Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Veronmaksajat: Suomen kulutusverotus kansainvälisesti vertaillen kireää

STT – logoSTT 1.6.2017
orkea kulutusverotus näkyy Suomessa selkeimmin tupakan ja alkoholijuomien hinnoissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI © Lehtikuva orkea kulutusverotus näkyy Suomessa selkeimmin tupakan ja alkoholijuomien hinnoissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomen kulutusverotus on kansainvälisesti vertaillen kireää, käy ilmi Veronmaksajien selvityksestä.

Kaikista verotuloista hieman yli 32 prosenttia tuli Suomessa vuonna 2015 kulutusveroista, kun vastaava luku esimerkiksi Ruotsissa oli hieman yli 28 prosenttia ja Saksassa hieman yli 27 prosenttia.

Kulutusverojen suhde bruttokansantuotteeseen oli vuonna 2015 Suomessa 14,2 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa oli 12,3 prosenttia ja Saksassa 10,1 prosenttia.

Kulutusveroilla kerättiin Suomessa viime vuonna noin 31 miljardia euroa.

Korkea kulutusverotus näkyy Suomessa selkeimmin tupakan ja alkoholijuomien hinnoissa. Esimerkiksi tupakka-askin hinnasta verojen osuus on 87 prosenttia ja Koskenkorva-pullon hinnasta 82 prosenttia.

Bensiinilitran hinnasta verojen osuus on 65 prosenttia ja diesellitran hinnasta 59 prosenttia. Keskiolutpullon hinnasta verojen osuus 64 prosenttia ja viinipullon hinnasta 48 prosenttia. Pientaloasukkaan sähkökilowattitunnista verojen osuus 34 prosenttia.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon