Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Suomen bruttokansantuote kasvoi 1,9 prosenttia viime vuonna

STT – logoSTT 13.7.2017
Bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatu arvonlisäys oli viime vuonna 216 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä © Lehtikuva Bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatu arvonlisäys oli viime vuonna 216 miljardia euroa. LEHTIKUVA / Kimmo Mäntylä

Suomen talous kasvoi 1,9 prosenttia viime vuonna, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä maaliskuussa kerrottua enemmän, osoittavat Tilastokeskuksen tarkennetut ennakkotiedot.

Bruttokansantuote tarkentui, koska erityisesti eri alojen tuotantopanoksina käytetyistä välituotteista saatiin uusia tietoja, Tilastokeskus kertoo.

Bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatu arvonlisäys oli viime vuonna 216 miljardia euroa.

Käyvin hinnoin tarkasteltuna arvonlisäys kasvoi eniten rakentamisessa (9,9 prosenttia) sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa (8,1 prosenttia).

Myös liike-elämän palveluissa, muissa palveluissa, informaatio- ja viestintäpalveluissa sekä kiinteistöalalla oli kasvua 3,9-4,7 prosenttia.

Kansantalouden kysyntää lisäsi erityisesti kotitalouksien kulutus, jonka volyymi kasvoi 1,9 prosenttia.

Tilastokeskus tarkensi myös vuoden 2015 bkt:n määrää. Bkt ei uusimpien tietojen mukaan noussut eikä kasvanut, vaan pysyi nollassa edeltävään vuoteen verrattuna. Maaliskuussa kasvuksi oli kerrottu 0,3 prosenttia.

Valtiovarainministeriö odottaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,4 prosenttia ja Suomen Pankki 2,1 prosenttia.

Kotitaloudet yhä velkaantuneempia

Myös kotitalouksien velkaantumisaste jatkaa kasvuaan, Tilastokeskus kertoo. Sen mukaan kotitalouksien velkaantumisaste on noussut vuositasolla miltei yhtäjaksoisesti vuodesta 1997 alkaen. Myös vuonna 2016 velkaantumisaste kasvoi, kun lainavelat lisääntyivät 5 miljardilla eurolla.

Se nosti kotitalouksien velkaantumisasteen vuoden aikana 2,2 prosenttiyksiköllä 126,4 prosenttiin.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon