Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Korona ei vienyt äideiltä kukkia – hankalat ajat lisäävät perinteisesti kukkien käyttöä, ja kiinnostus näkyy myös nyt: "Kuhina on kovaa"

STT – logoSTT 9.5.2020 STT
Ruusujen lisäksi äideille ja isoäideille annetaan nyt muun muassa hortensioita, ruusubegonioita ja kiinanruusuja. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen © Lehtikuva Ruusujen lisäksi äideille ja isoäideille annetaan nyt muun muassa hortensioita, ruusubegonioita ja kiinanruusuja. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Koronapandemiasta huolimatta äitienpäivä näkyy kukkakaupoissa ja kukkien myyntipisteissä. Kukkien äitienpäiväkaupan arvon on arvioitu yleensä olevan 50-60 miljoonaa euroa.

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen kertoo, että vielä ei pysty sanomaan, onko korona vaikuttanut nyt äitienpäiväkukkien myyntiin.

- Mutta kyllä minulla sellainen käsitys on, ettei tätä mikään heilauta. Kyllä kukat ja kevät ovat niin vahva yhdistelmä, että ihmiset hakevat luovan ratkaisun, että (äidit) kukkansa kyllä saavat.

Äitienpäiväkukkarintama on hänen mukaansa leventynyt, mutta toki äitienpäiväruusu eri muodoissaan pitää pintansa.

- Isokokoisen morsdag-ruusun määrä on vähentynyt vuosi vuodelta. Puhutaan noin 300 000 ruususta. Mutta sitten on näitä pienempiä ruusuja.

Ruusujen lisäksi äideille ja isoäideille annetaan nyt muun muassa hortensioita, ruusubegonioita ja kiinanruusuja.

- Aika paljon ainakin maaseutumaisemassa asuville viedään myös isoja amppeleita, Jalkanen lisää.

Kaikkien kukkien vähittäismyynnin arvo on vuositasolla noin 500 miljoonaa euroa.

- Joulu on sesongeista suurin, mutta myös pisin, yli kuukauden mittainen. Se on noin sadan miljoonan euron suuruinen, Jalkanen sanoo.

Muita kukkamyynnin h-hetkiä ovat pääsiäinen sekä toukokuun lopun koulujen päättäjäiset, lakkiaiset ja ammattiin valmistumisjuhlat.

Korona lisännyt ihmisten kiinnostusta kukkiin

Tänä vuonna on myös jo alkanut kesäkukkasesonki, koska Etelä-Suomessa ei ollut talvea ja kevätkin oli leuto. Tämä on tuonut kuhinaa kukkien myyntipisteisiin.

- Orvokit ovat ihmisillä ulkona, tetenarsissit ovat jo loppusuoralla, Jalkanen kertoo.

Hän sanoo olleensa menneellä työviikolla yhteyksissä useisiin alan toimijoihin, joiden mukaan sesongit ovat käynnistyneet aivan normaalisti, jopa paremmin.

- Ihmisten kiinnostus kukkiin on suurempaa nyt kuin monena vuonna.

Jalkasen mukaan vastaavanlaisia kukkabuumeja on tavattu aiemmin esimerkiksi lamajaksojen ja takavuosikymmenien pitkien lakkojaksojen aikaan, jolloin satojatuhansia ihmisiä oli pois aktiivielämästä.

- Kukkien käyttö on aina kasvanut tällaisten (aikojen) yhteydessä, ja nyt on aivan sama ilmiö. Eli kuhina on kovaa.

Kukkien verkkokauppa kasvanut kohisten

Koronakevään äitienpäivään tuo oman sävyn se, kuinka perinteinen kukkatervehdys saadaan toimitettua isoäideille.

- Lähettipalvelut pelaavat ja kukkia on niiden kautta voinut (lähettää). Tiedän, että se on ollut todella vilkasta, Jalkanen sanoo.

Kotimaisen Floweb-yrityksen luovan johtajan Pasi Kivilompolon mukaan kukkien verkkokauppa on isossa kasvussa.

- Kasvu on ollut joillakin kaupoilla jopa kymmenkertaista. Monet kauppiaat ovat lähettäneet meille viestejä siitä, että ne ovat jopa peruneet lomautuksia. Lisäksi meille on tullut paljon kiitosta siitä, että onneksi eKukka-verkkokauppa-alusta on olemassa ja että se on pelastanut monen kauppiaan kevään, Kivilompolo kertoo.

Verkkokauppa-alusta eKukka on Floweb-yrityksen brändi. Sen listoilla on vajaat 500 kukkakauppa eri puolilla Suomea. Jokaisella kaupalla on oma verkkokauppansa.

Kukkien kevään verkkokauppa huipentuu Kivilompolon mukaan äitienpäivään.

Korona otettiin kauhulla vastaan

Kun Suomessa ymmärrettiin maaliskuussa, että koronaviruksesta on tulossa isompi juttu, ajankohta sattui Jalkasen mukaan alan toimijoiden kannalta todella pahaan aikaan.

- Meidänkin alan yrittäjät odottivat kauhulla, mitä tuleman pitää. Juuri silloin maaliskuun 10.-12. päivä Suomen siirtyessä etätöihin tulivat taimet. Keskustelin ehkä parinsadan yrittäjän kanssa kahden kuukauden aikana siitä, perutaanko ne taimet, eikö pannakaan niitä kasvamaan. Entä jos toukokuussa kukaan ei uskalla liikkua, ei saa liikkua, kukaan ei osta, ei ole rahaa.

Mutta kaikki viljelijät painoivat Jalkasen mukaan kaasua ja totesivat, että taimien istutus oli ainoa vaihtoehto.

- Ja onneksi näin, koska jos he eivät olisi (tätä) tehneet, niin he olisivat siinä samassa joukossa, missä moni muu toimiala nyt valitettavasti on. Näyttäisi, että ainakin tämä rintama pyörii ihan normaalisti, Jalkanen lisää.

Mainoksista
Mainoksista

MICROSOFT STORE

image beaconimage beaconimage beacon