Käyttämällä tätä palvelua ja sen sisältöä hyväksyt evästeiden käytön analytiikkaa, sisällön mukauttamista ja mainontaa varten.
Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Bad Brains -laulaja ahdingossa – varainkeruukampanja muusikon vuokrien maksamiseksi käynnissä

Soundi – logoSoundi 5 päivää sitten Pop Media
Volttia heittävä H.R. Bad Brainsin keikalla © Soundi.fi Volttia heittävä H.R. Bad Brainsin keikalla

Hardcore punk -pioneeri Bad Brainsin solisti H.R. on ajautunut taloudelliseen ahdinkoon. Miehen puolesta on polkaistu pystyyn GoFundMe-kampanja, joka kerää varoja muusikon vuokrien maksuun. Kampanjan kuvauksen mukaan miehen vuokrat on rästissä kahdeksan kuukauden ajalta.

Keräyksen alkuperäinen tavoite oli 20 000 dollaria, mutta kirjoitushetkellä lahjoituksia on kerääntynyt jo yli 31 000 dollarin edestä.

Vuonna 2017 H.R.:lle tehtiin aivoleikkaus harvinaisen, voimakkaita päänsärkyjä aiheuttavan SUNCT-oireyhtymän vuoksi. Myös tuolloin leikkaus kustannettiin joukkorahoituksella.

”Yhdistetään voimamme ja katetaan tämän uskomattoman ihmisen velat, sekä seuraavat pari kuukautta, jotta hän ja vaimonsa Lori voivat levätä ja pitää kotinsa”, kampanjasivulla kirjoitetaan. ”Yhtenä kaikkien aikojen parhaista laulajista ja esiintyjistä tämä mies on toiminut vaikuttajana useille sukupolville ja toiminut ajavana voimana kulttuurin saralla.”

Samaan aikaan on käynnissä myös toinen varainkeruukampanja, jossa kaupitellaan miehestä tehtyjä potretteja. Niistä löydät lisätietoja alta.

View this post on Instagram

IKONS – HR – BAD BRAINS AVAILABLE FRIDAY, JUNE 26 AT GARAGELAND.NET As a long time fan of Bad Brains I was honored when they asked me to design their print for Riot Fest a couple of years ago. So when I was informed of the financial hard times that HR of Bad Brains was currently enduring due to his inability to perform because of COVID-19 I knew that I had to do something to help. These Limited Edition HR prints will be available for Pre-Sale starting on Friday, June 26 and will ship out on Friday, July 3. Proceeds from the sales of these posters going directly to @therealofficialhr . IKONS – HR – BAD BRAINS. 18 x 24 inches. Screen printed on Cream Speckletone Paper. Signed and Numbered by Xray. Numbered Edition of 100. $40. Proceeds going to @therealofficialhr International Customers are responsible for import fees due upon delivery. A post shared by garage land (@garage_land) on Jun 23, 2020 at 9:50am PDT

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Soundi

Mainoksista
image beaconimage beaconimage beacon