Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Saksa valmistautuu tarvittaessa säännöstelemään kaasua

STT – logo STT 23.6.2022 STT
Talousministeri Robert Habeckin mukaan kaasusta on tullut niukka hyödyke Saksassa. LEHTIKUVA/AFP © AFP / Lehtikuva Talousministeri Robert Habeckin mukaan kaasusta on tullut niukka hyödyke Saksassa. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Saksa ilmoitti tänään siirtyneensä korkeammalle hälytystasolle kaasutoimituksia turvaavassa hätäsuunnitelmassaan. Talousministeri Robert Habeckin mukaan kaasusta on tullut niukka hyödyke Saksassa.

Hallituksen hätäsuunnitelman mukainen toinen hälytystaso tarkoittaa kaasun toimitustilanteen merkittävää heikkenemistä, Habeck kertoi.

Saksan kerrotaan vielä toistaiseksi pystyvän hallitsemaan tilannetta. Hätäsuunnitelman toisen vaiheen käynnistäminen vie maata kuitenkin askeleen lähemmäs kolmatta ja viimeistä vaihetta, joka voi johtaa kaasun säännöstelyyn.

Saksa palasi käyttämään fossiilisia polttoaineita

Venäläisen kaasujätti Gazpromin toimitusten vähenemisen jälkeen Saksan hallitus kertoi viime viikonloppuna, että hiilivoimaloita käytetään aiempaa enemmän sähköntuotantoon.

Saksa on kuitenkin korostanut pitävänsä kiinni tavoitteestaan luopua hiilen käytöstä. Saksa ilmoitti maanantaina, että sen tavoitteena on edelleen sulkea hiilivoimalaitokset vuoteen 2030 mennessä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut Euroopassa energian hintoja, mikä on kiihdyttänyt inflaatiota.

Energiajätti Gazprom on keskeyttänyt kaasutoimitukset useisiin Euroopan maihin, mukaan lukien Suomeen, Puolaan, Bulgariaan ja Hollantiin.

Lisäksi Gazprom ilmoitti viime viikolla pariin otteeseen supistavansa Nord Stream 1 -putken kautta Eurooppaan yhä vietävän kaasun määrää. Nord Stream -putki johtaa Venäjältä Saksaan.

Gazpromin mukaan vähennys johtuu Nord Streamin korjaustöistä, mutta Euroopassa päätöksen on uskottu olevan poliittinen.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon