Käytät vanhentunutta selainta. Käytä tuettua versiota saadaksesi parhaan mahdollisen MSN-kokemuksen.

Näkökulma: Kenen matikkapää petti? Veikkausliigan suunnitelma on järjetön

SuomiFutis.com – logo SuomiFutis.com 8.5.2020 Heikki Kuparinen
© Tiedotekuva

Kesällä ja syksyllä 2019 Veikkausliigan aiemmin arvosteltu sarjajärjestelmäuudistus sai kiitosta osakseen. Sarjan jättiläisen HJK:n kompurointi avasi kentän muiden seurojen mestaruustaistelulle ja pokaalista taisteltiinkin ahnaasti aina kauden päätöskierrokselle. Myös alemmassa loppusarjassa oli panosta, ja europlayoffitkin tarjosivat jännittäviä kamppailuja.

Ottelumäärän keventäminen aiempien kausien 33 kierroksesta toi kalenteriin kauan kaivattua väljyyttä. Pahoja loukkaantumissumia ei koettu vanhaan malliin, ja pelin taso pysyi korkeana, kun levolle ja harjoittelulle jäi aikaa. Useimmat suomalaisseurat esiintyivät mallikelpoisesti myös eurokentillä.

Kauden 2020 otteluohjelma julkaistiin tammikuun puolivälissä. Kukaan ei nähnyt mitään syytä hyväksi havaitun sarjajärjestelmän muokkaamiseen. Kauden piti alkaa 14. huhtikuuta ja päättyä 1. marraskuuta. Runkosarjan päätöskierros oli kalenterissa 29.8. ja loppusarjojen päätöskierros 17.10.

27 kierrokselle varattiin aikaa siis kuusi kuukautta ja kolme päivää. Viikoissa mitattuna 26 ja puoli viikkoa. Hyvältä vaikutti.

Sitten iski COVID-19. Maailman huippusarjat, Mestarien liigat sun muut pantiin määrittelemättömän pituiselle tauolle. EM-kisoja siirrettiin vuodella. Junnuturnauksia peruttiin. Kaikki kevään maaottelut peruttiin. Pohjoismaisten kesäsarjojen aloittamista jouduttiin lykkäämään.

Kuukausi treeniä, ja sitten menoksi

Koronapandemia on pitänyt kokonaisia yhteiskuntia poikkeustilassa jo pitkään, ja valo tunnelin päässä muistuttaa vieläkin lähinnä tulikärpästä. Se kuitenkin riitti Suomen hallitukselle, joka antoi maanantaina urheilutapahtumille ja -sarjoille luvan käynnistyä 1. kesäkuuta alkaen. Samalla kokoontumisrajoitusta nostettiin 10 henkilöstä 50 henkilöön, joten täysipainoiset harjoitukset voisivat alkaa kesäkuussa.

Keskiviikkona saimmekin lisää odotettuja ja kaivattuja uutisia. Veikkausliigan kauden 2020 olisi määrä alkaa 1. heinäkuuta, kuukauden treenijakson jälkeen. SuomFutis-sivuston saamien tietojen mukaan jo sitä ennen pelattaisiin kaksi ottelukierrosta kesken jääneen Suomen Cupin otteluita (kts. edellinen linkki).

Sarjan päättymispäiväksi on määritelty 21. marraskuuta. Sarjajärjestelmä on sama kuin viime kaudella, mutta ilman europlayoffeja. Varhaisen talven jokavuotinen uhka ja ratkaisuotteluiden huonokuntoiset kentät aiheuttavat jo sinänsä pelkoa, mutta eniten tässä suunnitelmassa huolestuttaa aikataulu.

Samat 27 kierrosta, jotka piti alun perin pelata 187 päivässä, halutaan nyt pelata 144 päivässä. Alkuperäisessä, verrattain tilkkutäkkimäisessä ottelukalenterissa oli kahden ottelun viikkoja kolme (pl. europelit). Nyt kalenteriin on varattu viikkoja 21, joten kahden pelin kierroksia tulee vähintään tuplat. Tosiasiassa paljon enemmänkin, sillä tuossa laskelmassa ei ole otettu muita jalkapalloilukilpailuja huomioon.

Suomen Cupin välierille ja loppuottelulle pitäisi löytää kalenterista paikka – ja mieluiten mahdollisimman näkyvä sellainen. Ne koskevat toki vain muutamaa seuraa, mutta näiden seurojen almanakka ruuhkautuu entistäkin pahemmin.

Onko europelejä ja maaotteluita ajateltu?

Entäs europelit? KuPS:n, Interin, Hongan ja Ilveksen ohjelmassa on edelleen Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsintoja. Vahvistamattomien tietojen mukaan Eurooppa-liigan karsintojen toivotaan alkavan 13.8. Useimpina vuosina ainakin yksi suomalaisseura pelaa eurokentillä ainakin kaksi ottelukierrosta – eli normaalitapauksessa, ellei europeleissä mennä yksiosaisiin ottelupareihin, neljä ottelua. Kalenteriin olisi kaiketi syytä saada varaus kuudellekin europelille.

Ilves, KuPS, Inter ja Honka ovat kaikki edelleen mukana cupissa. Jos joku näistä etenisi Suomen Cupin loppuotteluun ja europelien karsinnoissa vaikkapa kolmanteen ottelupariinsa, nousisi heinä-marraskuussa pelattavien otteluiden määrä kertaheitolla 35:een. 35 peliä 144 päivän sisällä merkitsee otteluita neljän päivän välein, eli käytännössä pelkkiä kahden pelin viikkoja 4,5 kuukauden ajan.

Lisätään yhtälöön vielä yksi kimurantti tekijä. Ainakaan vielä syksyn maaotteluita ei ole virallisesti peruttu, joten Huuhkajien ottelukalenterissa pitäisi olla kuusi Nations Leaguen ottelua Irlantia, Walesia ja Bulgariaa vastaan.

Alkuperäisessä otteluohjelmassa syys- ja lokakuun maaottelutauoille varattiin yhdeksän päivää. Jos mukaan luetaan vielä marraskuu, veisivät maaottelut kalenterista 27 päivää. On toki mahdollista, että Palloliitossa tiedetään jotain ei-virallista, mutta ainakaan vielä Nations Leaguen otteluita ei ole virallisesti peruttu tai siirretty.

Sekin lienee mahdollista, ettei maaottelutaukoja poikkeuksellisesti pidettäisi, vaikka maaotteluita pelattaisiinkin, mutta siitä kärsisivät ne veikkausliigaseurat, joiden riveissä pelaa A-maajoukkue- tai U21-maajoukkuepelaajia. Jos taas maaottelutaukoja vaadittaisiin, vähenisi käytettävissä olevien päivien määrä 144 päivästä 117 päivään. Siinä ajassa pitäisi siis pelata 27 kierrosta, ja Suomen Cupit ja europelit päälle.

Entäpä koronavirus?

Kuten jo yllä käy ilmi, on levon ja pelaamisen tasapaino tällä kaudella täydellisessä epäsuhdassa. Harjoitteluun tai palautumiseen ei juurikaan jää aikaa, joten tämän kauden osalta tuhotaan täydellisesti se, mihin on viimevuotisella sarjajärjestelmäuudistuksella pyritty. Pelin taso voi laskea tietysti myös kentällä mahdollisesti näkyvän ”koronapakokauhun” myötä, mutta viimeistään armoton ottelutahti pitänee siitä huolen.

Loukkaantumissumilta ei voitane välttyä, ja joukkueiden lienee pakko turvautua laajamittaisesti junioripelaajiin. Toki tätä ratkaisua puoltaisivat luultavasti myös koronakriisistä aiheutuvat säästösyyt.

    Mutta entäpä sitten itse koronavirustartuntojen uhka? Pelit sallitaan – hyvin rajoitetulle yleisömäärälle – mutta voidaanko Suomessa mitenkään pitää huolta siitä, ettei tauti leviäisi joukkueiden keskuuteen?

    Saksan Bundesliigassa, jossa pelit jatkuvat ensi viikolla, pelaajat ja taustahenkilöt testataan koronaviruksen varalta kahdesti viikossa kauden loppuun (kesäkuun loppu) saakka. Laajamittaiseen testaamiseen on tuskin Suomessa vastaavia rahallisia resursseja. Saksassa joukkueet sijoitetaan myös hotellikaranteeniin mahdollisesti pitkiksikin ajoiksi, mutta tämäkään tuskin Suomessa onnistuu. Onhan pelaajilla ja taustahenkilöillä paitsi perusoikeutensa niin monissa tapauksissa myös toinen päivätyö.

    Siihen, että joku Veikkausliigan pelaajista tai taustahenkilöistä sairastuisi koronavirukseen, ei valitulla sarjajärjestelmällä yksinkertaisesti ole varaa. Siitä seuraisi käytännössä luultavasti koko joukkueen kahden viikon karanteeni – mahdollisesti yhden tai kahden vastustajajoukkueenkin – neljän ottelun siirtäminen, ja sitä kautta koko korttitaloksi rakennetun sarjajärjestelmän luhistuminen.

    Vuosi puolivaloilla ja ensi vuonna arkeen?

    Vuosi 2020 on poikkeusvuosi. Vastaavanlaista pandemiaa saadaan hakea sadan vuoden takaa, ja vain harva ihminen maailmassa on kokenut molemmat. Meidän tulisi hyväksyä pikimmiten se, että myös jalkapallokausi 2020 on täydellinen poikkeusvuosi.

    Ensi vuonna päästään toivottavasti taas takaisin päiväjärjestykseen. Silloin pelataan kenties taas täysimittaista sarjaa suunnilleen samoilla seuroilla, mahdollisimman samoilla pelaajilla ja toivottavasti mahdollisimman runsaalla yleisöllä. Tänä vuonna olisi ollut syytä ottaa hattu kouraan ja todeta nöyrästi, että kaksinkertainen sarja olisi ainoa oikea järkevä ratkaisu.

    22 kierrosta jättäisi jo eri tavalla pelivaraa europeleille, maaotteluille ja ennen kaikkea koronakäänteillekin. Näin pelaajat ehtisivät välillä vähän huilatakin. Ja pelialustat.

    Toki nytkin Veikkausliigan suunnitelmissa jätetään optio kauden supistamiselle ja loppusarjojen perumisille, jos ”epidemiatilanne syksyllä muuttuu”. Vastuullista olisi ollut kuitenkin supistaa kautta välittömästi, kun tiedettiin, että käytettävissä on 1,5 kuukautta vähemmän. Kauden yhtäkkinen keskeyttäminen ei ole ihanteellinen skenaario.

    Ajatus kauden venyttämisestä marraskuun puoliväliin on leutoja viime syksyjä muistellessa toiveikkaan romanttinen, joskin riskinsä siinäkin on. Sen sijaan kahden pelin viikkotahti syyskuulle saakka kuulostaa väljähtyneeltä vitsiltä, vaikka siinä hyvä tarkoitus onkin.

    Euroopan huippusarjoissa painopiste on nimenomaan kahden pelin viikkojen minimoimisessa. Siksi Saksassakin haluttiin aloittaa Bundesliigan pelit vain viikon joukkueharjoittelun jälkeen jo ensi viikolla, jotta yhdeksän kierrosta voitaisiin pelata 6,5 viikon aikana. Kahden pelin viikkoja lienee ohjelmassa vain kaksi, ja tarvittaessa pieni venyttäminen heinäkuullekin onnistuu.

    Vailla parempaa tietoa oletan, että päätös ottelumäärän maksimoinnista perustuu talouteen. Kyse lienee silti hyväuskoisesta optimismista. Nykyinen 500 henkilön yleisötapahtumarajoitus on voimassa toistaiseksi heinäkuun loppuun, mutta onko perusteltua olettaa toiveikkaasti, että se poistettaisiin kokonaan elokuussa? Tämä on vahvasti mielipidekymys, sillä varmaa tietoa ei ole kellään, mutta minusta ei ole.

    Uskon, että yleisörajoitus pysyy syksyn kuukausinakin voimassa tai sitä nostetaan kevyesti esim. 1 000 katsojaan – tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi korkeintaan neljäsosaan stadionin kapasiteetista (esim. IFK Mariehamnin stadionin kapasiteetti 1 635 katsojaa). Arvailua, arvailua, tiedetään. Mutta jos tämä skenaario toteutuu, ei yleisöryntäys pelasta seuroja syksylläkään.

    TV-sopimuksen sitoumuksiin tai taloudellisiin joustoihin ja vastaantuloihin en kykene kantaa ottamaan, sillä ne eivät julkista tietoa ole. Tehty päätös 27 sarjakierroksesta haiskahtaa joka tapauksessa siltä, että seuroissa ja Veikkausliigan toimistolla toivotaan sitä, että viimeiset 18 kierrosta pelattaisiin ”täysille katsomoille” tai edes 2 500 katsojan keskiarvolle, tavanomaisine oheismyyntipalveluineen. Onko se realistinen oletus?

    Minusta tämä ei ole oikea paikka pelata upporikasta ja rutiköyhää. On täysin perusteltua toivoa tukieuroja valtiolta, UEFA:lta ja FIFA:lta sekä suomalaisilta, solidaarisilta jalkapallon ystäviltä. On myös ymmärrettävää – joskin erittäin valitettavaa – jos irtisanomisia, lomautuksia ja palkanalennuksia joudutaan tekemään kesken kaudenkin.

    Vuosi 2020 on huono vuosi jokaiselle ja taloudellisesti hyvin raskas suomalaisille urheiluseuroille. Ehkä nyt on kuitenkin järkevämpää olla inhorealisti kuin optimisti? Liian kireällä ottelukalenterilla vaarannetaan pääosannäyttelijöiden terveys ja asetetaan uhanalaiseksi koko kauden onnistuminen. Koronavirus ei suinkaan ole ainoa uhka, vaan ottelusiirtoja voidaan joutua tekemään myös syysmyrskyjen tai lumimyräköiden vuoksi. Voidaanko joulun alla pelata Veikkausliigan karsintoja?

      Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Oli erinomaisen hieno uutinen, että kotimainen sarjajalkapalloilu käynnistyy. Sitä me kaikki olemme kuukausien ajan odottaneet, ja into joukkueiden ja kannattajien keskuudessa on varmasti korkea. Vaikka katsomon portit pysyvätkin suljettuina, on hienoa, että suosikkijoukkueet ja -pelaajat palaavat sentään olohuoneisiimme.

      Toivon myös, että olen tämän tekstin suhteen väärässä. Mikäpä olisi hienompaa kuin se, ettei koronavirusepidemia leviäisi veikkausliigaseuroihin, taudinkuva paranisi maassa muutenkin, yleisö pääsisi taas loppukesällä katsomoihin ja kausi todella pystyttäisiin pelaamaan suunnitellusti 27 kierroksen sarjana. Ottaisin tämän skenaarion hymyssä suin vastaan.

      Tällä hetkellä näen kuitenkin suunnitelmassa enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Minusta kauden 2020 teema on ”selviytyminen”. Jos jokainen seura ui syksyllä rannalle ehjänä, voidaan ensi keväänä taas katsella valoa kohti.

      Lue myös: Kolme raiskausta ja pahoinpitely – paikallislehdet kertovat veikkausliigapelaajan pidätyksestä

      Mainoksista
      Mainoksista

      Lisää lähteestä SuomiFutis.com

      image beaconimage beaconimage beacon