Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Hallitus valmistelee uutta ”automaattista” koronatukea – Katri Kulmuni: ”Ei tätä pirulaista ole vielä voitettu”

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 23.4.2020 Minna Karkkola
Valtiovarainministeri. Katri Kulmuni (kesk) valtioneuvoston linnan edessä. © Toimittanut Uusi Suomi Valtiovarainministeri. Katri Kulmuni (kesk) valtioneuvoston linnan edessä.

Automaattinen järjestelmä tarkoittaa, että huteja saattaa tulla enemmän kuin tähän mennessä ja jo nyt koronatuet ovat puhuttaneet julkisuudessa.

Valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk) mukaan ministeriössä valmistellaan uutta keinoa tukea yrityksiä koronakriisissä. Hän kirjoittaa asiasta Puheenvuoron blogissaan.

Valtion rahoitusyhtiön Business Finlandin koronatuet ovat herättäneet julkisuudessa kohua. Nyt ministeri toivoo parempaa kohdentamista.

”Yritystuet on saatava kohdentumaan paremmin koronakriisistä kärsiville yrityksille. Olemme selvittäneet valtiovarainministeriössä uutena keinona myös alkuvuoden aikana maksettujen arvonlisäverojen ’takaisinlainausta’ yrityksille”, Kulmuni kirjoittaa blogissaan, jossa hän summaa hallituksen uusia toimia koronaepidemian hillitsemiseksi.

Muita toimia hän ei yritystukien osalta mainitse.

”Ei tätä ’pirulaista’ ole vielä voitettu”, Kulmuni otsikoi bloginsa.

Arvonlisäverojen palauttamisesta alkuvuodelta on käyty keskustelua myös eduskunnassa. Kulmuni totesi jo tiistaina täysistunnossa, että arvonlisäveron palautus ei ole ollut erityisen nopea keino, koska automaatioon perustuva järjestelmä vie pari kuukautta.

”Mutta nyt minä olen halunnut viedä sitä asiaa eteenpäin millä tahansa keinolla, ja kun se manuaalisesti tehdään, virkamies virkamieheltä sitten laskee sen ja tekee sen palautuksen siinä, virheiden riski totta kai kasvaa, mutta siitä huolimatta, koska tilanne on näin poikkeuksellinen, me selvitämme koko ajan, jatkuvasti kaikkia keinoja, kuinka voimme auttaa sitä tilannetta, että firmat eivät ajaudu konkurssiin”, Kulmuni sanoi eduskunnassa.

Kulmuni myös muistutti, että yritystukia haluttiin saada nopeasti liikkeelle. Hänen mukaansa ”tuhansia ja tuhansia” firmoja on pystytty jo auttamaan, mutta edelleen selvitetään, mitä vielä tarvitaan, jottei tilanne ajaudu konkursseihin.

”Vaikka täällä on tullut kritiikkiä näitä yritystukia kohtaan, niin täytyy muistaa, että meillä oli aivan yksiselitteistä, että kaikki halusivat laittaa tukia nopeasti liikkeelle kaikista vikkelimpiä keinoja pitkin, ja sitten kun me huomaamme, että jos siellä on tarvetta muuttaa parametreja, niin niitä muutetaan.”

Pääministeripuolue sdp:n kansanedustaja Pia Viitanen muistutti kriteeristä, jonka perusteella myös verotukselliset keinot kohdistuisivat eniten tarvitseville, eikä yleisesti.

”Arvonlisäverojakin maksetaan kuukaudessa pari miljardia, ja tietenkin on selvää, että tällaiset verotuotot eivät voi olla pysyvästi pois yhteiskunnan, kuntien käytöstä esimerkiksi silloin, kun pitää samaan aikaan kantaa huolta ihmisten terveydestä, vanhustenhoivasta, lasten koulutuksesta, kaikesta tästä. Tässä yhtälössä pitää olla varsin viisas, kun näitä kaiken kaikkiaan rakennetaan”, Viitanen huomautti tiistaina eduskunnassa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen puolestaan nosti keskiviikkona jälleen esiin yleistukimallin. Yrittäjät esitti koronakriisin alkaessa, että valtio ottaisi vastuulleen määräajaksi yritysten ja yrittäjien sosiaalivakuutusmaksuja.

Pentikäisen mukaan hallitus harkitsee edelleen yleistukimallia, joskaan hän ei tarkentanut, millaista mallia tarkemmin.

”Päätöksiä voi tulla lähiviikkoina”, Pentikäinen sanoi keskiviikkona.

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson totesi keskiviikkoiltana Ylen A-studiossa, että ministeriössä harkitaan lisäkeinoja, sillä nykyiset nopeat toimenpiteet eivät riitä. Gustafssonin mukaan tarvitaan automaattinen keino, johon liittyy riski siitä, että huteja saattaa tulla paljon enemmän kuin tähän mennessä.

”Se vaatii aika paljon poliittista rohkeutta tehdä niitä päätöksiä, mutta me valmistelemme edelleenkin sitä, että yritämme etsiä sellaisia keinoja, jotka tapahtuisivat esimerkiksi verottajan kautta.”

Gustafsson huomautti, että jos verottaja pystyy karhuamaan veroja, miksi se ei pystyisi myös palauttamaan. Gustafssonilta kysyttiin, tarkoittaako hän arvonlisäverojen palauttamista.

”Jotain tämmöistä”, Gustafsson vastasi A-studiossa.

Muita artikkeleita COVID-19 -viruksesta MSN.fi:stä:

Pääministeri Marin: Hallituksella uusi koronastrategia

NYT: Virallisista tilastoista puuttuu ainakin 25 000 koronakuolemaa

Helsingin poliisille tutkintapyyntö vanhainkotien toimista koronaviruksen aikana

Lääkärit tekivät koronasta toipuneelta hurjan löydön

Olisiko taudin tukahduttaminen oikea tie ulos koronarajoituksista? 

Yksinkertaiset vinkit, joiden avulla vältät koronaviruksen

Tämän linkin kautta pääset käsiksi laajaan uutistarjontaamme koronaviruksesta Microsoft News -sovelluksessa

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon