Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Norjan hovia kohtasi suuri suru viime jouluna – kuningas Harald puhuu uutuuskirjassa avoimesti ex-vävynsä kuolemasta

MTV – logo MTV 4 päivää sitten Katariina Karjalainen
© BR/ dana press

Norjan kuningas Harald puhuu tuoreessa kirjassaan monista vaikeista asioista. Yksi niistä on Ari Behnin kuolema.

Norjan hovia kohtasi suuri suru viime jouluna, kun prinsessa Märtha Louisen ex-puoliso ja lasten isä Ari Behn menehtyi joulupäivänä.

Norjan kuningas Harald, 83, puhuu kipeästä aiheesta ensimmäistä kertaa tällä viikolla julkaistussa kirjassa, jonka on kirjoittanut entinen toimittaja Harald Stanghelle.

Kuningas puhui entisen vävynsä kohtalosta lyhyesti myös uudenvuodenpuheessaan, mutta nyt hän kertoo surustaan tarkemmin.

LUE MYÖS: Tyttöystävän sydäntäsärkevä kirjoitus kuolleelle Ari Behnille: "Olen aina luonasi"

– Minulla ei ollut epäilystäkään siitä, mainitsisinko Arin puheessani. Kun hänen perheensä päätti olla avoin kuolinsyystä, se tuntui luontevalta. 

– Olisi tuntunut väärältä olla mainitsematta asiasta, mutta oikeiden sanojen löytäminen oli vaikeaa. Puhuin lapsenlastemme isästä.

Kirjassa kuningas kertoo norjalaislehti VG:n mukaan, että entisen vävyn kuolema tuli yllätyksenä, vaikka kuninkaallinen perhe tiesi Behnin kärsivän.

– Se oli sokki. Yllätyimme, vaikka tiesimme, kuinka kovasti hän kamppaili. Se on tuskallista ja kestää pitkän aikaa päästä siitä yli, Harald sanoi kirjassa, mutta kertoi kuoleman myös muuttaneen kuningasparin suhdetta lapsenlapsiinsa.

LUE MYÖS: Ari Behn siunattiin haudan lepoon – tytär murtui kyyneliin isänsä arkun edessä

– Se, että olimme yhdessä, kun kuulimme kuolemasta, antoi meille isovanhempina mahdollisuuden lähentyä lapsenlastemme kanssa. Meistä on tullut aiempaa läheisempiä.

Kuningas Harald ei ole lähtenyt mukaan vastaaviin hankkeisiin hanakasti, joten Norjassa on odotettu innolla, mitä kaikkea teoksessa paljastetaan. Ari Behnin kuoleman lisäksi Se og Hør -lehti kertoo kuninkaan sivuavan teoksessa muun muassa heinäkuun 22. päivän terrori-iskua, monarkiaa, tasa-arvoa ja perhettä.

Harald joutui kohtaamaan kuoleman jo nuorena, sillä hän oli vain 17-vuotias, kun hänen äitinsä menehtyi. Hän kertoo kirjassa joutuneensa käsittelemään äidin kuolemaa yksin.

Prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn erosivat vuonna 2016. © Toimittanut MTV Prinsessa Märtha Louise ja Ari Behn erosivat vuonna 2016.

– Ei ollut ketään kenelle puhua siitä, mutta yksi isän hyvistä ystävistä nosti asian esille. Hän ymmärsi tunteeni. Sen jälkeen moni asia on muuttunut. Ihmiset näyttävät tunteensa avoimemmin.

Prinsessa Märtha Louise ja kirjailija Ari Behn avioituivat vuonna 2002. Liitto päättyi eroon vuonna 2016, mutta ex-pari oli eronkin jälkeen tekemisissä keskenään kolmen tyttärensä myötä.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon