Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Japani ja Israel sulkevat rajat kaikilta ulkomaalaisilta – Omikron-reaktio leviää, Etelä-Afrikan presidentti tuomitsee

Uusi Suomi – logo Uusi Suomi 29.11.2021 Teppo Ovaskainen
Israel sulki rajansa ulkomaalaisilta. © Toimittanut Uusi Suomi Israel sulki rajansa ulkomaalaisilta.

Yli 40 maata on asettanut etenkin eteläisen Afrikan maihin kohdistuvia matkustusrajoituksia omikron-variantin vuoksi.

Japani ja Israel ovat kieltäneet ulkomaalaisten maahantulon väliaikaisesti tyystin maailmalla leviävän koronaviruksen omikron-variantin vuoksi, kertoo CNN.

Japanin ja Israelin reaktio sulkea rajat ulkomaalaisilta täysin on äärimmäinen, mutta erilaajuisia matkustusrajoituksia eteläisestä Afrikasta tuleville matkustajille on asettanut kaikkiaan ainakin 44 maata.

Tuoreena esimerkkinä muun muassa Uusi-Seelanti on kieltänyt matkailijoiden tulon Etelä-Afrikasta, Namibiasta, Zimbabwesta ja kuudesta muusta eteläisen Afrikan maasta. Vain Uuden-Seelannin kansalaiset pääsevät nyt takaisin kotimaahansa näistä maista. Intia puolestaan ei asettanut suoranaista kieltoa, mutta on tehostanut riskimaista tulevien matkaajien karanteeni- ja testikäytäntöjä.

Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa tuomitsee eteläisen Afrikan maiden kansalaisille asetetut rajoitukset. BBC:n mukaan Ramaphosa on hyvin pettynyt rajoituksiin, joita hän pitää epäoikeudenmukaisina, ja vaatii niiden välitöntä perumista. Etelä-Afrikassa katsotaan, että se joutuu kaltoin kohdelluksi vain siksi, että variantin havaitsivat tutkijat Etelä-Afrikassa.

Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut uuden variantin huolta aiheuttavaksi, mutta on varoittanut maita hätiköimästä matkustusrajoitusten suhteen. Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa uuden variantin leviämisominaisuuksista, mutta sen aiheuttamaa tautia on kuvailtu melko lieväksi.

LUE LISÄÄ:

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä Uusi Suomi

image beaconimage beaconimage beacon