Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Mielipide: Obamamania on pirskahdus optimismia Trumpin kaudella

USA TODAY – logo USA TODAY 10.9.2018 Jennifer Anne Moses
SEURAAVANA
SEURAAVANA

Kuten edeltäjänsä George W. Bush, Barack Obama katosi julkisuudesta lähes täysin jättäessään Valkoisen talon taakseen. Viime perjantaina hän palasi julkisuuteen pitäessään sykähdyttävän suoran puheen jossa hän vetosi amerikkalaisiin, että he heräisivät äänestämään.

Hän mainitsi myös, että Amerikan historiassa on aina ollut synkkä puolensa, ne joilla on hallussaan leijonanosa vallasta ja etuoikeuksista "haluavat pitää meidän jaettuna, pitää meidät vihaisina ja pitää meidät kyynisinä", ja että "pelkoon vetoaminen, eri ryhmien asettaminen vastakkain, sen väittäminen ihmisille miten järjestys ja turvallisuus palautuisivat, jos ei olisi noita muita jotka eivät näytä meiltä, eivät kuuosta meiltä tai eivät rukoile kuten me", on halpamaista (minun ilmaisuni, ei hänen).

Mutta ennenkaikkea, tarkalleen 594 päivän lähes täydellisen hiljaisuuden jälkeen ja Washingonin koko ajan hullummaksi muuttuvan tilanteen varjossa, hän puhui Donald Trumpista. Hänen puheensa oli klassista Obamaa: tarkkaan harkittua, merkityksellistä, ja kapulakielestä vapaata. Hän puhui kokonaisin lausein. Internet räjähti.


Pirskahdus Obamamaniaa kurjuuden keskellä

Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta Trumpin valinnan jälkeen kun internet on villiintynyt. Olipa kyseessä sitten mikä päivä tahansa, todennäköisesti nykyiseltä presidentiltä tulee ainakin yksi typerä twiitti, kerskailu, väkivallan ylistys, diktaattorin huomioiminen tai perustuslain vastainen ohjeistus, ja sen myötä valtavasti mediahuomiota.

Mutta Obaman puhe, jossa kehotti ihmisiä osallistumaan demokratian luomiseen on jotain muuta, se oli rakkauden paluu, joka sai joillekin kyyneleet silmiin. Tuota hetkeä voi verrata vuonna 1981 tapahtuneeseen Simon and Garfunkelin comeback-konserttiin New Yorkin Keskuspuistossa yli puolen miljoonan ilahtuneen ihmisen edessä. Tai ehkä Obaman Illinoisin puhetta on parempi verrata siihen, kun rakastettu aviomies ja isä palaa rintamalta, kuten Mr. Marchin riemukas paluu jouluna sisällissodasta perheensä pariin "Pikkunaisissa".

Minulle Obaman paluu (Illinoisin yliopistossa perjantaina, Kaliforniassa viikonloppuna ja jälleen torstaina vaa'ankieliosavaltio Ohiossa) tuntuu enemmän Beatlemanialta, purskahdukselta nuoruuden ylitsevuotavuutta ja optimismia nyt vallitsevan kurjuuden keskellä. Kun Beatles ilmestyi kuvioihin, olin nuori, lähiömme pelkäsi ydinräjähdystä ja rakensi pommisuojia. Kolmas maailmansota? Trumpin johdolla kaikki on mahdollista.


En tiedä olenko ainoa, mutta tunnustan että internet-koomikko Randy Raindow on pitänyt minut järjissäni. En saa tarpeekseni tästä laulavasta, silmääiskevästä, camp-henkisestä homosta, jolla on pinkit lasit ja huulipunaa hänen tehdessään parodia-haastatteluja Trumpin lähipiirissä. Mutta heille, joiden internet-riippuvuus on eri tasolla, löytyy paljon valinnanvaraa.

Pelästyneille libaraaleille, jotka tarvitsevat salvaa haavoihinsa on tarjolla loputon määrä videomuodossa olevia muisteluita Obamasta. Videoilla on välähdyksiä entisestä presidentistä, yksin tai yhdessä vaimonsa kanssa, ja tätä kaikkea säestää hyväntuulinen instrumentaalimusiikki. Videot tihkuvat kaipuuta säädyllisiin ja arvokkaisiin "vanhoihin hyviin aikoihin". Presidentti, joka osaa tanssia! Presidentti, joka osaa laulaa! Presidentti, joka pelaa baseballia! Presidentti, joka rakastaa vaimoaan! Rakkaudenilmaukset jatkuvat ja jatkuvat.

Tällaisten Facebook-juttujen lisäksi on olemassa Hollywood-elokuvia kuten Southside With You, joka kertoo presidenttiparin ensimmäisistä treffeistä, Barry, joka kertoo entisen presidentin opiskelijaelämästä Columbian yliopistossa, sekä Davis Guggenheimin dokumentti The Road We've Traveled.

Muistutus siitä mitä olemme Trumpin myötä menettäneet

On totta, että Amerikalla on tapana joko idolisoida tai demonisoida johtajiaan, sekä lehdissä että filmeissä. Mutta koska viimeksi on nähty jotain tällaista? Ei koskaan, eikä se johdu pelkästään siitä, että nykyaikana teknologia mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi tehdä elokuvia.

Itse rakastan (lähes) kaikkea Obamaan liittyvää, mutta tämä O-palvonta ja nostalgia on...niin mitä se on? Tietysti vastareaktio nykyiselle hallinnolle. Mutta se on muutakin. Nykyisen poliittisen kaaoksen keskellä, jota tukevat joukku mahdollistajia, yhteistyökumppaneita ja propagandan levittäjiä, ihmiset haluavat muistutuksen ihmisten hyvyydestä.

Tämän lisäksi nämä rakkaudenosoitukset viittaavat väistämättömään (jos Jumala suo) tulevaisuuteen. Sellaiseen tulevaisuuteen, jossa kaikki amerikkalaiset, ja erityisesti väärillä alueilla syntyneet, voivat nauttia demokraattisen Amerikan periaatteista.

Jennifer Anne Moses on kirjoittanut neljä kirjaa, ml. Bagels and Grits: A Jew on on the Bayou ja Visiting Hours. Hän kirjoittaa moniin eri lehtiin.

USA Today / Tekstin on kääntänyt Microsoft

Mainoksista
Mainoksista

More From USA TODAY

image beaconimage beaconimage beacon