Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Aymee, 20, luuli vain lihoneensa roskaruoan takia, kun kivut alkoivat – suihkussa tapahtui jotain odottamatonta: "Minulla ei ollut aikaa edes yllättyä"

MTV – logo MTV 14.6.2020 Outi Jaatinen
© Shutterstock / Gajus

Parikymppinen Aymee ei omien sanojensa mukaan ollut tajunnut olevansa raskaana ennen kuin synnytys käynnistyi. Brasilialaisnaisen yllätysraskaudesta kertoo 7 News -sivusto.

Toista video

20-vuotias brasilialainen Aymee Almeida ei ollut tiennyt olevansa raskaana. Asia paljastui hänelle vasta, kun synnytys käynnistyi. 

LUE MYÖS: Australialainen Amber, 18, luuli sairastuneensa vatsatautiin, mutta hurja totuus paljastui kesken suihkun: "Ajattelin vain, että elämäni on ohi"

Oli pistänyt painon kertymisen ruoan piikkiin

Aymee kertoi synnytytyskokemuksestaan ensin TikTokissa ja myöhemmin paikallisille medioille. Hänen mukaansa kaikki alkoi vuonna 2018, kun hän muutti toiseen kaupunkiin parisuhteen päätytyttyä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Pian hän lakkasi käymästä salilla ja alkoi syödä epäterveellisesti. Ruokavalioon kuului esimerkiksi hampurilaisia ja pikanuudeleita.

– Minulle kertyi nopeasti painoa, mutta en välittänyt siitä. Oikeutin asian sillä, että minulla ei ollut aikaa muuhun.

Kävi lääkärissä oireiden takia

Joitain kuukausia myöhemmin Aymee alkoi voida huonosti. Hänen verenpaineensa oli jatkuvasti alhaisissa lukemissa. Aymeen mukaan lääkäri oli ajatellut, että huonovointisuus liittyisi jotenkin hänen mielialaansa ja tunteisiinsa.

Aymeella oli ollut vuotoa. Hän ajatteli, että ne olivat kuukautiset.

@aymeeea

Difícil mesmo de acreditar né? Hahaha 😝 ##foryou ##geraçãotiktok ##viral ##fy ##foryoupage ##tiktokemcasa ##viralvideo ##paravocê

♬ som original - pugliessa

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kun tuli lukuvuoden loppukokeiden aika, Aymee huomasi, että hänen jalkansa olivat turvonneet. Hänen äitinsä ja isoäitinsä veivät tytön uudestaan lääkäriin, koska he molemmat kärsivät verisuonitaudeista.

Veikattiin, että ongelmat voisivat liittyä jotenkin munuaiisiin, ja Aymeelle tehtiin lisätutkimuksia.

LUE MYÖS: Brittitytöllä todettiin munasarjasyöpä 13 vuoden iässä: Lääkäreiden mukaan hänen ei koskaan pitänyt tulla raskaaksi, toisin kävi – odottaa nyt esikoistaan 17-vuotiaana

Synnytti yksin kylpyhuoneessa

Opintojen viimeisenä päivänä Aymee alkoi kärsiä krampeista. Hän kuitenkin hoiti viimeisen koulupäivän hommat loppuun ja meni ystävänsä luokse syömään.

– En voinut syödä tai olla ystävieni kanssa. Yritin nukkua, mutta en pystynyt jättämään kipua huomiotta.

Kivut yltyivät niin koviksi, että hän päätti lähteä kotiin. Suihkussa kipu helpottui hetkellisesti, mutta sen jälkeen kivut palasivat. 

Aymee kertoo menneensä suihkuun vielä pariin otteeseen. Kolmannella kerralla hän istahti lattialle eikä päässyt ylös.

– Se tuntui niin intensiiviseltä, että vain itkin. En jaksanut etsiä puhelinta makuuhuoneestani ja pyytää apua. Aloin tahtomattani ponnistaa ja tukeuduin suihkukopin seinään.

Vasta kun synnytys oli pitkällä, Aymee tajusi, mitä oli tekeillä.

– Tajusin mitä oli tapahtumassa, kun vauvan pää tuli yllättäen ulos. Minulla ei ollut aikaa edes yllättyä. Mielessäni ei edes käynyt ajatus, että voisin soittaa ambulanssin. Halusin vain, että vauvalla oli kaikki hyvin.

Synnytyksen jälkeen Aymee kertoo katkaisseensa napanuoran veitsellä ja hankkiutuneensa eroon istukasta netistä katsomansa videon avulla. Hän puhdisti poikavauvansa.

Pelkäsi kertoa vanhemmilleen

Aymee ei mennyt heti lääkäriin. Häntä nimittäin pelotti selittää kaikki perheelleen. Kaverit saivat hänet kuitenkin lääkärin vastaanotolle seuraavana päivänä. Aymee kertoo, että koko hoitohenkilökunta oli vaikuttunut siitä, miten hyvissä voimissa Aymee oli.

Kun lääkäri soitti vanhemmille ja kertoi kaiken, nämä ajattelivat ensin, että koko juttu on vitsi. Kun he tulivat käymään, he alkoivat auttaa Aymeeta lapsen kanssa. Aymeella ei ollut mitään tarvikkeita lapselle, joten niitäkin he hankkivat.

Äidillä ja lapsella kaikki hyvin

Nyt hänen poikansa Pedro Luvas on 1,5 vuoden ikäinen. Hänen vointinsa on ollut hyvä koko ajan.

@aymeeea

Quem mais aí tem um anjinho desses? 😍 ##foryou ##geraçãotiktok ##viral ##fy ##foryoupage ##viralvideo

♬ Original Sound - Unknown

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Aymeella meni hetki totuttautua ajatukseen äitiydestä. Hän kuitenkin kokee olevansa parempi äiti kuin olisi odottanut olevansa. Aymee opiskelee nyt sairaanhoitajaksi kotikaupungissaan Caceresissa.

LUE MYÖS: Amerikkalaisparin vauva syntyi kadulle aamuyöllä – lapsen isä sitoi napanuoran kasvomaskilla: "Tämä on viimeinen tapa, jolla halusin poikani tulevan maailmaan"

LUE MYÖS: Australialainen Amber, 18, luuli sairastuneensa vatsatautiin, mutta hurja totuus paljastui kesken suihkun: "Ajattelin vain, että elämäni on ohi"

Lähde: 7news.com.au

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon