Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Senna-elokuvan virhe suhteesta Alain Prostiin ärsyttää yhä legendojen yhteistä manageria – ”Unohtivat huomioida sen faktan”

MTV – logo MTV 3.5.2020 Antti Rämänen
Ayrton Senna vuonna 1985 © Paul-Henri Cahier/Getty Images Ayrton Senna vuonna 1985

Urallaan samanaikaisesti sekä Ayrton Sennaa että Alain Prostia manageroinut Julian Jakobi pitää ranskalaismestarin nostamista Senna-elokuvan roistoksi vääriin tulkintoihin perustuvana ratkaisuna.

LUE MYÖS: Ayrton Sennan valinta muutti F1-historiaa pysyvästi – itsekkäämpi ratkaisu olisi vienyt legendalta tämän ainoan mestaruussauman

Jakobi sai urallaan tasapainoilla kahden suuren luokan mestarikuskin välillä, kun Senna ja Prost päätyivät yhteen McLarenille vuonna 1988. Kaksi yhteistä vuotta sisälsivät valtavan määrän kulissipeliä ja draamankäänteitä, kun kaksikko kolisteli sarvia yhteen ylivoimaisella autolla.

Prostia jo vuodesta 1982 manageroinut ja Sennan asioita vuodesta 1985 asti edistänyt Jakobi kertoo F1:n Beyond the Grid -podcastille onnistuneensa olemaan välissä puolueettomana varsin hyvin. Kumpikin kuskeista yritti kertaalleen tiedustella toisen palkkaa managerilta, mutta kummallakin kerralla Jakobi kieltäytyi kertomasta yksityiskohtia toisen asiakkaansa sopimuksesta.

Toista video

Jakobi muistuttaa podcastissa, että Prostin ja Sennan välillä oli yksi merkittävä ero McLaren-aikana. Tähän yksityiskohtaan ei edes maineikkaassa Senna-elokuvassa osattu tarttua.

– Elokuva oli 95-prosenttisesti oikein. Se oli oikeasti todella hyvä elokuva, mutta yksi asia, jonka he unohtivat, oli Hondan rooli, Jakobi sanoo McLarenin silloisesta moottorivalmistajasta.

– Siinä kerrottiin kahden kuljettajan välisestä kaksintaistelusta, mutta siinä unohdettiin huomioida se fakta, että Alain oli jo voittanut kaksi mestaruutta 1985 ja 1986 ennen kuin Ayrton saapui tiimiin.

– Alain tunsi jo kaikki McLarenilla. Ayrtonin ensimmäinen vuosi siellä oli siis jo Alainin viides vuosi. Hän oli siis jo McLaren-mies ja Ayrton Honda-mies, koska hän tuli talliin Hondan kanssa 1988. Se kuului sopimukseen, Jakobi taustoittaa.

Mikäli Prost halusi saada asioissa tahtonsa läpi, hän käytti hyväkseen suhteitaan McLareniin. Senna puolestaan turvautui aina Hondan tukeen.

Prostista tehtiin elokuvan konna osin perusteettomasti

Kummankin tähtikuskin asioita pitkään hoitanut Jakobi kertoo olevansa vahvasti sitä mieltä, että Prostin roolia elokuvan konnana liioiteltiin pahasti.

– Minua kaduttaa se, että autoin koko elokuvaprojektin käynnistämisessä, mutta he eivät koskaan palanneet asiaan ja tarkistaneet faktoja minulta. Se ei ollut reilua Alainia kohtaan, mutta se oli myös virheellistä.

– Jos he olisivat selittäneet kunnolla, että Alain oli McLarenin mies ja Ayrton Hondan, ihmiset olisivat varmaankin ymmärtäneet sen paremmin. Se olisi saanut Alainin paljon reilumpaan valoon kuin mitä se teki, Jakobi arvelee.

Prostin lähtö ensin Ferrarille vuonna 1990 ja välivuoden 1992 jälkeen lopulta Williamsille muutti kaksikon suhteita positiiviseen suuntaan. Williams oli jo ohittanut McLarenin sarjan nopeimpana tallina vuonna 1993, joten Sennan ei auttanut kuin tyytyä kohtaloonsa.

Kauden päättäneessä Australian osakilpailussa kisan voittanut Senna nosti Prostin kanssaan ykköskorokkeelle ja kohotti tämän käden ilmaan mestarin merkiksi. Tilanne jäi Prostin lopetettua ja Sennan kuoltua seuraavan vuoden keväällä Imolassa näiden viimeiseksi yhteiseksi hetkeksi parrasvaloissa.

Manageri Jakobin mukaan brasilialaisella oli katkerista taisteluista huolimatta aina syvää kunnioitusta Prostin ajotaitoja kohtaan.

– Siinä oli aina kyse oman tallikaverinsa lyömisestä. Jos siinä kohtaa tallikaverisi oli Gerhard Berger eikä Alain Prost, se on erilaista, Jakobi toteaa.

– Ayrton kunnioitti Alainia valtavasti, koska hän tiesi tämän olevan yhtä hyvä kuin hän. Hänen piti ottaa kaikki keinot käyttöönsä lyödäkseen tämän. Gerhard oli erittäin, erittäin hyvä kuljettaja, mutta hän ei ollut Alain Prost.

Mainoksista
Mainoksista

Lisää lähteestä MTV

image beaconimage beaconimage beacon