Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Nuori mopoilija kaatui humalassa kaveri kyydissään – apuun soitettu alaikäinen ystävä puhalsi myös kovat promillet

Päivän Lehti – logo Päivän Lehti 15.9.2021 Päivän Lehti
© Lehtikuva / Vesa Moilanen

RATTIJUOPUMUS Lauantaina puolenyön aikaan Kiparluodontiellä Kustavissa tapahtui onnettomuus, jossa nuori mopoilija menetti ajoneuvonsa hallinnan ja kaatui. Mopon kyydissä oli myös toinen nuori matkustaja.

Mopon kaatuessa sekä kuljettaja että matkustaja loukkaantuivat. Kummallakaan nuorista ei ollut kypärää. Mopon kuljettaja puhalsi paikalle saapuneen poliisin alkometriin 0,94 promillen lukeman. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ennen poliisin paikalle tuloa nuoret olivat ehtineet soittaa avuksi ystävänsä, jotka saapuivat paikalle autolla. Tapahtumapaikalla kävi ilmi, että myös avuksi tulleen henkilöauton kuljettaja oli humalassa. Poliisin kuljettajalle suorittama puhalluskoe antoi tulokseksi 1,63 promillea.

Henkilöauton alaikäistä kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lue myös: Hinattavan ja hinaavan auton kuljettajat humalassa – köysi katkesi ja auto valui takaisin ojaan

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Päivän Lehti

image beaconimage beaconimage beacon