Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Esko Valtaoja Turun Sanomissa: Synnytyslakko Suomeen – ”Huonosti ovat asiat kun ainoa järjen ääni tulee Halla-Aholta”

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 20.11.2018 Teppo Ovaskainen
© Toimittanut Alma Talent Oy

Avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja julkinen keskustelija Esko Valtaoja kaipaa Suomeen synnytystalkoiden sijaan synnytyslakkoa.

Valtaoja tyrmää Turun Sanomien kolumnissaan kansallisen hätätilan, jollaisena ennustetta Suomen väestön kääntymisestä laskuun yleisesti käsitellään. Professorin mukaan väestöennuste on mainio tulevaisuusennuste.

”Mutta eihän juuri kukaan sitä näin selväjärkisesti ajatellut. Sen sijaan päättäjät huusivat yhteen ääneen maailmanloppua ja ehdottivat vaihtelevan järjettömiä toimenpiteitä syntyvyyden nostamiseksi. Muuten kuolemme sukupuuttoon, kestävyysvaje tekee meistä selvän, kukaan ei enää hoida vanhuksia, eläkemaksut nousevat mahdottomiksi, maaseutu autioituu ja niin edelleen”, Valtaoja ihmettelee.

Valtaojan mukaan hyvinvointivaltion ylläpitämisen ongelmat täytyy ratkaista aivan muulla tavalla kuin synnytystalkoilla, esimerkiksi automatisaation ja robotisaation keinoin.

”Ei lisää ihmisiä, vaan vähemmän työntekijöiden tarvetta kehittyvän teknologian ansiosta.”

Valtaojan mukaan ”huonosti ovat todella asiat, kun ainoa järjen ääni tulee Jussi Halla-Aholta”. Perussuomalaisten puheenjohtaja linjasi Helsingin Sanomissa, että perussuomalaiset eivät näe periaatteellisesti tärkeäksi, että väestö kasvaa.

”No, Jussihan on tottunut olemaan poliittisesti epäkorrekti, ja linjauksen takana on tietysti ennen kaikkea pelko siitä, että väkilukua yritettäisiin kasvattaa maahanmuutolla. Mutta kuitenkin. Halla-Aho muistutti myös siitä, että kehitys on sama kaikissa teollistuneissa maissa. Ja kohta myös koko maailmassa. YK:n ennusteiden mukaan väkiluku tasaantuu tämän vuosisadan aikana – matalan ennusteen mukaan vain vähän myöhemmin kuin Suomessa, keskitason ennusteessa vuosisadan lopussa. Muu ei tietysti ole mahdollistakaan, ei maapallo rajattomasti ihmisiä kestä”, Valtaoja kirjoittaa.

Hän päättää kirjoituksensa toteamalla, että ylivoimaisesti vaikuttavin ekoteko ei ole aamupuuron syöminen kylmänä tai edes Thaimaan lomasta luopuminen.

”Se on jättää tekemättä vielä se yksi lapsi, vaikka poliitikot siihen kuinka patistaisivat.”

LUE LISÄÄ VÄESTÖENNUSTEESTA:

Uusi pohjaluku Suomen syntyvyydestä – Vain yksi asia selittää tilannetta

Hämmästys leviää – Tämä kuva Suomen työikäisistä vetää sanattomaksi

Petteri Orpo: Suomen talouden tärkein laskelma menee nyt uusiksi – ”Toivon että tämä avaa kaikkien silmät”

Taas uusi pohjakosketus Suomen syntyvyydessä? – Tutkija: Nyt käsillä on aito murros, nuorilla rankka kuva ”prismaperheistä”

Kokoomusvaikuttaja: Suomeen +10 000 maahanmuuttajaa vuodessa tai palvelut alas – Rinteen eläkelupaus on ”pyramidihuijaus”

Annika Saarikko: ”Seuraavat vuosikymmenet muuttavat koko eläkejärjestelmän logiikan”

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon