Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Talouden pääuutiset

Ruotsalainen NextJet hakeutui konkurssiin, lennot peruttiin heti

STT – logoSTT 16.5.2018
NextJet on lentänyt muun muassa Poriin. Lehtikuva/handout © Handout NextJet on lentänyt muun muassa Poriin. Lehtikuva/handout

Ruotsalainen lentoyhtiö NextJet on hakenut itsensä konkurssiin. Kaikki lennot peruttiin keskiviikkona iltapäivällä. Asiasta kertoo muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Yhtiö on lentänyt suurimpaan osaan Ruotsia pohjoisesta etelään.

NextJetillä on ollut lentotoimintaa myös Suomessa. Se on lentänyt Helsinkiin, Poriin, Turkuun, Kokkolaan ja Maarianhaminaan.

Yhtiön nettisivut eivät enää toimi. SVT:n mukaan NextJet kehottaa lentolipun jo varanneita ottamaan yhteyttä matkatoimistoon tai suoraan omaan luotto- tai pankkikorttiyritykseen.

Porin kaupunki lähetti keskiviikkona tiedotteen, jossa se luonnehtii konkurssia valitettavaksi yllätykseksi.

- Onkin syytä korostaa sitä, että me emme ole syypäitä nyt tapahtuneeseen. Onhan NextJetin liikenteestä merkittävin osa ollut Ruotsissa, sanoo kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen tiedotteessa.

Porin kaupungin vuoden 2018 talousarviossa on budjetoitu 1,4 miljoonaa euroa lentoliikenteen kehittämiseen, josta noin puolet jää nyt käyttämättä.

Mainoksista
Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon