Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Game of Thronesin suosikkihahmo sai vaikutteita korkea-arvoisesta hovinarrista

Historia – logo Historia 15.4.2019 Andreas Ebbesen Jensen
Topbillede bra5pf55assgqi3gdxinzq © Tillhandahålls av Bonnier Publications A/S Topbillede bra5pf55assgqi3gdxinzq

Monilla Game of Thronesin henkilöhahmoilla on esikuvansa historiassa. Katsojien suosikin Tyrion Lannisterin hahmo perustuu hovinarri Jeffrey Hudsoniin, joka hurmasi vuonna 1626 Englannin kuningattaren ja pääsi töihin hoviin. Alle metrin pituinen Hudson eli tapahtumarikkaan elämän ja osallistui muun muassa kaksintaisteluun.

Trumpetit törähtelivät Thames­joen varrella Buckinghamin herttuan linnan edustalla. Fanfaari toivotti kuningas Kaarle I:n ja hänen tuoreen vaimonsa, 16-vuotiaan Henrietta Marian, tervetulleiksi. Kuningasparin oli määrä osallistua herttuan kuuluisille juhlaillallisille, joilla ei säästelty kuluissa.

Tälläkin kertaa vieraita hemmoteltiin valtavilla määrillä kalaa ja lihaa ja heitä viihdytettiin ruokailun kuluessa.

Kun vieraat olivat lopulta syöneet kyllikseen ja hämärä oli laskeutunut ruokasaliin, Buckinghamin herttua esitteli vielä kuningattarelle tarkoitetun erityisen lahjan: tämän eteen kannettiin jättimäinen piiras, johon oli käytetty taateleita, artisokkia ja bataattia.

Henrietta Maria tarkasteli valtavaa leivonnaista ja oli juuri leikkaamassa siitä palaa, kun piiran kansi kohosi ja esiin tuli pieni käsi. Kuin vieteriukko piiraasta pomppasi sitten sievä poika, joka kumarsi kohteliaasti kunniavieraille.

Piiraassa piileskellyt poika oli seitsemän vuotta vanha mutta vain 48 senttimetriä pitkä. Hänen nimensä oli Jeffrey Hudson, ja kuningatar ihastui poikaan välittömästi niin, että hän palkkasi tämän hovinarrikseen.

Hudsonia onnisti, ja häntä odotti ylellinen elämä, joka oli yleensä varattu vain kuninkaallisille ja rikkaille aatelisille. 

Englannin pienimmälle miehelle elämä hovissa ei silti ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan hänen asemaansa uhkasivat niin sisällissota kuin säälimättömät merirosvotkin. 

© Tillhandahålls av Bonnier Publications A/S

Piskuinen poika oli iso ihme

Jeffrey Hudson syntyi 14. kesäkuuta 1619 Oakhamin kylässä 150 kilometriä Lontoon pohjoispuolella. Aluksi hän oli kuin muutkin vastasyntyneet, mutta kun vuodet vierivät ja hänen sisaruksensa kasvoivat, hän jäi polvenkorkuiseksi.

Toisin kuin muilla lyhytkasvuisilla Hudsonilla ei ollut pieneen ruumiiseen nähden suhteettoman suurta päätä tai silmiin­pistävän lyhyitä käsiä tai jalkoja.

Yksi 1600-luvun merkittävistä näytelmäkirjailijoista, Thomas Heywood, kuvaili Hudsonia ”yhdeksi kauneimmista, miellyttävimmistä ja sopusuhtaisimmista pienistä miehistä, joita luonto on koskaan kasvattanut”.

Hudson herättikin luonnollisesti suurta huomiota, ja pian tieto maalaiskylän ihmeestä kantautui Bucking­hamin herttuan korviin. Herttua omisti metsästysmajan, joka sijaitsi mäellä puolentoista kilometrin päässä Oakhamista, ja Hudsonin isä sai käskyn saapua metsästysmajalle poikansa kanssa.

Herttua George Villiers oli yksi maan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, joten isä luonnollisesti noudatti käskyä. Jos herttua ottaisi pojan töihin, tämän tulevaisuudennäkymät olisivat huomatta­vasti valoisammat kuin siihen asti. 

Polven­korkuisen pojan olisi muuten vaikeaa keksiä tapaa ansaita elantonsa. Hudsonin ruumiinrakenne ei olisi kestänyt maaseudun pitkiä työpäiviä, ja käytännössä ainoa vaihtoehto olisi ollut pestautua kiertävään kummajaisnäyttelyyn parrakkaiden naisten ja siamilaisten kaksosten seuraan.

Sekä herttuan palveluksessa että markkinoilla Jeffrey saisi kokea pilkkaa, mutta kiertävä elämä oli kurjaa ja huonosti palkattua, kun taas herttuan taloudessa asuttiin hienosti. Valinta olikin helppo. 

© Tillhandahålls av Bonnier Publications A/S

Herttua tarvitsi kipeästi onnea

Kun Jeffrey Hudson esiteltiin Buckinghamin herttualle vuonna 1626, Englannin armeijan ja laivaston päällikkö oli ahtaalla. 

Hän ei ollut toimessaan kovin pätevä, ja parissa vuodessa hänen oli jo onnistunut riitautua Ranskan kanssa, joka tuolloin oli Englannin liittolainen. Lisäksi parlamentti oli asettanut hänet syytteeseen maanpetoksesta ja hän oli ajautunut epäsopuun jopa omien, huonosti palkattujen sotilaidensa kanssa.

Englannin kuningaskunnassa ainoa ihminen, joka ei halveksinut herttuaa, oli valtion hiljattain kruunattu kuningas Kaarle I.

Päästäkseen majesteetin tuoreen vaimon, Ranskan Henrietta Marian, suosioon, herttua päätti järjestää juhlaillaiset ylellisessä kodissaan York Housessa Lontoossa. Siellä isäntä aikoi lahjoittaa kuningattarelle täydellisen lahjan: Jeffrey Hudsonin.

Kuningatar ihastui poikaan välittömästi ja vuoden 1626 lopulla seitsenvuotias poika muutti Lontooseen kuningattaren yksityiseen linnaan.

Henrietta Marian uusi hovinarri oli koominen vastakohta kaksi metriä ja 27 senttiä pitkälle William Evansille, jonka tehtävä oli myös viihdyttää hallitsijaparia. Kaksikko varastikin näyttämön heti kuningattaren järjestämissä naamiaisissa. Huhut hovin jättiläisestä ja kääpiöstä levisivät nopeasti kuninkaallisten piireistä muualle kaupunkiin.

Muutamassa kuukaudessa Englannin pienin ihminen oli muuttunut köyhästä maalaispojasta sekä kuningattaren että koko Lontoon lemmikiksi.

Elämä hovissa sopi Jeffrey Hudsonille. Hän sai oman palvelijan, arvostettu hovimaalari Anthony van Dyck maalasi hänestä tauluja, ja hänestä kirjoitettiin myös näytelmä. Kun näytelmä esitettiin, Hudson näytteli itse pääroolia lystikkäänä lordi Minimuksena.

Kun 1620-luku vaihtui 1630-lukuun, Hudson kasvoi ulos lapsenkengistään, opetteli miekkailemaan, ampumaan pistoolilla ja ratsastamaan. 

18-vuotispäivänään vuonna 1637 hän ei ollut silti vielä edes 90:tä senttimetriä pitkä. Pieni mies oli tuskin tullut täysi-ikäiseksi, kun hänen oli pakko jättää jäähyväiset huolettomalle elämälle kuningattaren helmoissa, sillä sisällissota oli jo ovella.

Kuningatar joutui maanpakoon

Yksinvaltaisesti hallinnut Kaarle I jätti ensin hyväksymättä parlamentin päätökset ja lopulta hajotti parlamentin. Kun hän sitten pidätytti viisi poliitikkoa, kuninkaan ja parlamentin välille puhkesi sisällissota vuonna 1642.

Uskonnolla oli merkittävä osa taisteluissa. Hieman yli sata vuotta aiemmin englantilaiset olivat hylänneet katolisuuden ja perustaneet oman protestanttisen kirkon. Parlamentin mielestä kuningatar Henrietta Maria oli maanpetturi, koska hän oli katolinen.

Kun kuningas yritti kukistaa kapinan, kuningatar matkusti Lontoosta Alankomaihin suuren palveluskunnan, lemmikkilauman ja hovinarri Hudsonin kanssa.

22. helmikuuta 1643 – vuosi maan­pakoon lähtemisen jälkeen – kuningatar palasi kuitenkin palveluskuntineen Englantiin pieneen Bridlingtonin kalastaja­kylään, missä odotti tuhat kuninkaalle uskollista ratsuväen sotilasta.

Jos samana yönä kuningatar ja Hudson joutuivat yllättäen ottamaan osaa sisällissotaan, kun he huomasivat olevansa vihollisen tulilinjalla.

Kuusi parlamentin sotalaivaa alkoi ampua kuningatarta ja hänen seuruettaan kello viisi aamulla. Sillä aikaa kun sotilaat kuljettivat kuningattaren turvaan, Hudson ja palvelus­tytöt joutuivat hakemaan turvaa aallonmurtajan takaa tykinkuulien viuhuessa heidän korvissaan.

Kun vuorovesi kääntyi ja vuoksi muuttui luoteeksi, sotalaivojen oli pakko vetäytyä. Hudson, joka oli nyt 23-vuo­tias, oli saanut tarpeekseen hovi­narrina olosta, eikä hän halunnut enää pakoilla sisällissotaa vaan taisteli mieluummin kuningattarensa puolesta.

Henrietta Maria täytti Hudsonin toivomuksen ja teki nuoresta miehestä husaarijoukkojensa kapteenin. Minikokoinen upseeri ei kuitenkaan koskaan ehtinyt päästä taisteluun. 

Sillä aikaa kun kuningas taisteli parlamentin joukkoja vastaan Oxfordin lähistöllä keväällä 1644, viimeisillään raskaana ollut kuningatar keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti sotaa pakoon Ranskaan Neversin kaupunkiin yhdessä Hudsonin ja palveluskuntansa kanssa välttyäkseen jäämästä vihollisen kynsiin.

Seuraavien viikkojen aikana yhä useampi englantilaissotilas liittyi kuningattaren seurueeseen Ranskassa. Sitä mukaa kuin maanpaossa elävien joukkojen mieli­ala talven kylmyydessä laski ja juopottelu yltyi, kasvoi sotilaiden into laskea leikkiä pienimmästä husaarista.

Hudson ei kuitenkaan pitänyt itseään enää hovi­narrina. Hän oli kruunun palveluksessa oleva upseeri ja toivoi, että hänet otettaisiin vakavasti. Siksi hän varoitti sotilaita siitä, että hän haastaisi seuraavan häntä ivaavan henkilön kaksintaisteluun.

Kukaan ei ottanut varoitusta tosissaan, sillä miehet eivät uskoneet, että alle metrin mittaisesta miekkosesta olisi vaaraa kokeneille sotilaille.  

© Tillhandahålls av Bonnier Publications A/S

Hudson vaati hyvitystä pilasta

Charles Croft -niminen upseeri jatkoi Hudsonin piikittelyä niin, että Hudson haastoi Croftin kaksintaisteluun. Eipä aikaakaan, kun miehet jo nousivat hevosen selkään linnanpuistossa kamppaillakseen elämästä ja kuolemasta.

Yleisöä hauskuuttaakseen Croft veti ensin esiin ison ruiskun täynnä vettä, kun häntä pyydettiin esittämään aseensa. Katsojat puhkesivat nauruun, mutta Hudsonin ilme ei värähtänytkään. Hän oli esittänyt haasteen tosissaan.

Croft vaihtoi vesipistoolinsa oikeaan pyssyyn, ja taistelijat lähtivät ratsastamaan kohti toisiaan aseet kädessä. Hudson tähtäsi kiusanhenkeään muutaman metrin päästä. Kuula osui Croftia otsaan, ja mies kuoli siihen paikkaan.

Hudson oli onnistunut puolustamaan kunniaansa, mutta hän ei ollut ajatellut asiaa loppuun asti. Pistoolikaksintaistelut olivat Ranskassa laittomia, ja niistä rangaistiin kuolemalla. Kuningattaren oli pakko lähettää Hudson pois pelastaakseen tämän hengen.

Lokakuun lopussa 1644 Hudson nousi laivaan ja suuntasi kohti Englantia, mutta jo muutaman päivän purjehduksen jälkeen merirosvot kaappasivat aluksen ja sen miehistö, Hudson ja muut matkustajat kuljetettiin myytäväksi muslimien orjamarkkinoille Pohjois-Afrikkaan, todennäköisesti Algeriaan, missä Hudson vietti seuraavat 25 vuotta. 

Ei tiedetä varmasti, mitä Hudsonille tapahtui sieppauksen jälkeen. Hän yritti luultavasti lähettää kuningattarelle kirjeitä lunnasrahojen saamiseksi, mutta kirjeet eivät koskaan päässeet perille.

Hudson ei onnekseen ollut kyllin pitkä joutuakseen soutajaksi merirosvojen kaleerille. Kaleeriorjat istuivat airojen ääreen kahlehdittuna kuukausia kerralla ja vartijat ruoskivat usein heidän selkänsä verille. Työ oli epäinhimillisen raskasta, ja monet kuolivat liikarasitukseen kauan ennen kuin heidän lunnasrahansa ehtivät perille Euroopasta.

Historialliset lähteet eivät kerro mitään siitä, millaiseen työhön Hudson joutui, mutta yleensä orjat tekivät raskasta ruumiillista työtä niukalla ravinnolla, joka koostui pääasiassa tummasta, etikkaan kastetusta kovasta leivästä. Ilmeisesti ankara elämä ei ollut Hudsonille haitaksi, sillä hän alkoi kasvaa. 

Kun hän lopulta pääsi vapaaksi, hän oli 115 senttimetriä pitkä. Hudson vapautettiin yllättäen vuonna 1669. 

Vapautuksen taustalla ei kuitenkaan ollut kuningatar Henrietta Maria, vaan se, että Englanti oli ostanut suuren joukon merimiehiä vapaaksi muslimien orjuudesta Välimereltä, ja Hudson oli yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät takaisin kotiin Englantiin.

Pettymys toisensa perään

Hudsonin suureksi pettymykseksi Kaarle I ei ollut enää vallassa, kun hän palasi kotiin. Hänen suojelijansa kuningatar Henrietta Maria oleskeli Ranskassa ja kuoli jo kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Hudson pääsi kotimaansa kamaralle.

Keuhkoputkentulehdus ja vahva oopiumilääkitys veivät kuningattarelta hengen ja murskasivat Hudsonin toiveet palata entiseen elämäänsä.

Entinen hovinarri ja ratsuväen kapteeni muutti takaisin kotikyläänsä Oakhamiin. Vuonna 1678 tuolloin 59-vuotias Hudson matkusti pääkaupunkiin anomaan eläkettä vuosien uskollisesta palveluksesta kuningatarvainajan hovissa. Tuolloin valtaistuimella istui Kaarle I:n ja Henrietta Marian vanhin poika Kaarle II.

Hudsonin mahdollisuudet eläkkeeseen näyttivät hyviltä, mutta hän ei olisi voinut valita huonompaa ajankohtaa matkalleen. 

Hieman aiemmin englantilainen pappi Titus Oates oli levittänyt huhua katolisten salaliitosta, jonka tavoitteena oli murhata Kaarle II ja tehdä maasta taas katolinen.

Huhu otettiin todesta, ja 35 syytöntä teloitettiin ja vielä useampi heitettiin vankilaan. Vangittujen joukossa oli Hudson, jonka ainoa rikos oli se, että hän oli 25 vuotta aiemmin työskennellyt katoliselle Henrietta Marialle.

Hudson istui Lontoossa Gatehousen vankilassa vuoteen 1680, kunnes Oates paljastui huijariksi. Hudson kuoli synnyinkylässään Oakhamissa kaksi vuotta myöhemmin rutiköyhänä. 

Enemmän historie fi

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Historia

image beaconimage beaconimage beacon