Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja mainontaa varten.
Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Maanvyörymä suisti kaksi bussia rotkoon Intiassa

MTV – logo MTV 13.8.2017 MTV UUTISET - STT - AFP
© MTV OyMTV Oy

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut maanvyörymässä Intiassa, viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Onnettomuus sattui Himachal Pradeshin osavaltiossa Intian vuoristoisessa pohjoisosassa.

Maanvyörymä suisti kaksi bussia syvään rotkoon noin 200 kilometrin päässä osavaltion pääkaupungista Shimlasta. Bussit olivat pysähtyneet teetauolle puolenyön aikaan, kun monta tonnia kiviä ja mutaa vyöryi rinnettä alas ja pyyhki mukanaan pätkän valtatietä.

Pelastustöissä on löydetty toistaiseksi kuusi ruumista, mutta kymmeniä ihmisiä on edelleen kateissa. Pimeys ja jyrkästi laskeutuva maasto vaikeuttivat pelastustöitä yöllä.

– Toinen bussi on pyyhkiytynyt 800 metriä alas jyrkkää rinnettä. Emme ole varmoja, kuinka monta ihmistä siinä oli, pelastustöitä johtanut Sandeep Kadam kertoi.

Maanvyörymä tuhosi myös muutamia taloja. Intialaismedian mukaan kuolleiden määrä saattaa nousta yli kolmeenkymmeneen.

Himalajalla on satanut rankasti jo päivien ajan. Keväällä alkaneen sadekauden aikana Intiassa on kuollut satoja ihmisiä tulvissa ja maanvyörymissä.  

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon