeen kokonaiskustannus liikkuu reilussa sadassa miljoonassa eurossa. Tämän vuoden alussa uutisoitiin, että yhtiö oli investoimassa Myllykoskelle ja myös Savonlinnaan suunnitteilla olevaan biodieseltehtaaseen yhteensä reilut 200 miljoonaa euroa. Kyse on kahdesta erillisestä hankkeesta, joista vain Myllykoskea vetää Suomen Bioetanoli toimitusjohtajansa Aate Laukkasen johdolla.

”Toivoa ei saa menettää”

Laukkaselle kiinalaisyhtiön vetäytyminen projektista oli murheellinen uutinen. Tieto saapui heinäkuun alussa. Laukkanen ei lähde erittelemään syitä irtaantumiseen.

- Taustalla on varmasti monia tekijöitä, enkä niitä kaikkia edes tarkalleen tiedä, Laukkanen sanoo.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että hakemus jatkoajasta lähetetään. Keskusteluja uuden rahoituskumppanin löytämiseksi käydään parhaillaan.

- Toivoa ei saa menettää, mutta ei sitä saa turhaan nostaakaan, Laukkanen tyytyy sanomaan.

Laukkanen uskoo, että jos jatkoaikaa ei heru, projekti todennäköisesti kuopataan.

Vaatiiko ministeriö, että hakemusta jätettäessä uusi kumppani on selvillä?

- Meidän näkökulmastamme kyseessä on verrattain harvinaisenkin suuri yksittäinen tuki. Totta kai on tärkeää tietää, mikä on oikean toteutumisen mahdollisuus. Monta asiaa on oltava kunnossa ja rahoitus on varmasti yksi keskeisimpiä, Janka toteaa.

Jankan mukaan Savonlinnan hankkeelle ei kesäkuun loppuun mennessä ollut haettu tukea ministeriöltä. Savonlinnan hankkeen rahoitusneuvotteluja vetää työministeri Jari Lindströmin (uv.) entinen erityisavustaja Leena Riekkola.

Itä-Savolle antamassaan haastattelussa Riekkola kertoi tiistaina, että neuvottelut rahoittajien kanssa Savonlinnaan suunnitellulle sahainvestoinnille ja mahdolliselle biodieselinvestoinnille jatkuvat.

EU viivästyttää

Yksi akilleenkantapää koko tuotantosektorilla on EU-lainsäädäntö. EU:ssa on meneillään neuvottelut uusiutuvan energian direktiivistä vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Direktiiviehdotus sisältää myös biopolttoaineita koskevia tavoitteita ja kestävyysvaatimuksia.

- Se ei tule olemaan helppo asia enkä lähtisi arpomaan lopputulosta. Liikennepuoli on todella vaikea EU:ssa. Neuvotteluissa jäsenmaiden näkemykset ovat hajallaan ja Euroopan parlamentin kanta saadaan vasta vuoden lopulla. Rahoittajat seuraavat tätä tarkasti, Janka toteaa.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon