Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Huhhuh! Yhdysvaltalaissivustolla kovat odotukset Suomen suhteen olympialaisissa – kehui huikeaa vahvuutta

SuomiKiekko.com – logo SuomiKiekko.com 13.2.2018 Toimitus

© Getty Images

Kolmet edelliset olympialaiset ovat aiheuttaneet suomalaisittain riemun kiljahduksia. Leijonat on kolmen turnauksen mitaliputkessa, edellisen kerran se on jäänyt palkintojen ulkopuolelle Salt Lake Cityssä vuonna 2002.

Suomi on ollut siis mitaleita tuijottamalla kovempi kuin mikään muu maa – Kanadan kaksi kultaa ja Ruotsin kulta sekä hopea jäävät Suomen hopean ja kahden pronssin varjoon määrällisesti.

Suomalaismenestyksen huomioi myös ESPN:n ennakoidessaan kisoja. Sivusto katsoi artikkelissa nimenomaan menneisiin kisoihin.

”Suomi on ollut kolmissa edellisissä kisoissa mitalipeleissä, ja maa haluaa luonnollisesti pitää tästä putkesta kiinni. Suomi on musta hevonen mestaruuden tavoittelun suhteen”, yhdysvaltalainen urheiluun keskittyvä sivusto latasi.

Syy, miksi Leijonat on mitaleille yltänyt, on löytynyt alakerrasta.

Joukkuepuolustus toiminut upeasti

Neljä vuotta sitten Sotshin pudotuspeleissä Suomi päästi kolmessa pelissä kolme maalia, kun alkusarjassa samassa ottelumäärässä oma reppu kilisi seitsemän kertaa.

Vancouverin vuoden 2010 kisojen alkulohkossa omissa soi neljä kertaa, mutta pudotuspeleissä peräti yhdeksän kertaa. Noista tosin kuusi tuli maan historian ehkä kauheimmassa erässä, kun USA painoi välierän ensimmäisen periodin aikana tauluun lukemat 6-0.

Torinon kisoissa 2006 Suomi oli alkusarjassa täysin omaa luokkaansa. Viidessä pelissä se ylsi nollapeliin neljästi, ainoastaan kahdesti osunut Tsekki onnistui yllättämään sinivalkoiset. Myös välierissä tuloksena oli nollapeli Venäjän jäädessä nuolemaan näppejä, pudotuspeleissä Suomi antautui yhteensä kuusi kertaa.

Teot puhukoon puolestaan.

Suomi on joukkue, jonka vahvuudet ovat olleet alakerrassa jo usemman vuoden ajan. Sitä painotti myös Leijonille menestystä povannut ESPN.

”Maa, joka vetoaa aina joukkuepuolustamiseen. Suomi on aina uhka olympialaisissa. Suomalaisten tulisi luottaa maalivahtipeliin.”

Tällä viikolla alkavassa turnauksessa Leijonien maalia vartioivat Mikko Koskinen, Juha Metsola ja Karri Rämö.

Lue myös: Mieletön temppu – olympialaisissa pelaava hyökkääjä teki komeaa historiaa!

Mainoksista
Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä SuomiKiekko.com

image beaconimage beaconimage beacon