Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Posti kohensi tulostaan, kirjepostin määrä väheni entisestään

STT – logoSTT 28.4.2017
Postin toimitusjohtajan mukaan kasvua oli erityisesti logistiikka- ja pakettipalveluissa. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI © Lehtikuva Postin toimitusjohtajan mukaan kasvua oli erityisesti logistiikka- ja pakettipalveluissa. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Posti kohensi tulostaan tammi-maaliskuussa. Oikaistu liiketulos oli 15,5 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 10,8 miljoonaa. Liikevaihto nousi 7,2 prosenttia.

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo, että kasvua oli erityisesti logistiikka- ja pakettipalveluissa. Logistiikkapalvelut kasvoivat yli 34 prosenttia ja pakettipalvelut reilut 4 prosenttia. Kirjepostin määrä sen sijaan jatkoi laskuaan. Osoitteellisten kirjeiden lukumäärä laski 8 prosenttia.

Yhtiön mukaan yrityskaupat kasvattivat alkuvuoden liikevaihtoa. Kasvua on tuonut esimerkiksi Postin viime vuonna ostama logistiikkayhtiö Veine.

Malisen mukaan Postin luomien uusien palvelukonseptien osuus liikevaihdosta on vielä vähäinen. Posti on laajentanut palvelujaan esimerkiksi ruohonleikkaukseen ja kävelyseuran tarjoamiseen vanhuksille. Tammikuussa Posti osti kotihoidon ja henkilökohtaisen avustamisen palveluja tuottavan HR Hoivan, joka on nykyisin Posti Kotipalvelut.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon