Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Törkeitä vahingontekoja – nuoret sytyttivät lukuisia autoja palamaan ja videoivat rikoksensa

Päivän Lehti – logo Päivän Lehti 15.9.2021 Jussi Niiranen
© Lehtikuva

VAHINGONTEKO Kolme nuorta on saanut Tampereella syytteen muun muassa törkeästä vahingonteosta. Nuoret olivat polttaneet autoja ja videoineet tekonsa. Muutakin rötöstelyä oli tullut tehtyä.

Elokuussa 2019 vastaajat polttivat pyöräkuormaajan. Vähän myöhemmin he yrittivät varastaa kuorma-auton, mutta eivät saaneet sitä käyntiin. Nuoret polttivat senkin.

Maaliskuussa 2020 nuoret murtautuivat erään yrityksen tiloihin ja varastivat sieltä muun muassa tietotekniikkaa. Anastettu omaisuus löytyi yhden nuoren asunnosta. Samana yönä rikottiin useamman auton ikkunoita.

Eräästä yrityksestä varastettiin kaksi valvontakameraa sekä työkaluja. Kyseisen yön teoista tuli syytteeseen kahdeksan syytekohtaa. Huhtikuussa 2020 nuoret rikkoivat autoista ikkunoita ja sytyttivät palamaan neljä kuorma-autoa, kolme henkilöautoa ja yhden kaivinkoneen.

– Vahingontekoja on pidettävä törkeinä, koska vahingonteolla on aiheutettu erittäin suurta taloudellista vahinkoa ja vahingontekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä ottaen huomioon muun muassa tekotapa, sanoo syyttäjä Jari Kukko.

Nuoret ovat tunnustaneet tekonsa. Näyttöä syyllisyydestä löytyi myös tekijöiden kännyköistä. He olivat valokuvanneet ja videoineet palavia autoja, itse sytyttämiään.

Asianomistajia jutussa on 24. Syyttäjä vaatii tekijöille ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Lue myös: Valvontakamerat paljastivat tulipalojen sytyttäjän – alle 15-vuotiaalla pojalla ei ollut mitään motiivia

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Päivän Lehti

image beaconimage beaconimage beacon