Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja mainontaa varten.
Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Kouvolan Sanomat: Kiinalaisyhtiö vetäytyi Myllykosken bioetanolitehdashankkeesta

MTV – logo MTV 17.7.2017 MTV UUTISET
Kiinalaisyhtiö suunnitteli investoivansa tehtaaseen yli 200 miljoonaa euroa. © SpecnazShutterstock Kiinalaisyhtiö suunnitteli investoivansa tehtaaseen yli 200 miljoonaa euroa.

Kiinalainen rahastoyhtiö on vetäytynyt Myllykosken bioetanolitehdashankkeesta, uutisoi Kouvolan Sanomat.

Lehden mukaan kiinalaisyhtiö oli alkuvuonna ilmoittanut investoivansa yli 200 miljoonaa euroa Myllykosken bioetanolitehtaaseen ja Savonlinnan biodieseltehtaaseen.

Kiinalaiset ovat kuitenkin heinäkuussa ilmoittaneet vetäytymisestään.

Tehdasta rakennuttava Suomen Bioetanoli on saanut jo kertaalleen jatkoaikaa työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2014 myöntämälle 30 miljoonan euron energiatuelle.

Yhtiön toimitusjohtaja Aate Laukkanen kommentoi Kouvolan Sanomille, että jatkoaikaa tullaan todennäköisesti hakemaan lisää.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon