Koirat: Lue kaikki koirista, koiran hoidosta, koulutuksesta ja ravinnosta
Harkitsetko koiran hankkimista tai askarruttaako sinua jo hankkimasi koiran koulutus? Koiran omistaminen on vastuullinen tehtävä, johon ei tulisi ryhtyä suinpäin. Ensikertalainen saattaakin kohdata yllättäviä haasteita koiran kouluttamisessa ja usein myös moni konkari joutuu kohtaamaan kiperiä tilanteita oman karvaturrinsa kanssa.
Tästä artikkelista voit lukea, mitä sinun tulee tietää koirista ja niiden koulutuksesta, ravinnosta ja hoidosta, ennen kun hankit itsellesi uuden parhaan ystävän. Käsittelemme muun muassa sitä, millainen koirarotu sopii sinulle tai perheellesi, miten kouluttaa koiraa pentuajasta aikuisikään asti, millaisia asioita sinun tulisi ottaa huomioon koiran ravinnossa sekä mitä tulisi tehdä koiran kanssa väkisin syntyvissä pulmatilanteissa. Artikkelin lopusta löydät myös koirallesi nimi-ideoita, tarinoita tunnetuista sankarikoirista sekä kokoelman parhaita koiravideoita.
Yleistietoa koirista
Koira on ihmisen jalostama eläinlaji, joka on jalostunut sudesta. Ihmiset ovat hyödyntäneet koiria jo useita tuhansia vuosia erilaisissa työtehtävissä sekä pitäneet näitä lemmikkeinä. Tieteilijät ovat onnistuneet rekonstruktoimaan kuvia jopa 4500 vuotta sitten eläneistä koirista.
Koirat ovat olleet erityisen käteviä muun muassa vartijan tehtävissä sekä apuna metsästys-, veto- ja karjanpaimennustehtävissä. Nykyään koirien eri kykyjä hyödynnetään laajalti eri toimissa, kuten huume-, opas- ja pelastuskoirana. Koiria on alettu myös kouluttamaan lääketieteen käyttöön, ja näiden on kerrottu pystyvän muun muassa haistamaan syövän ja diabeteksen. Katso myös 10 hyödyllistä asiaa, jotka koira voi haistaa.
Koirien älykkyyden on arvioitu vastaavan kaksivuotiaan lapsen älykkyyttä. Koirilla on myös erityistaitoja, jotka tekevät niistä fiksumpia kuin usein ajatellaan.
Koira on Suomen yleisin lemmikkieläin, ja Suomessa on Kenneliliiton mukaan yli 600 000 rekisteröityä koiraa. Koirista on jalostettu sadoittain eri rotuja, ja näiden koko, luonne ja ulkonäkö vaihtelevat suuresti. Katso seuraavaksi, mikä rotu sopisi juuri sinulle.
Katso myös: Hau hau! 39 kiehtovaa faktaa koirastasi
Lue myös: 13 uskomatonta faktaa, joita et tiennyt koirastasi
Koirarodut Suomessa ja maailmalla
Suomessa on rekisteröity Kennelliiton mukaan noin 320 rotua, joten rotujen kirjo maassamme on laaja. Suomen yleisin koirarotu on labradorinnoutaja, joka on ollut yksi Suomen suosituimmista koiraroduista jo pitkään lempeytensä ja sosiaalisuutensa ansiosta. Niitä rekisteröidään jopa 2 000 yksilöä vuodessa, ja yhteensä rekisteröityjä labradorinnoutajia on Suomessa noin 20 000 - yhtä paljon kuin Kemissä on asukkaita!
Suurin osa maassamme esiintyvistä koiraroduista on ulkomaalaistaustaisia, mutta on myös olemassa suomalaisia koirarotuja. Niitä on yhteensä viisi: suomenpystykorva, suomenlapinkoira, suomenajokoira, lapinporokoira sekä karjalankarhukoira. Suomenpystykorvaa pidetään yleisesti maamme kansallisrotuna. Kotimaiset rodut on jalostettu lähinnä metsästys- ja vahtikoiratarkoitukseen ja ne sopivat hyvin ulkokoiriksi.
Maailmassa arvioidaan olevan taasen peräti 360 eri koirarotua. Kansainvälinen koirajalostusliitto FCI taas on tunnustanut 337 rotua ja jakanut ne kymmeneen eri roturyhmään. Joidenkin tilastojen mukaan maailman suosituimmat koirarodut ovat labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira, kultainennoutaja, englanninbulldoggi ja beagle.
Mikä koirarotu sopisi minulle? Lue mitä tulisi ottaa huomioon koirarodun valinnassa
Katso myös video: Koirarodun valinta
Ensikoiran omistajan on hyvä miettiä tarkkaan, millaisen koirarodun itselleen tai perheelleen valitsee. Oma ja perheesi elämäntilanne on tärkeä ottaa huomioon, sillä joskus koira-arjen toiveet ja todellisuus eivät kohtaa. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kolme tärkeintä asiaa, joihin kiinnittää huomio koirarodun valinnassa ovat luonne, terveys ja aktiivisuustaso. Muita huomioon otettavia seikkoja ovat koiran käyttötarkoitus, kotitalouden muut asukit, perheen asumismuoto, turkinhoidon valmiudet, ulkonäkö ja koko.
Koiran luonne
Koiran luonne määräytyy suurelta osin koiran rodun perusteella, mutta tietysti yksilöllisiä luonne-eroja löytyy jokaisesta koirasta. Lisäksi tietysti kasvuympäristö, kasvatus sekä koiran edelliset kokemukset vaikuttavat koiran luonteen kehitykseen. Koirarotua valitessa on hyvä pitää mielessä eri koirarotujen aktiivisuustaso, tottelevaisuus, älykkyys sekä luonteenlaatu.
Yksi määrittävä tekijä koirarotua valitessa on koiran aktiivisuus. Oletko aktiivinen liikkuja, joka toivoo ystävää mukaan lenkkipolulle tai luontoon? Tällöin voit hyvin harkita paljon liikuntaa vaativia rotuja seurallisten pikkukoirien sijaan. On myös syytä arvioida, kuinka paljon aikaa sinulla on harrastaa koiran kanssa. Jos toivot harrastavasi esimerkiksi agilitya tai muita tottelevaisuutta vaativia harrastuksia, on syytä harkita tottelevaisempia koirarotuja oikukkaampien sijaan. Myöskin koiran älykkyys määrittää millaisia harrastuksia koiran kanssa kannattaa harrastaa. Maailman älykkäimpiin koirarotuihin kuuluvat mm. bordercollie, villakoira sekä saksanpaimenkoira.
Myöskin koiran luonteenlaatu on syytä ottaa huomioon, erityisesti lapsiperheissä, jossa koiralta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä. Myöskin ensikoiran hankkijan on syytä valita lempeämpi koiranrotu, sillä jotkut koirarodut voivat käyttäytyä muita rotuja aggressiivisemmin kokenemattoman koiranomistajan käsissä. Muissa maissa joitakin koirarotuja on määritelty jopa vaarallisiksi (kuten taistelukoirina käytetyt amerikanpitbullterrierit eli pitbullit sekä amerikanstaffordshirenterrierit eli amstaffit) ja näiden kasvattaminen on joko luvanvaraista tai kokonaan kiellettyä. Eri maiden määrittelyihin sekä rajoituksiin kannattaakin tutustua, jos olet suunnitellut matkustavasi tulevan koirasi kanssa.
Koirarotujen käyttötarkoitukset
Osa roduista tunnetaan ns. seurakoirina, jotka sopivat hyvin esimerkiksi lapsiperheen lemmikiksi. Seurakoiran, toisin kuin käyttökoiran, tehtävänä ei ole suorittaa jotakin tiettyä toimintoa tai askaretta. Tunnettuihin seurakoirarotuihin kuuluvat muun muassa maltankoira, mopsi, papillon, villakoira ja ranskanbulldoggi. Käyttökoirat voivat työskennellä esimerkiksi vahtikoirana, paimenkoirana, poliisikoirana, huumekoirana tai opaskoirana. Yleisiä käyttökoirarotuja ovat mm. pinserit, labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira ja bordercollie.
Hankkiessasi koiraa mieti tarkkaan oletko valmis ja halukas harrastamaan ahkerasti koirasi kanssa vai kaipaatko rauhallista seuraa kotioloihin.
Lue myös: 20 koirarodun ihmeelliset taidot
Koirarotujen terveys ja rotusairaudet
Koiraa hankkiessa kannattaa tutusta rotuominaisiin sairauksiin, jotta tiedät kuinka parhaiten hoitaa uutta perheenjäsentäsi. Odotettujen elinikien välillä on myös rotukohtaisia eroja.
Oman koiran terveys on omistajalle sydämen asia. Eri koirarotujen terveydessä voi olla suuria eroja, sillä valitettavasti rodunjalostus on altistanut osan roduista vakaville perinnöllisille vaivoille. Esimerkiksi suloiset ruttunaamaiset mopsit kärsivät usein hengitysvaikeuksista ja alentuneesta rasituksensiedosta eli brakykefaalisesta oireyhtymästä. Mäyräkoirilla taas selkä joutuu niiden vartalon muodon takia rasitukselle, mikä voi johtaa mäyräkoirahalvaukseen. Eläinsuojelujärjestöt ovatkin vaatineet rodunjalostuksen lopettamista, sillä joidenkin koirien terveys tai jopa henki on uhattuna vain visuaalisista syistä.
Koirilla esiintyy useita samoja sairauksia kuin ihmisillä, esimerkiksi epilepsiaa, sydän- ja silmäsairauksia, atopiaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa. Niitä kaikkia on mahdollista hoitaa lääkkeillä ja tarpeen mukaan leikkauksilla. Koirille lajityypillisiin sairauksiin kuuluvat mm. korkkiruuvihäntämutaatio ja töpöhäntäisyys.
Ellei aihe ole sinulle entuudestaan tuttu, suositeltavaa on myös tutustua ns. pentutehtailun vaaroihin ja epäeettisyyteen.
Lue lisää aiheesta:
Crufts-koiranäyttelyä painostetaan hyväksymään "retromopseja", joilla ei ole ruttunaamaa
Koira lapsiperheeseen tai kissatalouteen! Miten eri koirarodut tulevat toimeen muiden kissojen ja lapsien kanssa?
Koira on tärkeä osa perhettä ja haluat varmasti varmistaa, että kaikki perheenjäsenesi tulevat toimeen keskenään. Lapsiperheen koiralta vaaditaan yleisesti ottaen kärsivällisyyttä ja lempeyttä. Ennen koiran hankkimista kannattaakin tehdä tutkimusta koirarotujen luonteenpiirteistä.
Hyviä koirarotuja lapsiperheeseen ovat mm:
- Kultainennoutaja
- Labradorinnoutaja
- Beagle
- Villakoira
- Collie
- Saksanpaimenkoira
- Vizsla
- Australianpaimenkoira
Jos taloudessa on jo ennestään koiria tai muita lemmikkejä, on syytä varmistaa kuinka uusi tulokas sopii porukkaan. Osa koiraroduista viihtyy mainiosti perheen ainoana koirana, mutta toisilla roduilla, kuten siperianhuskeilla, on voimakas laumavietti. Tällaiset rodut kaipaavat usein toista koiraa seurakseen ollakseen onnellisia. Jos kotitaloudessa on entuudestaan kissa, tulee varmistaa että eläimet tulevat toimeen keskenään.
Tässä lista muutamista koiraroduista, jotka tulevat toimeen kissojen kanssa:
- Kultainennoutaja
- Labradorinnoutaja
- Beagle
- Mopsi
- Bichon Frisé
- Shetlanninlammaskoira eli sheltti
- Basset hound
- Villakoira
Koirarodut kerrostaloon ja omakotitaloon
Paljon liikuntaa vaativat koirarodut sopivat parhaiten omakotitaloon tai rivitaloon, jossa koira pääsee pihalle myös itsenäisesti. Osa koirista ei välttämättä viihdy kaupunkioloissa, vaan kaipaa rauhallisen ympäristöön ja luontoon. Liian tiheä asutus ja kaupungin hälinä voivat aiheuttaa koiralle ahdistusta ja pelkotiloja. Myöskin hissitön kerrostalo saattaa myös aiheuttaa ongelmia isojen koirien pentuaikana; liukkaat rappuset ovat tapaturmaherkkiä sekä vaaraksi pentujen kehittyvälle luustolle. Jos koiralla on vahvoja vahtikoiran taipumuksia, se ei välttämättä sovellu kerrostaloasumiseen (erityisesti naapurisi tai postinjakajasi mielestä). Myöskin ikäväänsä ulvovat tai muuten äänekkäät koirarodut voivat aiheuttaa eripuraa naapuriesi keskuudessa.
Koiran turkinhoito ja muu ylläpito
Pörröiset ja pitkäkarvaiset koirarodut sulattavat lähes jokaisen sydämen, mutta ennen kun riennät hankkimaan karvapalloa itsellesi, on syytä tutustua eri koirarotujen turkkien hoitoon ja harkita kuinka paljon aikaa olet todellisuudessa valmis käyttämään tähän. Laiminlyöntejä ei tulisi tapahtua, sillä hoitamaton turkki saattaa aiheuttaa koirille iho-ongelmia ja kipuja.
Koirarotujen ulkonäkö ja koko
Koiran ulkonäkö on ensimmäinen asia mihin ihminen usein kiinnittää huomiota. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset valitsevat koiransa suurelta osin ulkonäön perusteella, ja toki "omannäköisen" koiran hankkiminen onkin ihan suositeltavaa yhteyden muodostamisen kannalta. Aktiivinen ihminen luultavasti haluaa suuremman kokoisen koiran mukaan urheilemaan, kun taas toinen kaipaa pientä seurakoiraa kaupunkiasuntoon. Koirarotujen ulkonäkö ja koko vaihtelevat suuresti, joten jokaiselle koiran hankkijalle löytyy varmasti se oma suosikki. Aloita tutustumalla eri koirarotuihin esimerkiksi Hankikoira.fi-sivustolla.
Ethän kuitenkaan valitse koiraa pelkästään ulkonäön perusteella vaan harkitse myös kaikkia yllä olevia seikkoja koiran ja sinun hyvinvoinnin takaamiseksi!
Hassuttelumielessä voit lukea myös esimerkiksi millainen koirarotu sopisi horoskoopillesi!
Katso myös: Koirarodut kuvina - Kuvat yleisimmistä koiraroduista pentuna ja aikuisena
Tee myös hauska testi: Arvaa koirarodut
Koiran koulutus ja pentuaika
Koiranpennun koulutus tulisi aloittaa jo heti sen saapuessa uuteen kotiin. Näin voidaan välttää ongelmakäytöksen muodostuminen tavaksi.
Koiran kouluttaminen sisäsiistiksi kuuluu ensimmäisiin asioihin, jotka pennulle opetetaan. Koiranpentu pissaa erittäin usein, joten pentua kannattaa viedä ulos jopa 5-6 kertaa päivässä. Pentu kannattaa viedä ulos hyvin pian ruokailun, nokosten ja leikkimisen jälkeen, ja ulkona tulisi olla niin kauan, kunnes pentu on asioinut siellä. Näin pentu oppii pikkuhiljaa tekemään tarpeensa ulos sisätilojen sijaan. Pentu ei osaa vielä pidätellä, joten säilytä kärsivällisyytesi, vaikka vahinkoja aluksi sattuisikin. Palkitse pentua kun se on tehnyt tarpeensa oikeaan paikkaan ja muista suojella lattiapinnat esim. sanomalehdillä.
Katso video: Miksi koiran on tärkeää leikkiä?
Pentu on tärkeää saada ymmärtämään käsky "ei", jotta voidaan välttyä epätoivotulta käytökseltä kuten ihmisten näykkimiseltä, huonekalujen jalkojen pureskelulta tai roskien mussuttamiselta. Voit opettaa ei-käskyä esimerkiksi ottamalla käteesi herkun, näyttämällä sitä koiralle ja sulkemalla sen kämmenesi sisään. Sano koiralle napakasti "ei". Anna koiran haistella kämmentä, mutta älä anna herkkua. Vasta kun koira luovuttaa ja kääntyy pois, anna herkku sille, mutta eri kädestä kuin mihin olit alun perin sulkenut sen. Kehu koiraa ja säilytä kärsivällisyytesi.
Valjaisiin ja hihnaan kannattaa opetella myös jo pentuvaiheessa. Kannattaa aloittaa opettelu sisätiloissa ja leikkiä kytketyn koiran kanssa, jolloin se oppii yhdistämään hihnan ja valjaat hauskanpitoon. Lenkkeillessä yleinen haaste on, että koira vetää tai räyhää muille kulkijoille. Vetäminen on yleinen ongelma, jolle kannattaa laittaa stoppi jo heti pentuvaiheessa, sillä aikuisen koiran on vaikea oppia tavasta pois. Kun koira vetää, seisahdu paikallesi äläkä liiku ennen kuin koira palaa luoksesi. Toista tätä niin kauan, kunnes koira oppii olla vetämättä. Oppiminen voi olla hidasta, mutta älä vedä hihnasta vaikka koira vetäisikin. Älä myöskään huuda koiralle. Jos muiden koirien tai ihmisten ohittaminen tuottaa ongelmia, on tärkeää opettaa koira antamaan omistajalle huomiota. Tämä toimii Staffilifen mukaan hyvin positiivisen palkitsemisen kautta: anna koiralle palkinto silloin, kun se tapaa toisen koiran rauhallisesti. Palkkio pitäisi antaa ennen kuin pentu ehtii reagoida vastaantulijaan.
Muita käskyjä ja toimintoja, jotka koiralle kannattaa opettaa mahdollisimman nuorena, ovat mm. "tule tänne", vieraiden tervehtiminen rauhallisesti ja käsittelyyn totuttaminen.
Lue artikkeleita koiran koulutuksesta
Älä sorru näihin mokiin koiran hankinnassa ja kasvatuksessa
Korotatko ääntä koirallesi? Tutkimuksen mukaan huutamisella on surullisia vaikutuksia
Tämän vuoksi koirat pyörivät ympäri ennen kuin alkavat kakkaamaan
Koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos
Koiran ravinto
Koira on petoeläin ja oikeanlainen ravinto tukee sen hyvinvointia ja terveyttä. Eri koiraroduille sopivassa ravinnossa on kuitenkin eroja mm. koiran koon, aktiivisuuden ja iän mukaan. Tavallisissa ruokakaupoissa myydään runsaasti kuivaruokia, purkki- tai raakaruokia ja herkkuja, ja eläinkauppojen valikoimassa on runsaasti erikoisruokia. Voit tiedustella eläinlääkäriltä, minkälaista ruokavaliota hän koirallesi suosittelee. Pennulle kannattaa syöttää junioriruokaa, aikuiselle koiralle aikuisen koiran ruokaa ja seniorikoiralle senioriruokaa. Koiranruoka sisältää koiralle tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja ja ne ovat melko energiapitoista, sillä koiran ruoansulatusjärjestelmä on lyhyt. On tärkeää, että annoskoko on kunnossa, jotta lihominen estetään.
Koirille on perinteisesti annettu ihmisten ruoan tähteitä ja niiden ruoansulatus onkin sopeutunut tähän. On kuitenkin olennaista varmistaa, että tähteet eivät sisällä koiralle haitallisia ainesosia. Ihmisravinnosta koiralle eivät Healthlinen mukaan sovi rypäleet, rusinat, makadamiapähkinät, sipulit, avokado, sitruuna, ruohosipuli ja lime. Nautintoaineita alkoholia, suklaata ja kahvia ei koskaan saa antaa koiralle. Ruoka-aineita, joita koiralle voi rajoitetusti antaa, ovat kirsikat, maitotuotteet, tomaatit, raejuusto, mantelit, hunaja ja cashew-pähkinät. Suolaista ruokaa ei suositella koiralle suurina määrinä.
Koiralle sopivia ihmisravintoon kuuluvia ainesosia ovat muun muassa porkkana, kala, katkaravut, kana, kalkkuna, liha, keitetyt kananmunat, mustikat, ananas, vesimeloni, herneet, omenat, parsakaali, banaani, peruna sekä sienet. Kanan-, kalan- ja lihantähteiden tulisi olla maustamattomia.
Vietä turvallinen joulu koiran kanssa – makeista herkuista tumma suklaa on vaarallisimpien joukossa
Kuvagalleria: Koiralle myrkylliset kasvit – tunnista oireet ajoissa
Koiran terveys
Koiran terveydentilaan voi vaikuttaa monilla samoilla keinoilla kuin ihmisenkin. Liikunnan ja aktiviteetin riittävyydestä on huolehdittava, jotta paino ei nouse ja jotta koira ei pitkästy. Tarpeeksi lepoa on kuitenkin saatava. Sopiva ruokavalio edesauttaa koiran terveyttä ja pitää turkin kiiltävänä ja vahvana. Henkisen hyvinvoinnin varmistamiseksi koira tarvitsee tietysti rauhallisen elinympäristön, jossa sitä pidetään rakkaana perheenjäsenenä asettaen kuitenkin selvät rajat.
Katso video: Näin peset ja harjaat koirasi turvallisesti
Katso yltä video: Tunnistaako koirat raskauden? Katso vastaus
Lue myös artikkelit koirien terveydestä:
Tarkastuslista uuden koiran omistajalle
- Koti
- Tarvikkeet
- Elinympäristö
- Tukiverkko: koiranvahtijat, ulkoiluttajat / kouluttajat
- Rekisteröinti
- Rokotukset
- Tunnistusmerkintä
- Vakuutukset
- Lainsäädäntö
Mitä tehdä jos koira...?
Katso alta vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
Mitä tehdä jos koira syö suklaata?
Suklaan sisältämä teobromiini on koiralle myrkyllistä. Tumma suklaa sisältää tätä ainesosaa enemmän kuin maitosuklaa tai valkoinen suklaa, joten se on kaikista vaarallisinta koiralle.
Koira voi reagoida suklaamyrkytykseen eri tavoin. Mahdollisia oireita ovat mm. lisääntynyt juominen, ripuli, rytmihäiriöt, kouristelu sekä oksentelu.
Jos koira on syönyt runsaasti suklaata, vie se heti eläinlääkäriin. Jos mahdollista, kerro lääkärille paljonko suklaata koira söi ja mikä syödyn suklaan kaakaopitoisuus on.
Mitä tehdä jos koira puree?
Pureminen on ikävä käytösongelma, joka vaatii välitöntä puuttumista.
Hoida tuoretta koiranpuremaa painamalla haavaa kevyesti, jotta verenvuoto vähenisi. Pese haava miedolla saippualla ja vedellä ja peitä se siteellä. Laita haavaan säännöllisesti antibioottista voidetta ja muista vaihtaa sidettä useasti päivässä. Lääkärin on aina hyvä tarkastaa haava. Kuumeilu, turvotus, kipu tai punoitus voi kieliä mahdollisesta tulehduksesta.
Kilteinkin koira voi purra kokiessaan olonsa uhatuksi tai pelokkaaksi. Avman mukaan pureminen on aina reaktio johonkin, kuten reviirin tai lelun puolustamiseen. Hyvä tapa ehkäistä puremista on totuttaa koira jo pentuna muihin koiriin ja ihmisiin, jolloin se tuntee olonsa turvallisemmaksi vastaisuudessakin. Pidä kuitenkin koiraa kytkettynä julkisilla paikoilla, jotta mahdolliset vahingot on helpompi välttää. Opeta lapsia kohtelemaan koiraa oikein.
Pureminen voi myös olla merkki siitä, että koiraan sattuu. Esimerkiksi jos koira vilauttaa hampaitaan tai puraisee kun kosket sen jalkaa, siinä voi olla kipua. Eläinlääkärin on hyvä tarkastaa asia.
Mitä tehdä jos koira yskii?
Koira voi yskiä eri syistä. Yleinen syy on tietysti vieraan esineen joutuminen sen ruokatorveen. Toisaalta yleinen syy on kennelyskä eli tarttuva keuhkoputkentulehdus, jota vastaan voi myös ottaa rokotuksen. Kennelyskän oireisiin kuuluvat Agrian mukaan yskä, kakominen ja liman oksentaminen.
Kennelyskä leviää herkästi koirasta toiseen ja se voikin tarttua esim. koiraharrastuksessa tai koirapuistossa. Ihmiseen kennelyskä ei tartu. Yleensä kennelyskä menee itsestään ohi levolla ja höyryhengityksellä (koiran voi esimerkiksi viedä hetkeksi höyryiseen huoneeseen). Jos koiralla nousee kuumetta tai sen vointi heikkenee, pitää se viedä eläinlääkäriin.
Mitä tehdä jos koira murisee?
Murina on koiralle kommunikointikeino, jonka tarkoitus on varoittaa uhkaajaa. Yleensä murinaa edeltää koiran kehossa näkyvät varoitussignaalit, kuten uhkaavat eleet ja ilmeet.
Koira voi murista ollessaan peloissaan, uhattu tai epävarma. Myös kipu voi aiheuttaa murinaa. Toisaalta koira voi murista iloisesti nähdessään omistajansa tai ollessaan villin leikin pauloissa. Tällaista murinaa ei tule sekoittaa uhkaavaan murinaan; pyri tulkitsemaan ilmeitä ja eleitä.
Ei ole järkevää opettaa koiraa lopettamaan murisemista, sillä se on sille luonnollinen kommunikointikeino. Sen sijaan Kuono.fi:n mukaan kannattaa koira rauhoittaa olemalla hiljaa paikoillaan ja koskematta koiraa. Koiran rauhoituttua se kannattaa viedä pois tilanteesta, jossa se alkoi murista. On tärkeää murinan lopettamisen sijaan hoitaa ongelmaa sen taustalla: miksi koira koki itsensä pelokkaaksi tai uhatuksi?
Mitä tehdä jos koira nylkyttää?
Vieraiden jalkoja nylkyttävä koira on kiusallinen tapaus omistajalleen, mutta nylkytys ei ole vaarallista.
Nylkyttää voivat sekä uros- että naaraskoirat ja se voi kertoa kahdesta eri asiasta: koira voi olla seksuaalisesti kiihottunut tai se voi pyrkiä dominoimaan nylkytyksen kohdetta. Jälkimmäisen ollessa kyseessä nylkytys on koiralle keino näyttää "kaapin paikka". Toisaalta nylkytys voi olla koiralle keino purkaa stressiä, ylikierroksia tai turhautumista. Esimerkiksi liian villi leikki tai uuden kiinnostavan henkilön saapuminen saattaa johtaa tähän epätoivottuun toimintaan.
Satunnainen nylkytys on normaalia eikä siitä kannata huolestua. Jos tapa on hyvin häiritsevä tai toistuu jatkuvasti, kannattaa rauhoittaa koiran mahdollista stressiä tai tarjota sijaistoimintoa kuten lelun retuuttamista. Kastraatio auttaa lähinnä vain silloin kun nylkytyksen syy on seksuaalinen kiihottuminen.
Mitä tehdä jos koira katoaa?
Rakkaan koiran katoaminen on omistajalle pelottava kokemus. Onneksi suurin osa koirista kuitenkin löytyy nopeasti ja kunnossa.
Suomen suurin sivusto karanneiden lemmikkien ilmoittamiseen ja etsimiseen on Karkurit.fi. Sivustolla voi myös ilmoittaa mahdollisista näköhavainnoista. Katoamisesta kannattaa ilmoittaa myös paikalliseen löytöeläintaloon ja siitä voi myös julkaista ilmoituksen sosiaalisessa mediassa.
Kennelliitto suosittelee ilmoitusten laittamista katoamispaikan läheisyyteen. Niistä tulisi käydä ilmi lemmikin tuntomerkit (ei nimeä) ja omistajan puhelinnumero. Lemmikin löytämistä helpottaa sen tunnistusmerkintä ja sen rekisteröinti Kennelliittoon.
Mitä tehdä jos koira oksentaa?
Koira voi oksentaa monista eri syistä. Niitä ovat esimerkiksi syöty vierasesine, sopimaton ruoka, myrkytys, ruoan hotkiminen tai sairastuminen.
Satunnainen oksentaminen on normaalia eikä siitä tarvitse huolestua. Kuitenkin, jos koira ei juo, se oksentaa sylkeä tai vaahtoa tai sillä on kovia kipuja, kannattaa se viedä heti eläinlääkärin vastaanotolle. Eläinlääkäri voi selvittää, onko oksentamisen syynä esimerkiksi isompi vierasesine jota koira ei saa oksennettua pois, tai vatsalaukun kiertymä.
Koiralle kannattaa syöttää oksentamisen jälkeen helposti sulavaa ruokaa.
Mitä tehdä jos koira pelkää ukkosta?
Koirilla on erinomainen kuulo ja yllättävät voimakkaat äänet kuten ukkosen jyrinä tai ilotulitusrakettien pauke särkevät niiden korvia ja pelottavat. Valitettavasti et voi tehdä muuta kuin yrittää rauhoittaa koiraa olemalla sen lähellä ja hyväilemällä sitä. Voit myös laittaa esimerkiksi radion päälle, jolloin ulkoa tulevat kovat äänet herättävät vähemmän huomiota.
Älä missään nimessä rankaise pelkäävää koiraa. Jos koira haluaa piiloutua kovilta ääniltä, älä pakota sitä pois piilopaikasta.
Jos koira pelkää kovia ääniä hyvin paljon, voi olla syytä harkita sen viemistä rauhalliseen paikkaan kovimman myräkän ajaksi. Jotkut vievät koiran esimerkiksi ennen uuden vuoden ilotulituksia maaseudulla asuvien ystävien luokse.
Mitä tehdä jos koira tärisee?
Koira voi täristä ja väristä eri syistä. Sillä voi esimerkiksi olla kylmä, se voi olla huonovointinen tai peloissaan. Pelokasta koiraa voit lohduttaa rauhoittelemalla sitä ja ottamalla sen syliin.
Jos epäilet koirasi sairastuneen, kannattaa se käyttää eläinlääkärin vastaanotolla.
Katso myös aiheeseen liityvä video: Miksi koira tärisee? Tässä ovat yleisimmät syyt
Mitä tehdä jos koira vetää?
Lenkillä käymisen ei tulisi olla tahtojen taistelu ja siksi jo pentuja pyritään kouluttamaan niin, että ne eivät vetäisi. Tärkeää on osoittaa koiralle, että vetäminen on hyödytöntä. Niinpä jos koira vetää, kannattaa itse pysyä täysin paikallaan ja liikkua vasta kun vetäminen loppuu.
Kun koira ei pääse eteenpäin, se lopettaa vetämisen ja kääntyy katsomaan omistajaa. Tällöin voit palkita sen herkkupalalla ja kävellä taas eteenpäin. Toista niin monta kertaa kuin vetäminen jatkuu. Lopulta koiran pitäisi ymmärtää, että vetämisestä ei ole hyötyä, vaan se saa palkinnon, kun ei vedä.
Mitä jos koira syö purkkaa?
Purukumia ei saa missään nimessä antaa koiralle. Ensinnäkin niiden sisältämä ksylitoli on koiralle hengenvaarallista pieninäkin annoksina. Jo yksi ainut purkkatyyny vaatii pienen koiran viemisen välittömään hoitoon, kertoo Sympaatti.fi.
Ksylitolimyrkytyksen oireisiin koirilla kuuluvat heikkous, oksentelu, jäykkyys ja kouristukset. Vaikka oireita ei olisikaan, koira on vietävä eläinlääkäriin, sillä ksylitoli aiheuttaa sille maksavaurion.
Mitä jos koira ei syö?
Terveellä koiralla on hyvä ruokahalu, joten syömättömyys voi huolestuttaa koiranomistajaa. Monet erilaiset sairaudet voivat aiheuttaa ruokahaluttomuutta, joten jos ruoka ei ota maistuakseen useana peräkkäisenä päivänä, vie koirasi eläinlääkäriin. Jos koira ei edes juo, vie koira mahdollisimman pian eläinlääkäriin.
Muita mahdollisia syitä puuttuvalle ruokahalulle voivat olla esimerkiksi hammassärky, epäsopiva ruokavalio, liikkumattomuus tai liiallinen ruokinta.
Mitä tehdä jos koira haukkuu?
Suurin osa koirista haukkuu ja haukkuminen onkin niille lajityypillistä käyttäytymistä, josta ei tule pyrkiä kokonaan eroon.
Kuitenkin, jos koira haukkuu häiritsevästi, on ongelmaan puututtava. Usein jo lisääntynyt stimulaatio voi ratkaista ongelman, sillä runsaasti leikkivä ja vipeltävä koira ei välttämättä jaksa haukkua yhtä paljon kuin pitkästynyt.
Jos koira haukkuu nähdessään ohikulkijoita tai vaikkapa lintuja ikkunasta, kannattaa siihen Humanesocietyn mukaan reagoida sulkemalla ikkunaverhot tai siirtämällä koira toiseen huoneeseen. Haukkuvaa koiraa ei kannata huomioida, jotta se ei opi, että haukkuminen tuo sille huomiota. Sen sijaan kun koira lopettaa haukkumisen, se kannattaa palkita.
Koira voi haukkua useissa eri tilanteissa. Jotkut koirat haukkuvat vain autossa, jotkut aina kun ne jäävät kotiin yksin. Kannattaa ratkaista ongelma tilanteen mukaan.
Katso yltä video: Kultainennoutaja sai tennispalloista tehdyn synttärikakun
Suosittuja koirien nimiä
Moni koiranomistaja toivoo antavansa koiralleen uniikin nimen, mutta tiedätkö mitkä ovat suosituimmat koiran nimet Suomessa? Katso alta suosituimmat narttujen ja urosten nimet.
Suosituimmat narttukoirien nimet:
- Luna
- Alma
- Elli
- Helmi
- Hilla
- Hertta
- Kerttu
- Nala
- Hippu
- Kira
Suosituimmat uroskoirien nimet:
- Koda
- Nemo
- Onni
- Sulo
- Sisu
- Hugo
- Milo
- Paavo
- Luca
- Elmo
Lue myös: Helsingin suosituimmat koirarodut selvitettiin - katso myös 10 suosituinta nimeä
Tunnetut koirat ja sankarikoirat
Kaikki suomalaiset tuntevat varmasti valtakunnan ykköskoiran Lennun. Mutta muistatko muita tunnettuja koiria?
Alla esittelemme lyhyesti 10 tunnettua koiraa, jotka ovat muuttaneet historiaa.
- Laika. Kolmivuotias Laika-koira oli Moskovan kaduilta löydetty sekarotuinen koira, josta tuli ensimmäinen elävä olento Maan kiertoradalla. Neuvostoliitto lähetti Laikan matkaan Sputnik 2:sessa 3. marraskuuta 1957. Koiraparan kohtalo oli kuitenkin kova, sillä Sputnik 2:sen palauttamisen maahan tiedettiin olevan mahdotonta. Laika-koira kuoli avaruudessa ja sittemmin se on noussut kulttiasemaan Venäjällä, jossa sille on pystytetty mm. muistomerkkejä.
- Hachiko. Japanilaisen akita inu -rotuisen lojaalin koiran tarina on liikuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Hachikon omistaja saapui junalla kotiin päivittäin ja joka kerta hänen uskollinen koiransa oli häntä asemalla vastassa. Eräänä päivänä omistaja kuoli kuitenkin yllättäen. Koira saapui yhä uskollisesti joka päivä odottamaan omistajansa saapumista aina kuolemaansa asti vuonna 1935.
- Lassie. Vaikka Lassie on fiktiivinen hahmo, se kuuluu varmasti maailman tunnetuimpiin koiriin. Lassie-elokuvia on kuvattu jo 1940-luvulta lähtien ja niiden pääosassa nähtiin aluksi pitkäkarvainen collie nimeltä Pal. Aina 2000-luvulle asti Palin jälkeläiset ovat näytelleet Lassien roolia.
- Rin Tin Tin. Ensimmäisen maailmansodan tantereelta Ranskasta löydetty saksanpaimenkoira Rin Tin Tin oli maailman ensimmäinen koirafilmitähti. Ensimmäisen ison roolinsa Rin Tin Tin sai vuoden 1923 elokuvassa Rin-Tin-Tin eli Kuolonansa Karibusolassa. Koira nähtiin sen jälkeen vielä 27 elokuvassa, joista moni menestyi kaupallisesti erinomaisesti. Koiraa onkin kiitelty siitä, että se pelasti Warner Bros. -studion konkurssin partaalta.
- Toto. Kuten Lassie, myös Toto on fiktiivinen hauva, joka varasti sydämemme. Toto-cairninterrieri nähtiin Ihmemaa Oz -elokuvassa Dorothyn ystävänä. Kiitos Toton elokuvaroolin, Yhdysvalloissa on Dognotebookin mukaan nimetty 30 % pienistä koirista Totoiksi niiden 70 vuoden aikana, jotka elokuvasta ovat kuluneet.
- Pavlovin koirat. Venäläinen fysiologi Ivan Pavlovin (1849-1936) koirat jäivät historiaan, sillä fysiologi totesi niillä tekemissään koirakokeissa, että ehdollistamisen keinoin voidaan valitulla ärsykkeellä saada yhtälössä aikaan reaktio, joka ei kuulu opetettavan yksilön tavanomaiseen toimintatapaan.
- Doug the Pug. Doug-mopsi kuuluu Instagram-ajan suursuosikkeihin. Suloisella koiralla on noin 4 miljoonaa seuraajaa ja sen suloiset ja humoristiset videot ovat ihastuttaneet Internet-kansaa jo vuodesta 2012 lähtien. Doug on nähty muun muassa Cosmopolitanissa, BuzzFeedissä, TIME-lehdessä, Huffington Postissa ja musiikkivideoilla.
- Bobbie. Collie Bobbie oli 1920-luvun alussa elänyt koira, joka osoitti todeksi sen, että koirillakin on erinomainen suuntavaisto. Bobbie katosi perheeltään lomamatkalla Yhdysvaltain Indianassa. Kun perhe ei etsinnöistä huolimatta löytänyt sitä, joutuivat he murheen murtamina palaamaan kotiin. Yllätys oli suuri kun puoli vuotta myöhemmin Bobbie saapui perheen kotiovelle laihana, heikkona ja likaisena ja jalat kuluneina paljaille luille. Uskotaan, että koira käveli yli 4 000 kilometrin matkan läpi Yhdysvaltojen kotiinsa Oregoniin.
- Capitan. Saksanpaimenkoira Capitan kostutti silmäkulmia ympäri maailman vuonna 2012, kun mediassa uutisoitiin sen käyvän joka päivä suremassa vuonna 2006 kuolleen omistajansa Manuel Guzmanin haudalla. Argentiinassa asuneesta koirareppanasta pitivät huolta hautausmaan työntekijät vuoteen 2018, jolloin se menehtyi.
- Ressu. Fiktiivinen Ressu-hahmo eli Snoopy on kuulunut monien lapsuuden suursuosikkeihin. Tenavat-sarjasta tuttu koira on päähenkilö Jaska Jokusen beagle-rotuinen koira.
Katso alta video Pekka Poudan ja Sini-koiran hauskasta tempauksesta
Lue artikkeleita tunnetuista koirista
Poliisikoira Oscar pelasti hengenvaarassa olleen ihmisen Lohjalla – palkinnoksi nakkeja
Parhaat koiravideot
Katso alta MSN.fi:n parhaita koiravideoita.
Video: Näkeekö koira pimeässä?
Video: Tämä koira pelaa lentopalloa kuin ammattilainen
Video: Huskyn syyllisyydestä ei ole epäilystäkään
Video: Mopsin epäonnistuneet kopit hidastettuna