Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja mainontaa varten.
Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Krista Kosonen tiukkana julkisuudesta: "Salakuvat aiheuttavat raivoa"

Voice.fi – logo Voice.fi 4 päivää sitten Anna Hopi
Krista Kosonen. © Lehtikuva Krista Kosonen.

Kosonen, 34, kertoo, että hänellä on julkisuuteen viha-rakkaus-suhde.

Näyttelijä Krista Kosonen on nähty vuosien varrella suosituissa kotimaisissa elokuvissa Kätilöstä Prinsessaan. 34-vuotias tähti on monelle tuttu myös kepeämmistä television viihdeohjelmista. Hän saa silti liikkua rauhassa kotikulmillaan.

- Silloin kun Putous tai Kingi oli televisiossa, minut huomattiin useammin. Lapset huutelivat hokemia. Enemmänkin se on sellaista hauskaa bongaamista, että taksikuski saattaa kesken lauseen yhtäkkiä olla, että "oletkos sinä..?" ja kehua sitten Putouksessa tekemiäni huumorijuttuja, hän avaa. 

Kosonen ei myöskään vaivaa päätään sillä, millaisissa asusteissa liikkuu julkisesti. Hän kertoo käyttäneensä koiraansa ulkona aamulla, ja todenneensa ikkunan heijastuksesta itseään katsoessaan, että enemmänkin voisi ulkonäköön panostaa.

- Kalsarit, lantsarit ja tukka oli ihan pystyssä, hän hymyilee säteilevästi. 

- Lehtien kuvat ja arkilook eroavat toisistaan aika paljon. Moni ei osaa yhdistää.

"Neuvottiin, ettei kannata puhua yksityiselämästä"

Tähti kertoo, että hänellä on kaksijakoinen suhde julkisuuteen.

- Minulle julkisuus on pakollinen paha. Tavallaan vihaan sitä, ja silti ymmärrän, että se kuuluu asiaan, koska haluan, että ihmiset tulevat katsomaan töitäni, hän avaa.

- Heti kun Miami-elokuvan markkinointi loppuu, en tee mitään haastatteluita. Se on selkeä valinta. En mene itseni vuoksi haastatteluun, koska en näe siinä pointtia. Joskus 8 vuotta sitten minulla oli vastahakoisempi suhtautuminen haastatteluihin. Tajusin nopeasti, ettei siinäkään ole järkeä, että epäilen kaikkea ja menen vihaisena haastatteluihin. Se on kuitenkin yhteispeliä, näyttelijä kommentoi.

Kosonen kertoo saaneensa uransa alussa kollegoiltaan hyviä neuvoja julkisuuden käsittelyyn. Paras neuvo, jonka hän sai oli: "älä puhu yksityiselämästä." Sitä nainen haluaa noudattaa edelleenkin mahdollisimman pitkälle.

- On kuitenkin vaikeaa vetää rajaa. Olen pikemminkin avannut vuosien saatossa vähän rajojani, koska olen hankala haastateltava, jos en puhu yhtään yksityiselämästä. Kyllä joistain otsikoista silti saa henkisen krapulan, jos en tunnista jutusta itseäni. Salakuvat tulevat myös aina shokkina. Se aiheuttaa paljon raivoa - kyllä siitä seuraa kaikenlaisia tunteita, joita sitten voi käsitellä.

Näyttelijä sanoo, ettei ole halunnut lähteä Instagramiin jakamaan kuvia elämästään.

- Mitä sinne edes julkaisin, jotain kuvia kahvikupistani? Hän naurahtaa.

"Ei ole olemassa vain positiivista julkisuutta"

Krista Kosonen toteaa, että tietyllä tavalla jokaisen julkisuuden henkilön täytyy hyväksyä se, että "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön." Omilla valinnoilla voi paljonkin vaikuttaa julkisuuskuvaansa.

- Jos laitat Instagramiin jotain stringi-kuvia, et voi valittaa, kun välillä päädyt negatiivisen julkisuuden kohteeksi. Se on naiivia, hän sanoo.

- Olen monta kertaa ajatellut, ettei voi olla vain hyvää julkisuutta. Aina jossain vaiheessa tulee jotain lokaa. Pitäisi myös muistaa internetin voima. Käyn puhumassa nuorille yläasteilla, ja muistutan heillekin siitä, että jos nyt tuntuu hyvältä idealta julkaista joku kännikuva someen, se ei välttämättä ole hyvä juttu viiden-kuuden vuoden päästä, kun haet työpaikkaa.

Kosonen nähdään parhaillaan Miami-elokuvassa, jossa hän tekee roolin seksikkäänä show-tanssijana, Angelana. Katso traileri alta.

Jos video ei näy, katso se täältä. 

Lue myös: Krista Kosonen Elle-lehdessä: "Olen nautiskelija, en kodinhengetär"

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Voice.fi

Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon