Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Nuorilla liian pienet asunnot, vanhoilla liian suuret – nuoret epätietoisia korkojen kehityksestä

STT – logoSTT 30.5.2017
Hypon mukaan asuntomarkkinoiden suurimmat uhat liittyvät ulkoisiin riskeihin, mutta myös kotimaassa ongelmat ovat mahdollisia. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ © Lehtikuva Hypon mukaan asuntomarkkinoiden suurimmat uhat liittyvät ulkoisiin riskeihin, mutta myös kotimaassa ongelmat ovat mahdollisia. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Viidesosa alle 25-vuotiaista suomalaisista kokee asuvansa liian pienessä asunnossa, selviää Nordean tänään julkaisemasta kyselytutkimuksesta. Vastaavasti yli 60-vuotiaista viidesosa asuu mielestään liian suuressa asunnossa.

- Puheet vuokra-asuntosukupolven kasvamisesta vaikuttavat kyselyn perusteella liioitelluilta. Omistusasuminen on selvä ykkösvaihtoehto myös nuorilla, ja yli puolet vuokralla asuvista haluaisi ensisijaisesti asua omistusasunnossa, kertoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Nuoremmille asuntovelallisille oli tyypillistä epätietoisuus korkojen kehityksestä. Alle 35-vuotiaista alle puolet tutkimukseen vastanneista osasi arvioida mihin suuntaan korot ovat menossa.

Kärkkäisen mukaan kolmasosa nuorista ei osannut sanoa edes asuntolainansa nykyistä kokonaiskorkoa.

- Positiivista oli kuitenkin se, että nuoret asuntovelalliset ovat varautuneet korkojen nousuun muita paremmin. Vain viidesosa alle 35-vuotiaista asuntovelallisista ilmoitti, ettei ole varautunut korkojen nousuun mitenkään, hän sanoo.

Tutkimuksen mukaan omistusasunto säilyy suomalaisten ykkösvaihtoehtona. Seitsemän kymmenestä suomalaisesta haluaisi ensisijaisesti asua omistusasunnossa.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon