Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Eduskunta pyrkii avaamaan toimintaansa lokakuun puolivälissä

STT – logo STT 4 päivää sitten STT
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen © Lehtikuva Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Eduskunnan koronajohtoryhmän asettaman tavoiteaikataulun mukaan eduskunta pyrkii normalisoimaan ja avaamaan toimintaansa lokakuun puolivälissä.

Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoo, että purkutoimissa lähdetään siitä, että ensin pyritään helpottamaan eduskunnan ydintoimintaa kuten täysistuntojen toimintaa. Eduskunnan koronarajoitusten purku ei siis ensimmäisenä koske esimerkiksi yleisölehteriä ja vierailuita.

Rauhio sanoo, että yksityiskohtaista suunnitelmaa eduskunnan koronarajoitusten purkamisesta ei vielä ole. Puhemiesneuvosto tekee täysistuntojen järjestelystä varsinaisen päätöksen.

Rauhio myös lisää, että tilanne saattaa muuttua nopeasti suuntaan tai toiseen riippuen koronavirustilanteesta ja rokotekattavuudesta.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon