Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Italian horjuva hallitus pysyi toistaiseksi tolpillaan – luottamusäänestykseen ei ryhdytty

MTV – logo MTV 4 päivää sitten MTV UUTISET – STT
Matteo Salvini (keskellä) © Remo Casilli Matteo Salvini (keskellä)

Italian kriisiytynyt oikeistopopulistihallitus pysyy toistaiseksi pystyssä, sillä maan senaatti ei tukenut nopeasti järjestettävää luottamuslauseäänestystä pääministeri Giuseppe Conten hallitukselle.

Senaatti päätti sen sijaan, että asiaa puidaan seuraavan kerran viikon päästä 20. elokuuta, jolloin pääministerin on määrä esiintyä senaatissa kriisin vuoksi.

Italian hallitus ajautui kriisiin viime viikolla, kun sisäministeri Matteo Salvini ilmoitti vetäytyvänsä koalitiosta ja haluavansa uusia vaaleja. Salvinin maahanmuuttajavastaisuudestaan tunnettu Lega-puolue vaati luottamusäänestystä, mutta muut puolueet vastustivat aloitetta.

Toista video

Senaattorit oli kutsuttu istuntoon lomiltaan. Tiistain väittelyssä sisäministeri Salvini ilmoitti yllättäen tukevansa entisen hallituskumppanin Viiden tähden liikkeen ajamaa parlamenttiuudistusta. Uudistus leikkaisi parlamenttiedustajien määrää nykyisestä 950:stä 605:een.

– Leikataan 345 parlamentin jäsentä, ja pidetään uudet vaalit välittömäsi, Salvini lausui väittelyn aikana.

Jos parlamenttiuudistus menee läpi, Viiden tähden liike on kertonut tukevansa Salvinin Legan haluamaa luottamusäänestystä ja uusien vaalien järjestämistä.

Puolueet ovat käyneen neuvotteluja siirtymäkauden hallituksesta, joka ajaisi läpi parlamenttiuudistuksen sekä ensi vuoden budjetin. Puolueita pelottaa erityisesti hallitsemattomasta tilanteesta seuraava arvonlisäveron automaattinen korotus, joka iskisi erityisesti vähäosaisiin.

Lega ja Salvini halusivat luottamusäänestystä alun perin jo keskiviikolle ja uusia vaaleja lokakuulle. Puolueen katsotaan haluavan käyttää hyväkseen suurta kannatustaan kyselyissä, joiden mukaan Lega saisi yli kolmanneksen äänistä uusissa vaaleissa.

Italian poliittinen elämä on kriisissä – Hallitus on lähellä kaatua, ja samalla selvitetään Matteo Salvinin avustajien Venäjä-yhteyksiä

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon