Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Ministeri Mika Lintilä: Sähkön hinta tulee vielä hallituksen eteen – ”Aletaan seuraavaksi kysyä, miten pannaan polttoaineiden hinnat alas”

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 13.1.2022 Ossi Kurki-Suonio
Sähkön hinta. ”Yleinen arvio on se, että huhtikuun paikkeilla tilanne alkaisi tasaantua”, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk). © Toimittanut Uusi Suomi Sähkön hinta. ”Yleinen arvio on se, että huhtikuun paikkeilla tilanne alkaisi tasaantua”, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk).

Norja ryhtyi tukemaan kuluttajien sähkölaskua ja nyt samaa aikoo Ruotsin hallitus. Suomen valtion budjetissa ylimääräistä jakovaraa ei ole, muistuttavat elinkeinoministeri ja talousvaliokunnan puheenjohtaja.

Sähkön hintakehityksestä tulee vielä keskustelunaihe Suomen hallituksellekin, uskoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk). Lintilä kuitenkin vihjaa, että samanlaisiin tukiaisiin kuin Norjassa tai Ruotsissa Suomen valtiolla tuskin on varaa.

Ruotsin hallitus ilmoitti keskiviikkona tukevansa kuluttajien sähkölaskuja joulu–helmikuussa yli kuudella miljardilla kruunulla eli noin 600 miljoonalla eurolla. Tukea yksittäinen kotitalous saisi enintään 6 000 kruunua eli vajaat 600 euroa. Täyttä tukea Ruotsin hallitus haluaa jakaa kotitalouksille, joiden sähkönkulutus ylittää 2000 kilowattituntia kuukaudessa.

Inspiraatiota Ruotsin hallitus sai Norjasta, missä hallitus maksaa kompensoi sähkön hintaa 80 prosenttia siltä osalta, joka ylittää 7 eurosenttiä kilowattitunnilta.

Suomessa hallitus ei ole käynyt keskustelua sähkölaskujen tukemisesta, Lintilä kertoo.

”Me seuraamme koko ajan energian hintakehitystä. Painopiste on toistaiseksi enemmän ollut polttoaineiden hinnoissa ja erityisesti, miten se vaikuttaa ammattiliikenteeseen. Mutta selvää on, että hallituksen piirissä joudumme käymään vielä keskustelua siitä, miten sähkön hinta kehittyy”, elinkeinoministeri toteaa.

”Nyt pitää sekin muistaa, että tästä syntyy hyvin herkästi ketju. Jos sähkön hintaa ruvetaan kompensoimaan, aletaan seuraavaksi kysyä, miten pannaan polttoaineiden hinnat alas.”

Samaan hengenvetoon Lintilä muistuttaa valtiontalouden tilanteesta. Nykyinen budjetti on alijäämäinen, joten mitään käytettävissä olevaa ylijäämää uusiin menoihin ei ole.

”Ei ole, ei. Siinä on se ensimmäinen ongelma. Niin mielellään kuin näihin alkaisi, niin aina pitää ymmärtää kerrannaisvaikutukset ja miten asiat maan talouden kannalta hoidetaan.”

Eduskunnassa energia-asioita käsittelevän talousvaliokunnan puheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen (kok) kertoo seuranneensa sähkön hintakehitystä huolestuneena. Vastuu uusista esityksistä kuuluu hallitukselle, mutta Grahn-Laasonen muistuttaa hänkin talouden tilanteesta.

”Suomessa on valtiontalouden raami tiukka ja pysyviä julkisia menoja on lisätty läpi hallituskauden. Ruotsissa tilanne on aika lailla toinen. Maalla on varaa, kun valtiontaloutta on hoidettu vastuullisesti ja velkaakin on merkittävästi vähemmän.”

Grahn-Laasonen myös korostaa, että Suomessa suurin osa kuluttajista on ollut suojassa pahimmilta sähkön hintapiikeiltä kiinteillä sähkösopimuksilla.

Aivan heti helpotusta sähkön hintaan ei ole luvassa, vaan elinkeinoministeri Lintilä viittaa arvioihin, että hintakehitys alkaisi tasaantua huhtikuun aikana. Grahn-Laasonen katsoo, että hintapainetta keventää tulevaisuudessa käynnissä olevat energiahankkeet.

”Suomessa tulevaisuus näyttää lupaavalta, kun OL3 on valmistunut ja alkaa pian tuottamaan puhdasta kotimaista ja toimitusvarmaa sähköä. Se muuttaa tilannetta Suomessa ja vaikuttaa paitsi omavaraisuuteen niin toivottavasti myös hintaan. Sen lisäksi meille on valmistumassa paljon lisää tuulivoimaa.”

Oppositiopuolueen poliitikkona Grahn-Laasonen penää hallitukselta myös toimia lupaprosessin nopeuttamiseksi, jotta energiainvestointeja valmistuisi nykyistä nopeammin.

”Meillä on yli kolmella miljardilla eurolla erilaisia investointeja lupaputkissa odottamassa eri lupia. Joukossa on paljon myös energiainvestointeja.”

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon