Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 tieteiskomedia on kestänyt hyvin aikaa – Todella kova tuoreusaste!

Episodi – logo Episodi 23.9.2022 Pop Media
Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 tieteiskomedia on kestänyt hyvin aikaa – Todella kova tuoreusaste! © Episodi.fi Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 tieteiskomedia on kestänyt hyvin aikaa – Todella kova tuoreusaste!

IMDb-arvosana 7,3.

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Men in Black – Miehet mustissa.

Agentti K (Tommy Lee Jones) työskentelee salaisessa MIB-virastossa, joka valvoo maapallolla oleskelevia avaruusolentoja. Hän tarvitsee uuden työparin, ja ehdokkaaksi ilmaantuu newyorkilainen poliisi James Edwards (Will Smith).

Barry Sonnenfeldin ohjaama elokuva perustuu Lowell Cunninghamin samannimiseen sarjakuvaan.

Steven Spielbergin tuottama Men in Black oli iso hitti, jolle tehtiin jatko-osat vuosina 2002 ja 2012.

Kolmososa on tuottanut eniten rahaa, mutta ensimmäinen elokuva on kuitenkin se, joka muistetaan parhaiten.

Elokuvan arvostuksesta kertoo jotain se, että sillä on 92 prosentin tuoreusaste kritiikkejä kokoavalla Rotten Tomatoes -sivustolla.

Men in Black esitetään MTV3-kanavalla perjantaina 23.09.2022 klo 22.35. Elokuva kuuluu tällä hetkellä myös Netflixin ja Prime Videon valikoimaan. Katso alta Will Smithin esittämä tunnuskappale.

Toista video

Katso myös: Men in Black: International

Katso myös: Men In Black 3

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Episodi

Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon