Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Perussuomalaiset hajosi tasan vuosi sitten: ”Jos ennakkosuunnitelma olisi ollut, minä ja usea muu olisi tehnyt monta asiaa toisin”

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 13.6.2018 Katja Incoronato
© Alma Talent Oy

Sekä sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo että perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi muistelevat Puheenvuorossa tapahtumia tasan vuosi sitten, jolloin perussuomalainen puolue hajosi kahtia.

–Vuosi sitten 20 kansanedustajaa päätti kahden päivän aikana perustaa uuden eduskuntaryhmän ja lopulta uuden puolueen. Ilman ennakkosuunnitelmaa. Jos ennakkosuunnitelma olisi ollut, niin minä ja usea muu edustaja olisi tehnyt monta asiaa toisin, Simon Elo kirjoittaa blogissaan.

Toimi Kankaanniemi puolestaan muistelee, kuinka avasi perussuomalaisten eduskuntaryhmän ylimääräisen kokouksen eduskunnan kirjaston takahuoneessa. Hän oli tuolloin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

–Paikalla vain 15 edustajaa. Missä muut? Ihmettelimme ja odotimme. Ei päätösvaltaa. Pian sisään marssi 20 edustajan joukko. Jokainen iski pöydälle eteeni A4:n. "Eroan ryhmästä", lausui jokainen ponnekkaasti. Suunnitelma oli tehty edellisinä päivinä. Juonessa mukana jopa valtakunnan ylin poliittinen johto. Näin se meni, hän kirjoittaa blogissaan.

Kankaanniemi kertoo miettineensä vajaan 15 sekunnin ajan, mitä tekee.

–Selväksi tuli, että en eroa ryhmästä, johon äänestäjät olivat minut vaaleissa valinneet. Petturiksi kesken vaalikauden en ala. Seuraavaksi ilmoitin, että en jatka ryhmän puheenjohtajana. Vain 40 päivää aiemmin olin selvin numeroin tullut siihen valituksi.  Värikäs ja vauhdikas ryhmäjohtajuus päättyi. 

Kankaanniemi kertoo pettyneensä siihen, että ”ryhmä oli tuhottu ryhmän johtajalle kertomatta”. 

–Jopa pääministeri oli soittanut minulle edellisenä päivänä klo 16.43, mutta ei kertonut, mitä olivat johtamalleni ryhmälle tekemässä. Luottamus romahti moneen suuntaan, hän sanoo nyt.

Simon Elo sanoo, etteivät mitkään vaikeudet tulleet perussuomalaisista eronneelle yllätyksenä.

–Sanoin heti 13.6.2017 julkisesti, että ratkaisumme voi olla poliittinen itsemurha. Niinpä mitkään vaikeudet eivät ole tulleet minulle yllätyksenä, sillä valitsin tietoisesti vaikean tien.  Setelit jäivät, mutta selkäranka pysyy. Olisi ollut helpompaa jäädä entiseen, hiljaa takariviin. Se ei minulle sovi. Voin olla politiikassa mukana vain silloin, jos uskon asiaani. Jos ei ole uskoa, ei ole toivoa, ja jos ei ole toivoa, ei ole tulevaisuutta, hän kommentoi.

Molemmat kommentoivat blogeissaan myös istuvan hallituksen tilannetta. Perussuomalaiset on nyt oppositiossa, siniset hallituksessa.

–Sitouduimme keväällä 2015 hallitusohjelmaan ja Suomen talouden nostamiseen. Kun sitoutuu ja tekee työtä niin saa tuloksia. Talous on nyt käännetty kasvuun ja työpaikkoja on syntynyt lähes 90 000. Kun tiedämme tämän, niin olisiko ollut oikea ratkaisu isänmaan kannalta, että nyt haukkuisin itse hyväksymääni hallitusohjelmaa, Elo kysyy.

Kankaanniemi kuvailee sinisten elävän ”omaa niukkaa elämäänsä vaaleja peläten”. 

–Oleellinen muutos hallituspohjassa ei merkinnyt mitään. Kolmijalkaisen hallituksen yksi jalka oli katkennut tyngäksi. Sillä jatkoivat horjuen.  Kansa oli ihmeissään. Kansanvalta kadoksissa. Laillisuuden rajoilla edettiin.

Perussuomalaisten hajoamista edelsi puoluekokous, jossa Jussi Halla-aho valittiin puolueen johtoon. Ensimmäisessä vaiheessa 20 perussuomalaisten kansanedustajaa perusti Uusi vaihtoehto –nimisten ryhmän, jonka nimeksi muutettiin myöhemmin Sininen tulevaisuus. Sininen tulevaisuus lisättiin puoluerekisteriin viime marraskuussa.

Lue myös: 

Nyt se varmistui: Sininen tulevaisuus on puoluerekisterissä

Joukkopako: 20 perussuomalaista eroaa – uusi ryhmä valmis hallitukseen

Näin Simon Elo sanoi – dramaattinen puhe sanasta sanaan

Jari Lindström: ”Nuivien kostonhimo” rikkoi perussuomalaiset

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon