Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Yhdysvaltojen talouskasvu piristyi kevätkesällä

STT – logoSTT 28.7.2017

AFP

Yhdysvaltojen talouden kasvutahti yli kaksinkertaistui huhti-kesäkuussa verrattuna ensimmäiseen vuosineljännekseen.

Kauppaministeriön julkistamien ennakkotietojen mukaan Yhdysvaltojen bruttokansantuote kasvoi kevätkesällä 2,6 prosenttia, kun kasvutahti vuoden alussa oli 1,2 prosenttia. Ennakkolukuja tarkennetaan vielä myöhemmin.

Bruttokansantuote mittaa tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatua arvonlisäystä.

Kasvua selittävät kotitalouksien kasvanut kulutus, mutta myös yritysten investoinnit ja vienti kiihdyttivät vauhtiaan. Liittovaltion puolustusmenot kasvoivat myös huomattavasti.

Toisaalta esimerkiksi asuntomarkkinoilla kauppa oli yhtä vaisua viimeksi seitsemän vuotta sitten.

Puolivuotiskasvu on ennakkolukujen valossa likellä Yhdysvaltain tavanomaista kahden prosentin vuosikasvua.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon