Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Miss Helsinki -finalisti puukotti miesystäväänsä hengenvaarallisesti – vankilatuomioon johtanut episodi sai alkunsa seurapiiriravintolassa

MTV – logo MTV 26.6.2020 Sanni Mattila
© Toimittanut MTV

Miss Helsinki -kauneuskilpailun finaalissa vuonna 2017 mittelöinyt nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen väkivaltarikoksista.

Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä, mutta alkujaan syyttäjä vaati naiselle rangaistusta myös tapon yrityksestä.

Tapaus juontaa juurensa viime vuoden lopussa pidettyihin Halloween-juhliin, joita vietettiin Helsingin keskustassa sijaitsevassa Ravintola Teatterissa.

Nainen oli luullut hukanneensa puhelimensa, riitaantunut miesystävänsä kanssa ja lyönyt häntä ravintolassa ja sen edustalla.

Väkivaltaisuus jatkui taksissa ja eskaloitui entisestään miehen asunnolla. Riita alkoi, kun nainen oli pahoittanut mielensä vanhoista suhdetta koskevista asioista.

Lue myös: Kauneuskilpailuihin osallistunut parikymppinen nainen on epäiltynä tapon yrityksestä Helsingissä

Keittiöveitsi esiin

Miehen asunnolla nainen alkoi pakata tavaroitaan. Tuomiolauselman mukaan nainen huitaisi miestä keittiöveitsellä sillä seurauksella, että miehen ranteeseen tuli viiltohaava.

Nainen löi miestä veitsellä myös vasemman olkapään taakse. Keuhkopussiin saakka ulottuneesta iskusta aiheutui miehelle ilma- ja veririnta. Lääkärintodistuksen mukaan kyseessä oli hengenvaarallinen vamma.

Mies ei sanojensa mukaan ajatellut, että nainen todella löisi häntä, joten hän ei myöskään varautunut iskuun.

Mies juoksi pakoon vaatehuoneeseen ja soitti hätäkeskukseen.

Lue myös: Nyt on tyylikästä! Miss Helsinki -ehdokkaat pukeutuivat opiskelijoiden luomuksiin

Nainen myönsi lievän pahoinpitelyn, mutta kiisti tapon yrityksen. Hän vetosi toimineensa hätävarjelutilanteessa.

Oikeus ei pitänyt naisen kertomusta luotettavana, koska se muuttui matkan varrella. Nainen oli kertonut kokemastaan väkivallasta ristiriitaisesti hätäkeskuspuheluissa, lääkärin vastaanotolla ja oikeusprosessin aikana.

Syytteen mukaan miesystävä puolestaan oli kaatanut naisen sängylle ja painanut häntä käsivarrella kaulasta, lyönyt rintakehään ja repinyt tukasta.

Miehen syyte pahoinpitelystä hylättiin, ja hän kiisti teon itsekin.

Odottaa vapaalla jalalla

Karoliina Ala-Kantti, 27, tuomittiin kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä ja pahoinpitelystä. 

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Oikeus ei määrännyt naista heti vangittavaksi, koska hänen elämänolosuhteidensa katsottiin olevan vakaat. Lisäksi hän on rikoksentekijänä ensikertalainen.

Ala-Kantti saa siis odottaa mahdollista hovioikeuskäsittelyä vapaalla jalalla.

Lue myös: Tänään kruunataan Miss Helsinki – finalistit poseeraavat seksikkäissä bikinikuvissa

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon