Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Asunnonostajat maksattavat Kelalla lainojaan ja korkojaan – Asumistuella kartutetaan omistusasujien omaisuutta

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 11.1.2019 Teppo Ovaskainen
© Toimittanut Alma Talent Oy

Kelan pienituloisten asumismenoihin maksaman asumistuen kustannukset ovat kasvaneet roimasti jo useiden vuosien ajan. Joissain tapauksissa asumistuki kartuttaa tuensaajan omaisuutta, koska tuella korvataan myös yhtiölainojen rahoitusvastikkeita.

Kauppalehti kirjoitti viime viikolla, että Kelan tilastojen perusteella voidaan arvioida asumistukimenojen jatkaneen kasvuaan myös viime vuonna.

Suurin osa asumistuesta maksetaan vuokralla asuville, mutta myös omistusasunnossa asuvat saavat sitä kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Viime kesänä julkaistujen Kelan asumistukitilastojen mukaan yleistä asumistukea maksettiin omistusasunnoissa asuville 41 miljoonaa euroa vuonna 2017.

Tukisumma on kaksinkertaistunut melko lyhyessä ajassa, koska vuonna 2012 yleistä asumistukea maksettiin omistusasuntoihin 20 miljoonalla eurolla. Vuodesta 2016 vuoteen 2017 omistusasujien saaman yleisen asumistuen määrä kasvoi vajaalla miljoonalla eurolla.

Kela voi maksaa asumistukea osakeasunnon asumismenoista, jotka ovat syntyneet vastikkeesta, asunnon hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen lainojen koroista ja erikseen maksettavista vesimaksuista ja lämmityskustannuksista. Rahoitusvastikkeilla maksetaan viime aikoina asuntokaupoissa yleistyneitä taloyhtiölainoja, joiden osuus voi olla hyvin merkittävä ostetun asunnon hinnasta.

"Yleisestä asumistuesta annetun lain mukaan osakeasunnon niin sanottuina hoitomenoina voidaan hyväksyä muun muassa vastike. Sen osalta ei ole tehty erottelua, onko kyse hoitovastikkeesta vai rahoitusvastikkeesta", Kelan lakimies Petri Hassel kertoi Talouselämälle.

Jos Kela korvaa rahoitusvastiketta, jolla lyhennetään asunnon hankkimiseksi otettua taloyhtiölainaa, kartutetaan tuensaajan henkilökohtaista omaisuutta sosiaaliturvalla.

"Näin voidaan todeta. Niin tapahtuu omistusasuntojen kohdalla. Toisaalta vuokra-asuntojen kohdalla asumistuella voidaan epäsuorasti kartuttaa vuokranantajan omaisuutta", Hassel sanoi.

Hasselin mukaan lainsäätäjä on tehnyt lakiin leikkureita, joiden perusteella vain osa vastikkeista huomioidaan.

"Taustalla on se, ettei asumistuella maksettaisi niin paljon lainojen lyhennyksistä aiheutuvia menoja."

Omistusasunnon asumismenoina voidaan hyväksyä myös 73 prosenttia asuntolainan koroista.

”Jos rahoitusvastikkeita ei huomioitaisi lainkaan, voitaisiin kysyä, ovatko rahoitusvastikkeita maksavat huonommassa asemassa kuin asunnon asuntolainalla rahoittavat.”

Vuosien 2012–2017 aikana yleistä asumistukea saavien omistusasunnossa asuvien lukumäärä oli noussut reilusta 10 000 tuensaajasta noin 18 000:een. Vaikka omistusasujien saamien asumistukien kasvu on ollut nopeaa, on niiden osuus kaikista asumistuista vähäinen. Kela maksoi asumistukea vuonna 2017 yli kaksi miljardia euroa, josta yleisen asumistuen osuus oli 1,26 miljardia euroa.

Lue laajempi juttu Talouselämästä.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon